Liikenteen päästöt

Liikenteen ilmastopäästöjä voidaan vähentää hyötyliikunnalla

Liikenteen ilmastopäästöjä voidaan vähentää hyötyliikunnalla

Nykyään ihmiset liikkuvat Euroopassa päivittäin keskimäärin 40–50 kilometriä ja näistä matkoista 70–80 % taitetaan henkilöautoilla. Kotimaanliikenteen ilmastopäästöt muodostavat noin 20% maamme kokonaispäästöistä ja tieliikenteen päästöt ovat yli 70% kaikista liikenteen päästöistä. Autoilulla on lentämisen jälkeen suurimmat yksikköpäästöt kilometriä kohden. Hiilidioksidipäästöjen lisäksi autoilu aiheuttaa hiukkaspäästöjä, ruuhkia ja meluhaittoja.

Yksittäisen ihmisen liikkumisesta aiheutuviin päästöihin vaikuttaa eniten asuinpaikka. Haja-asutusalueilla etäisyydet ovat suurempia, joten jokapäiväisiä matkakilometrejä kertyy enemmän kuin tiiviissä kaupunkiympäristössä. Myös mökkeily ja matkailu kasvattavat suomalaisten liikkumisen päästöjä.

Auton tuottamien päästöjen määrään vaikuttavat huomattavastikin mm. sen koko ja ikä, sekä kuskin ajotyyli. Uuden pikkuauton päästöt voivat olla yli kaksi kertaa pienemmät verrattuna esimerkiksi vanhaan, suureen maastoautoon. Laskennallisesti yksityisauton päästöt ovat kuitenkin aina suuremmat verrattuna julkisen liikenteen aiheuttamiin päästöihin.

Joukkoliikennevälineiden päästötkin vaihtelevat. Suomessa VR, sekä Helsingin seudun paikallisliikenne HKL käyttävät raideliikenteessä uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä, joten niiden laskennalliset päästöt ovat lähellä nollaa. Kaupunkiliikenteessä olevan linja-auton päästöt taas lähentelevät vähäpäästöisen henkilöauton päästöjä.

Henkilökohtaisia ilmastopäästöjään voi vähentää kävelemällä tai pyöräilemällä lyhyet matkat, sillä niistä ei synny päästöjä käytännössä lainkaan. Pidemmillä matkoilla kannattaa käyttää joukkoliikennevälineitä, kimppakyytejä tai taloudellisen ajamisen keinoja (autoilun ollessa välttämättömyys). Myös biokaasu- ja sähköautot, sekä sähkömopot ja -polkupyörät voivat mahdollistaa ilmastoystävällisemmän moottoriliikenteen. Teknisen työn tunnilla on lisäksi hyvä muistaa, että myös mm. soutu- ja purjevene, sekä kanootti ovat nollapäästöisiä kulkuvälineitä.

http://openilmasto-opas.fi/tekninen-tyo/

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä