Demo - luovasti yhdessä (MU4)
Yleiset tavoitteet
Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
- kehittää luovaa osaamistaan musiikillisessa tai taiteidenvälisessä prosessissa
- ottaa vastuuta ryhmän musiikillisesta toiminnasta
- syventää ymmärrystään musiikillisen vaikuttamisen ja vuorovaikutuksen tavoista
- hahmottaa musiikin suhdetta muihin taiteenlajeihin ja mediaan.
Keskeiset sisällöt
- moduulin tavoitteiden toteuttamistavan ja ohjelmiston opiskelijalähtöinen suunnittelu
- musiikillinen tai taiteidenvälinen ryhmän resurssien mukaan
- musiikin vaikuttavuus esimerkiksi vuorovaikutuksessa, lyriikassa ja muissa taiteissa, mediassa tai yhteiskunnassa
Laaja-alaiset osaamisalueet
Hyvinvointiosaaminen
Opiskelija tutustuu uusien kappaleiden, tyylilajien ja äänimaailmoiden kautta
aktiivisempaan ja monipuolisempaan musiikilliseen toimintaan, mikä lisää äänten
erottelukykyä ja kielellisiä kykyjä ja vaikuttaa positiivisesti myös uuden
oppimiseen ja opiskelijan omaan hyvinvointiin.
Vuorovaikutusosaaminen
Opiskelijan musiikilliset taidot sekä luovan ja kriittisen ajattelun taidot kehittyvät
vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Yhdessä musisoiminen on ainutlaatuista
ryhmätoimintaa, joka vahvistaa opiskelijan sosiaalisia taitoja ja kommunikaatiota.
Monitieteinen ja luova osaaminen
Musiikilla on positiivisia vaikutuksia opiskelijan keskittymiskykyyn ja luoviin
ongelmanratkaisutaitoihin. Musiikin opiskelu tarjoaa elämyksiä, kokemuksia,
taitoja ja tietoa sekä tilaisuuksia mielikuvituksen käyttöön.
Globaali- ja kulttuuriosaaminen
Musiikki on olennainen osa kulttuuria ja inhimillistä toimintaa. Musiikin opiskelu
syventää opiskelijan oman ja muiden kulttuurien tuntemusta. Se auttaa
arvostamaan kulttuurien monimuotoisuutta ja ymmärtämään kulttuurien- ja
taiteidenvälistä vuorovaikutusta.
Yhteiskunnallinen osaaminen
Opiskelija ymmärtää musiikkiteollisuudella olevan myös yhteiskunnallisia,
taloudellisia ja työllistäviä vaikutuksia sekä alueellisesti että kansainvälisesti.
Musiikki sen erilaisissa rooleissa on jokaiselle hyvin merkityksellinen
vuorovaikutuksen väline, kuten esimerkiksi uskonnollisissa seremonioissa,
poliittisen vaikuttamisen välineenä, ostoskäyttäytymisen muokkaajana tai
yhteisöllisyyden luojana.