Muistiot 2021 - 2022

Vanhempaintoimikunnan kokoontuminen Teamsissa 18.5.2022

Läsnä vanhempaintoimikunnasta

Anne Hämäläinen
Kodin ja koulun yhteistyöryhmästä: Pertti Kinnunen ja Johanna Jalkanen (sihteeri)

Kevään viimeinen tapaaminen järjestettiin Teamsissa, että kaikilla huoltajilla olisi parempi mahdollisuus osallistua kevätkiireiden keskeltä.

Tapaamisen alkuun Pertti kiitti vanhempaintoimikuntaa koulukuvauksen järjestämisestä ja Johanna välitti puheenjohtaja Anja Hännisen terveiset ja kiitokset yhteistyöstä. 

Keskustelun teemat pyörivät jo tulevan lukuvuoden ympärillä. Syksyllä voisi suunnitella, miten kodin ja koulun yhteistyötä voisi kehittää edelleen. Keskustelua käytiin myös tapahtumasta, jonka voisi järjestää oppilaille keväällä 2023. 

Vanhempaintoimikunnan kokous 23.2.2022

Kokoukseen osallistuivat Laura ja Juha Hänninen, Helena Bilund, Mari Vesala, Anne Hämäläinen, Sari Jetsonen sekä teamsin välityksellä puheenjohtaja Anja Hänninen. Koulun puolesta paikalla olivat rehtori Henri Itkonen ja opinto-ohjaajat Johanna Jalkanen ja Pertti Kinnunen.

1. Kiitettiin huoltajia koulun valokuvauksen järjestämisestä.

2. Keskusteltiin koulumme opettajaresurssien riittävyydestä ja erilaisista oppimiseen liittyvistä tukimuodoista.

3. Lisäksi avointa keskustelua maskien käytöstä koulun tiloissa, erilaisista wilma-merkinnöistä ja nuorten puhelimen merkityksestä oppimiselle.

Seuraava kokous pidetään keskivikkona 18.5.2022 klo 17.00 alkaen.

Koulun puolesta

sihteeri Pertti KInnunen

Vanhempaintoimikunnan kokoontuminen 23.11.2021

Kokoukseen osallistuivat Anja Hänninen ja Hanna Amaringo Teamsin välityksellä, paikalla koululla olivat Sari Jetsonen, Anne Hämäläinen ja Elina Bilund sekä koulun edustajina Pertti Kinnunen ja Johanna Jalkanen (sihteeri).

1
Kokouksessa käytiin läpi koulukuvauksesta saadut tarjoukset (4 kpl) ja näistä valittiin Focusoiva koulukuvauksen toteuttajaksi. Kuvauksen ajankohta on alkuvuodesta. Sari Jetsonen on yhteydessä Focukseen ja sopii tarkemmin ajankohdan. 

Kuvauspäivät ovat 8.-10.2.2022. 

2
Seuraava kokous on 25.1.2022 klo 17.00.
Koronan vuoksi kokous siirrettiin kuukaudella eteenpäin, uusi kokousaika on 23.2. klo 16.30

Kokous 9.11.2021

Kokouksessa läsnäolijoina Mari Vesanen, Marko Tarvainen, Malgorzata Lappi, Riikka Taavitsainen, Harriet Hautsalo, Anne Hämäläinen, Sari Jetsonen (puh.johtajan roolissa), Hanna Amaringo, Elina Bilund ja Leena Hänninen. Koulun puolesta Johanna Jalkanen ja Pertti Kinnunen (sihteeri).

1. Keskusteltiin koulukuvauksesta. Päätettiin kilpailuttaa valokuvayrityksiä ja sovittiin alustavasti koulun valokuvauksen järjestämisestä kevääksi (maalis-huhtikuulle). Koulun puolesta yhteyshenkilöksi esitettiin Martti Vänttistä. Huoltajat sitoutuvat käytännön järjestelyihin tarpeen mukaan. Seuraavassa kokouksessa tarkennetaan asiaa. 

2. Huoltajilta palautetta hyvin toimivasta valvonnan lisäämisestä. Kiusaaminen on selkeästi vähentynyt.

3. Keskustelua parkkipaikan liikennemerkinnöistä, varsinkin mopoparkkiudesta.

4. Seuraava vanhempaintoimikunnan kokous pidetään tiistaina 23.11. 2021 klo 17.00 alkaen.

Hiekanpään koulun puolesta

Pertti Kinnunen

Vanhempaintoimikunnan kokoontuminen 14.9.2021

Läsnä vanhempaintoimikunnasta:
Anne Hämäläinen, Mari Vesanen, Anja Hänninen, Hanna Elomaa, Hanna Amaringo, Virpi Havu (Teamsin välityksellä), Sarianna Ritvanen, Leena Hänninen, Riikka Taavitsainen, Harriet Hautsalo, Sari Jetsonen ja Marko Tarvainen
Kodin ja koulun yhteistyöryhmästä: Pertti Kinnunen ja Johanna Jalkanen (sihteeri)


1
Rehtori Henri Itkonen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja kertoi koulun ajankohtaisia kuulumisia ja lukuvuoden painopistealueista.

2
Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Anja Hänninen ja varapuheenjohtajaksi Sari Jetsonen. 

3
Vanhemmat toivat esille nuorten kokemuksia koulusta. Näistä asioista keskusteltiin hyvä tovi. Pertti Kinnunen ja Johanna Jalkanen käyvät keskustelussa esille tulleet hyvät ja kehitettävät asiat läpi rehtorin kanssa.

4
Sovittiin seuraavan vanhempaintoimikunnan kokouksen ajankohdaksi 9.11. klo 17.00. Kokouksen yhteydessä järjestetään tutustumiskierros koululla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä