Viime vuosituhannella, tarkemmin sanoen vuonna 1987, saattoi 50 vuotta täyttävää onnitella puoliylpöllisestä. Ansioitunut arkkiatrimme, kansainvälisestikin tunnettu lastenlääkäri, vastasyntyneiden ja keskosten tutkija Arvo Ylppö saavutti tuona vuonna kunnioitettavan sadan vuoden iän.

Tuohon aikaan ilmaisua ”puoliylpöllistä” saatettiin käyttää sen erikoisuuden, jopa vitsikkyyden takia. Mielestäni siihen liittyi muutakin. 104-vuotiaana kuollutta arkkiatria on luonnehdittu paitsi erinomaiseksi lastenlääkäriksi, loistavaksi luennoitsijaksi ja ilmiömäisen muistin omaavaksi myös nöyräksi, ystävälliseksi, sympaattiseksi ja hauskaksi seuramieheksi. Siis kaiken kaikkiaan ihmiseksi, jollainen itsekin mielellään olisi. Kun edellä mainittuihin ominaisuuksiin lisätään vielä tarmokkuus, monipuolisuus, kansainvälisyys ja sitoutuneisuus, olisi itse kukin tullut mielellään onnitelluksi puoliylpöllisen täyttymisestä.

Anakronistisesti, siis vähän eri aikaan sijoitettuna, myös viisikymppistä Petäjäveden lukiota voi onnitella puoliylpöllisestä. Onhan se osoittanut sitkeyttä ja sitoutuneisuutta ynnä tarmokkuutta säilyttäessään pienenä lukiona paikkansa aikana, jolloin suuri on kaunista ja pienet jäävät jalkoihin. Selviytyäkseen tästä tehtävästä se on tarvinnut ja saanut tukea ja kannustusta niin kuntapäättäjiltä kuin muilta koulutuksen merkityksen ymmärtäviltä kuntalaisilta. Tästä tuesta meidän on syytä kiittää.

Ylppöönkin liitetyt ominaisuudet monipuolisuus ja kansainvälisyys ovat taloudellisesti vaikeina aikoina vaarassa jäädä toteutumatta pienissä lukioissa. Petäjäveden lukiossa näistäkin on pidetty kiinni ja pyritty turvaamaan opiskelijoille niin heidän valitsemansa kurssit kuin osallistuminen opiskelijavaihtoon, kulttuurielämyksiin sekä yrittäjyyteen ja työelämään perehtymiseen.

Kutsuimme lehti-ilmoituksessa itseämme ketteräksi keski-ikäiseksi. Tähän ikään ehtineenä, monenlaista elämänkokemusta kartuttaneena, onnistumisista ja myös virheistä viisastuneena, jatkamme kuudennella vuosikymmenellämme kohti seuraavia kymmen-lukuja. Niitä kohti taivaltaessamme säilytämme kiitollisuuden niitä kuntamme koulutuksen puolestapuhujia ja päättäjiä kohtaan, jotka aikanaan ymmärsivät lukion perustamisen merkityksen. Kiitollisuuden lisäksi matkantekoamme siivittää luottamus, luottamus siihen, että oma lukiomme 50 vuoden kuluttua juhlii täysylpöllistään. Nämä kaksi, kiitollisuus ja luottamus, ovat yhdessä se kivijalka, jolta nyt ja jatkossa ponnistamme.

1960-luvulla, lukiomme perustamisvuosikymmenellä, edusti jonkinlaista radikalismia puhutella juhlayleisöä ilmaisulla ”hyvät ihmiset”, ei siis ”hyvät naiset ja herrat”. Pienen lukion puolesta puhuminen, sen etujen esille tuominen, sen eteen työn tekeminen, ei ehkä ole tämän päivän radikalismia, mutta vaatii kuitenkin sitä tulevaisuuden uskoa ja toivon perspektiiviä, jota 60-luvun koulutuksen puolestapuhujat edustivat.

Siispä, hyvät ihmiset, tervetuloa juhlimaan kanssamme 50-vuotiasta Petäjäveden lukiota, nauttikaa näytelmästä, viihtykää seurassamme!

Heljä Nummela