1600-luvun puolivälissä Suomessa oli vain n. 350 000 asukasta, koska jatkuva sotiminen oli hidastanut väestönkasvua. Valtaosa suomalaisista asui maaseudulla ja eli maanviljelyksellä kuten ennenkin. Läntisessä Suomessa talot oli rakennettu kylänraitin varrelle tiiviiksi ryhmiksi, joiden ulkopuolella olivat yhteisesti viljellyt pellot.
:left mediumItä- ja Pohjois-Suomessa talot sijaitsivat kaskenpolton takia kaukana toisistaan järvien rannoilla ja vaarojen rinteillä.

Säätyjako syntyy

Ruotsin valtakuntaan muodostui vähitellen neljä säätyä: aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat. Säätyjaon selitettiin perustuvat Jumalan tahtoon. Sääty periytyi vanhemmilta lapsille. Ihmiset elivät läpi elämänsä syntymässään säädyssä, sillä sääntyjen väliset naimakaupat olivat harvinaisia. Ihmiset eivät siis olleet tasa-arvoisia, vaan eri säädyillä oli erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Kaikkien säätyjen yläpuolella oli kuningas, jolla oli paljon valtaa.

Korkea-arvoisinta säätyä edusti aatelisto, vaikka sen määrä väkiluvusta oli vain prosentin luokkaa. Aateliset hoitivat tärkeitä virkoja ja palvelivat valtakuntaa sotilaina. Kuninkaat korottivatkin jatkuvasti kyvykkäitä miehiä aatelisiksi, sillä suurvalta tarvitsi paljon sotapäälliköitä ja virkamiehiä. Heille jaettiin palkkioksi läänityksiä, ja aateliset saivat kerätä veroja omilta alueiltaan itselleen. 1600-luvulla rikkaat aateliset rakensivat pari kivistä asuinlinnaa myös Suomeen.

Aatelisten kesken oli oma arvojärjestyksensä. Kreivit ja vapaaherrat omistivat paljon enemmän maata kuin alempi aatelisto. Heidän hallussaan olivat myös kaikki korkeimmat virat.

Papisto tuli arvojärjestyksessä seuraavana. Maaseudulla papin perhe oli usein ainoa herrasväkeen kuulunut perhe. Maaseutupapit osasivat suomea, ja he auttoivat ihmisiä esimerkiksi ruotsinkielisten tekstien kirjoittamisessa.

Suurvalta-ajan Suomessa papisto teki mahtavan työn totuttaessaan kansaa elämään luterilaisten tapojen mukaisesti. Sunnuntaisin oli käytävä kirkossa, osallistuttava katekismuskuulusteluihin ja nautittava ehtoollista vähintään kerran vuodessa. Rippikoulua alettiin pitää ehtona naimisiinmenolle, eikä rippikouluun päässyt, ellei tuntenut katekismusta ja osannut edes vähän lukea. Papit ja lukkarit pitivät kylissä kinkereitä, joilla tutkittiin kansalaisten luku- ja kristinopin taitoja. Julkisen häpeän pelko pakotti kovapäisimmät opettelemaan lukemista ja tankkaamaan käskyjä. Niinpä jo siihen aikaan suomalaisilla oli jonkinlainen lukutaito.

Porvaristoon kuuluivat kaupungeissa asuneet kauppiaat ja käsityöläismestarit. Käsityöläiset järjestäytyivät Suomessakin ammattikunniksi. Rannikkokaupungeissa oli sekä suomen- että ruotsinkielisiä kauppiaita. Heidän lisäksi kaupunkeihin oli tullut kauppiaita Saksasta. Lisäksi kaupungeissa asui virkamiehiä, renkiä ja piikoja sekä muita työntekijöitä.

Puolet 1700-luvun suomalaisista kuului talonpoikaissäätyyn. Talonpoikia olivat ne maanviljelijät, jotka omistivat maatilan. Talonpojalle olikin tärkeää, että hänen tilansa säilyisi itsenäissenä ja siirtyisi perintönä lapsille. Perintöoikeuden saattoi menettää, jos esimerkiksi verot jäivät maksamatta.

Säätyjen ulkopuolelle jäi paljon väkeä. Heihin kuuluivat esim. torpparit, jotka olivat vuokranneet maatilan aateliskartanosta, pappilasta tai isosta talonpoikaistilasta. Maaseudulla eli myös väkeä, joka ei omistanut omaa taloa. Heitä kutsuttiin loisiksi ja itsellisiksi, jotka asuivat muiden nurkissa. Näillä ihmisillä ei ollut juuri minkäänlaisia oikeuksia.

Suuret katovuodet

1690-luvulla suomalaisia oli arviolta noin 500 000. Euroopan ilmastossa oli tuolloin kylmä jakso, jota kutsuttiin "pieneksi jääkaudeksi". Silloin ilmasto oli kylmempi kuin kertaakaan jääkauden päättymisen jälkeen. Pakkanen tuhosi keväällä orastavan viljan ja elokuun halla vei loputkin toiveet viljasadosta. Tällaisia katovuosia oli monta peräkkäin. Koska siihen aikaan ei ollut tapana varastoida viljaa huonojen vuosien varalta, näkivät monet ihmiset nälkää. He joutuivat syömään seuraavan vuoden siemenviljan ja jopa kotieläimensä.

:leftHe joutuivat turvautumaan myös hätäravintoon (pettuleipä, nokkos- ja olkijauho, jäkälä, puiden kuori, kasvien juuret ja silmut). Monet nälkiintyneet jättivät kotinsa ja lähtivät vaeltamaan suurin joukoin kylästä kylään. Kerjäläislaumojen mukana levisivät kulkutaudit, jotka tappoivat heikoimmat tien varsille. Heitä haudattiin nimettömiin joukkohautoihin. Tämä oli suuri nälkäkatastrofi, mikä koskaan on kohdannut yksittäistä kansaa Euroopassa. Nälkävuosien aikana nälkään ja erilaisiin sairauksiin kuoli 138 000 suomalaista. Sen vuoksi tätä ankaraa aikaa sanotaan suuriksi kuolonvuosiksi.
Alla video pettuleivän valmistuksesta.

Valtiopäivät

Kaarle XII:n kuoleman jälkeen valtakunnan johtavat aateliset ajattelivat, ettei maan asioita voinut jättää vain yhden henkilön eli kuninkaan päätettäväksi. Kuninkaan valta heikkeni, ja valta siirtyi vähitellen säädyille. Kaikki säädyt kokoontuivat valtiopäiville Tukholmaan päättämään valtakunnan asioista, kuten veroista ja uusista laista. Talonpoikien oli kuitenkin hankala lähettää edustajia Tukholmaan, sillä valtiopäivät kestivät usein kuukausia eikä tilaa voinut jättää liian pitkäksi aikaa hoitamatta. Päätöksiä tehtäessä jokaisella säädyllä oli yksi ääni, ja kuninkaan ääni ratkaisi tasatilanteessa.


Suomen :leftkannalta merkittävä edustaja 1760-luvun valtiopäivillä oli Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius. Hän halusi vapauttaa kaupankäynnin erilaisista rajoituksista. Esimerkiksi ulkomaankauppaa sai aiemmin käydä vain tapulikaupungit (mm. Turku ja Tukholma). Chydeniuksen ansiosta Pori, Vaasa, Kokkola ja Oulu saivat tapulikaupungin oikeudet. Chydeniuksen mielestä ihmisillä oli oikeus julkaista vapaasti ajatuksiaan lehdissä ja kirjoissa. Hän tekikin painovapautta ajavan lakiesityksen, joka hyväksyttiin valtiopäivillä.

Kustaa III nousee valtaan

Kuninkaan :righttehtäväksi säätyvallan aikana jäi lakien ja määräysten allekirjoittaminen. Vuonna 1771 valtaistuimelle nousi kuningas Kustaa III (kuvassa oikealla), joka oli tutustunut itsevaltiuteen Ranskassa. Hän vaati valtiopäiviä hyväksymään uuden perustuslain, jonka mukaan hallitsijasta tuli jälleen itsevaltias.

Kustaa III halusi myös saada Suuressa Pohjan sodassa Venäjälle menetetyt alueet takaisin. Alkoi Kustaan sota, joka päättyi vuonna 1790 voittoisaan Ruotsinsalmen meritaisteluun nykyisen Kotkan edustalla. Taistelu ei tuonut Ruotsille alueita takaisin, mutta rajat sentään jäivät samoiksi kuin ne olivat olleet ennen sotia.

Sodan aikana Kustaan vastustajat alkoivat kapinoida. Monet upseerit allekirjoittivat kuninkaalle osoitetun kirjeen, jossa vaadittiin sodan lopettamista. Muutamat upseerit jopa siirtyivät venäläisten puolelle. Kuningas ei kuitenkaan piitannut arvostelusta.

Lue Kustaa III:n kohtalosta Historian tuulet s. 126-127.

Tiivistelmä: