Koulukirjasto
Lukukissa.PNG
Kirjastokissan kirjastovälkkä 25-26
Informaatikko Satu Hankipohja eli Kirjastokissa käy joka toinen viikko pitämässä koulussamme ns. kirjastovälkkää. Kirjastokissan kirjastovälkkä on parillisen viikon tiistaina klo 10 - 12. Silloin voi hoitaa lainaamis-, kortti-, sakko- yms. -asioita kuntoon. Jos kortti on kadonnut, uuden kortin voi ostaa Sadulta (tuo tasaraha 2 euroa). Jos jonkun on vaikea löytää sopivaa luettavaa, niin Satu auttaa asiassa. Huomaathan, että Kirjastokissan päivinä myös pitkällä välkällä voi käydä lainaamassa.
Jos sinulla ei ole vielä omaa kirjastokorttia, sen voi hankkia Sadulta tai Poleenin kirjastosta. Huoltajalla täytyy olla itsellään kirjastokortti, jotta lapselle voidaan tehdä oma kortti. Kaavakkeen voi tulostaa kirjaston sivuilta ja täyttää kotona valmiiksi. Täällä koulussa oma ope voi toimia "tunnistajana" korttia tehtäessä.
Ohjeita oppilaille
Lainaa ahkerasti kirjoja! Kirjastoon voi tulla lukemaan ja tekemään myös koulutöitä!
Selvitä opettajaltasi, milloin on oman luokkasi kirjastotunti.
Maaselän koulukirjastosta ei voi varata kirjoja. Aineisto on ainoastaan koulumme oppilaiden ja henkilökunnan lainattavissa. Pääsääntöisesti sinne ei voi myöskään palauttaa muista pisteistä lainattuja kirjoja (poikkeuksena kirjavinkkautapahtumissa lainatut kirjat).
Kirjoja ei saa lainata suoraan palautuslaatikosta.
Kaverin kortilla ei saa lainata.
Jos kirja ei lainaudu automaatilla, siirrä se kirjaston ikkunoiden luona olevan laatikkoon, jossa lukee Poleenin kirjasto.
Jos kirjaston kirja katoaa, menee rikki tai muuten huonoon kuntoon, asioikaa Poleenin kirjastossa. Oppilas/perhe saattaa olla korvausvelvollinen (uuden tai vastaavan kirjan hankkiminen rikki menneen kirjan tilalle tai kirjan maksaminen). Huomatkaa, että kirjoja voidaan myös korjata kirjastossa (irronneet sivut, liimaukset yms.). Voit kysyä neuvoa myös Kirjastokissalta.
Pidetään kirjasto siistinä ja viihtyisänä. Palauta kirja omalle paikalleen hyllyyn tai jätä se pöydälle, jos paikka unohtui/ei löydy.
Jos sinulla on kysyttävää tai idea jostakin hyvästä kirjasta, nykäise minua hihasta tai laita viestiä.
Lukuterveisin
Heli-ope, kirjastonhoitaja
Kirjastoauton aikataulut syksy 2025
KIRJASTOAUTON AJOPÄIVÄT 2025
(parillisen viikon keskiviikot)
KLO 11.35-12.05 Maaselän päiväkotikoulu
Syyskuu 03.09., 17.09.
Lokakuu 01.10., 15.10., 29.10.
Marraskuu 12.11., 26.11.
Joulukuu 10.12.
