Koulun esite

Tiilimäen koulu

Tiilimäen koulu 

Tiilimäen koulu on yksi Porin kaupungin erityiskouluista. Koulussa annetaan opetusta Satasairaalan osastojen peruskouluikäisille potilaille kriisi-, tutkimus- ja hoitojaksojen aikana. Koulussamme opiskelee myös avo-oppilaita. Koulu sijaitsee Satasairaalan S-rakennuksessa.

Koulussa on kuusi opetusryhmää 0.-9.-luokkalaisille. Yhdessä opetusryhmässä on 3-5 eri luokka-asteen oppilaita. Opetusryhmien koko on 4-10 oppilasta. Opetus on yksilöllistä opetusta pienryhmässä. Oppilaat ovat koulussa muutamasta päivästä jopa kuukausiin riippuen lapsen hoitoajan pituudesta sairaalassa.

Oppilaat opiskelevat samoja asioita kuin omassa koulussaan. Tiilimäen koulun tehtävänä on hoitojakson aikana antaa oppilaille mahdollisuus suorittaa oppivelvollisuuttaan omien edellytystensä mukaisesti. Oppilaat noudattavat pääasiassa oman koulun opetussuunnitelmaa. Opetuksen onnistumiseksi oppilaalla tulee olla oman koulunsa oppikirjat. Oppilasarviointi suoritetaan yhteistyössä oppilaan oman koulun kanssa.

Opettajat ovat koulutukseltaan erityisluokanopettajia ja kielten opettaja. Heidän lisäkseen koulussa työskentelee koulunkäynninohjaajia. Koulun henkilökunta tekee yhteistyötä osastojen, koulujen ja oppilaiden huoltajien kanssa.