Porin kaupunki

Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen maksuton ateria. Kouluruokailu järjestetään siten, että se tukee koulun opetus- ja kasvatustehtävää. Ruokailutilanteet toteutetaan kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Kouluruokailussa otetaan huomioon oppilaiden lääketieteellisistä syistä johtuvat erityisruokavaliot ja tilanteesta riippuen myös eettisistä syistä johtuvat erityisruokavaliot.

Kouluruokailun ajoittuminen koulupäivään määritellään koulun lukuvuosisuunnitelmassa.

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan:
- mahdollisesti kouluruokailun toteuttamista ohjaavia periaatteita ja siihen liittyviä tapakasvatuksellisia ja kestävään elämäntapaan liittyviä tavoitteita.