Perheneuvola

Perheneuvola

Perheneuvola on Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palvelu, jonka tehtävä on tukea lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa. Perheneuvolassa työskentelee kolme hoitotiimiä sekä oppimisvaikeuksien tutkimukseen ja kuntoutukseen erikoistunut tiimi. Työntekijät ovat psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja lääkäreitä. Perheneuvola palvelee jyväskyläläisten lisäksi seuraavien kuntien asukkaita: Hankasalmi, Joutsa, Laukaa, Luhanka, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen. Perheneuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia.

Ota yhteyttä perheneuvolaan, kun:

- olet huolissasi lapsesi käyttäytymisestä tai tunne-elämään liittyvistä asioista

- haluat keskustella lapsesi kehityksestä, vanhemmuudesta tai kasvatuksesta

- lapsellasi on pulmia päiväkodissa, koulussa tai kavereiden kanssa

- kotona on ristiriitoja, joihin toivot selvittelyapua

- perheessä on kohdattu menetyksiä tai muita vaikeita elämäntilanteita

- perheessä harkitaan avioeroa tai perheenjäsenet tarvitsevat tukea erosta selviytymiseen

Henkilötietojen käsittely

Jyväskylän kaupungin perheneuvola rekisterinpitäjänä ylläpitää perheneuvolan asiakirjarekisteriä. Perheneuvolassa on nähtävillä rekisteriseloste, josta selviää mm. tietojen käyttötarkoitus, tietosisältö, tietolähteet ja mihin tietoja voidaan luovuttaa. Asiakkailla on oikeus tarkistaa itseään koskevat tiedot.
Koulutusneuvolatoiminta

Jyväskylän perheneuvola on toiminut vuodesta 1972 valtakunnallisena koulutusneuvolana, joka antaa kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutusta psykologeille ja sosiaalityöntekijöille

Perheneuvola
Väinönkatu 6 (3.kerros)
40100 Jyväskylä Puh. (014) 266 3590, perheneuvola[at]jkl.fi