Elettiin 1590-luvun loppua. Sigismund, joka oli jo vuodesta 1587 ollut Puolan vaalikuningas, peri Ruotsin kuninkuuden isänsä Juhana III:n kuoltua v. 1592. Sigismund vietti aikaansa Puolassa, jolloin Ruotsissa käytännön valtaa pitivät valtaneuvosto ja Sigismundin setä Kaarle-herttua.

Kuvassa Sigismund, Ruotsin suurvallan kuningas.

Sotarasitukset johtavat levottomuuksiin

Kuningas majoitti ruotsalaisia sotilaita suomalaisten talonpoikien taloihin. Näin tehtiin, koska Suomessa ei ollut kasarmeja, joihin sotilaat olisivat majoittuneet. Talonpojat siis pakotettiin ruokkimaan ja majoittamaan sotilaat eli huovit. Tätä järjestelmää kutsuttiin linnaleiriksi, ja siitä tuli talonpojille ylimääräinen rasitus muutenkin ankaran verotuksen lisäksi. Syypääksi rasituksiin koettiin Suomessa Sigismundin edustajana toiminut marski Klaus Flemming, joka oli tunnettu huonosta käytöksestään ja siitä, ettei hän juuri piitannut siisteydestä. Flemming halusi säilyttää linnaleirit, vaikka sota oli jo ohi.

Kuvassa Klaus Flemming.

Väärinkäytöksistä ja rasituksista valitetaan Ruotsiin

Talonpojat, jotka kärsivät linnaleirityksestä, lähtivät viemään valituksensa Ruotsiin Kaarle-herttualle. Fleming kielsi valitusretket Ruotsiin, mutta voinut estää niitä. Kaarle-herttua kehotti talonpoikia nousemaan kapinaan Flemmingiä vastaan. Kaarle-herttua uskoi, että kuninkaan valta olisi helpompi kaapata Sigismundilta, kun Sigismundille uskollinen Flemming joutuisi vaikeuksiin.

Nuijasodan kulku

Nuijakivi Nyystölän kylässä Padasjoella

Jaakko Ilkka nousee kapinaan

Pohjanmaalta kotoisin oleva varakas talonpoika Jaakko Ilkka johti kapinallisia, joilla ei ollut aseinaan juuri muuta kuin nuijat ja keihäät. Kun kapinnallisjoukko saapui Nokialle, heitä oli jo 2500 miestä. He kohtasivat Klaus Flemmingin, joka hyökkäsi noin 3000 miehen voimalla, ja vaati heitä antautumaan.

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan nuijamiehet lyödään

Klaus Flemingin lupasi kapinallisille, että he saavat poistua, jos luovuttavat johtajansa. Tästä syntyi nuijamiesten joukossa erimielisyyttä ja seurasi yleinen hajaannus. Flemmingin ratsusotilaat tappoivat satoja pakenevia nuijasotilaita hangelle. Päivän taistelun jälkeen nuijamiehet olivat menettäneet toivonsa ja suostuivat Flemingin vaatimukseen antautumisesta ja johtajien luovuttamisesta. Johtajat vangittiin vasta myöhemmin ja tuomittiin kuolemaan.

Nuijasodan muistomerkki Padasjoella

Myös muualla Suomessa liikkui kapinallisia, ja he ottivat verisesti yhteen kuninkaan joukkojen kanssa. Kuninkaan sotilaat ryöstelivät talonpoikien tiloja ja kohtelivat asukkaita julmasti. Kaiken kaikkiaan nuijasodassa kuoli lähes 3000 talonpoikaa. Myös kapinaan osallistumattomia talonpoikia kuritettiin ankarasti. Tappiolle jääneet talonpojat siis hävisivät nuijasodan. He eivät saaneet apua edes kuninkaaksi nousseelta Kaarlelta, vaikka hän oli herttuana ollessaan itse kehottanut heitä kapinaan.

Kuvassa kuningas Kaarle IX