5.22 Kotitalous

Kotitalous

Lukiossa opetus on jatkumoa perusopetuksen kotitalousopetukselle ja se on luonteeltaan erilaista kuin kotitalouden ammattilinjoilla tapahtuva opiskelu. Siinä missä ammattikoulutus tähtää ammatin suorittamiseen ja taitojen kehittämiseen niin että oppilas pärjäisi työelämässä, lukion kotitalousopetuksessa tähdätään opiskelijoiden henkilökohtaisten kotitaloustaitojen kehittämiseen.

Lukion kotitalouden opiskelussa syvennetään peruskoulussa hankittuja arjen hallinnan tietoja ja harjaannutaan kotitalouden taitoihin nuoren itsenäistyvässä elämässä. Lisäksi tutustutaan kansainväliseen tapa- ja ruokakulttuuriin. Kotitalous on lukio-opetuksessa kuntakohtainen soveltava aine ja sisältää vapaaehtoisia kursseja sekä valtakunnallisen kotitalouden lukiodiplomin. Lukion kotitalouskurssin voi korvata itsenäisellä projektilla, jonka laajuus vastaa 38 tunnin kurssia. Projektista laaditaan kirjallinen raportti. Kotitalouden kurssit arvioidaan suoritettu/hylätty periaatteella. Annetut tehtävät tulee tehdä ja palauttaa ajoissa sekä lisäksi käytännön tunneilla opiskelijan tulee osallistua työskentelyyn aktiivisesti.

Koulukohtaiset soveltavat kurssit

1. Kotitalous (KO/01v)

Kurssin sisältö:

Valmistamme perusruokaa aihealueina kasvikset, possu, nauta, kala ja broiler.

Jokaista aihealuetta käsittelemme vähintään kaksi opetuskertaa/kurssi (varsinaista ruoanvalmistusta on 20 h). Lisäksi jokaisen tunnin ohjelmaan sisältyy jonkin leivonnaisen tai jälkiruoan valmistaminen. Keittiötekstiilien huolto ja keittiön puhtaanapito tulevat tutuiksi tuntien loppupuolella kun jokainen ryhmä huolehtii oman keittiönsä siistiin kuntoon.

Projektityö:

Oppilas valitsee jonkin erityisen hyvä ruoan minkä sitten valmistaa kotona. Ruoka on lautasmallin mukaisesti suunniteltu. Ruoan valmistuksesta oppilas tekee kirjallisen työn, jonka mukaan hän liittää raportin ruoan valmistamisesta eri vaiheineen sekä arvioinnin omasta työskentelystään. Työhön täytyy myös liittää kuvia valmistusvaiheista ja valmiista ateriasta.

Projektityön loppuun oppilas laittaa laskelman, jossa hän on laskenut raaka-ainekustannukset ateriakokonaisuudesta yhtä ruokailijaa kohden. Jokainen raaka-aine tulee eritellä laskutoimitukseen.

Projektityö palautetaan opettajalle sovittuun päivämäärään mennessä ennen koeviikon alkua joko paperiversiona tai sähköpostilla.

2. Leivonta (KO/02v)

Kurssin sisältö:

Tutustumme eri taikinatyyppeihin leipoen jokaisesta tyypistä sekä makeita että suolaisia tuotteita. Perehdymme mm eri kohotusaineiden ominaisuuksiin sekä käytännön toiminnan että teorian avulla. Pidämme jonkun pidemmän leivontapäivän yhdessä sovittuna päivänä, jolloin voimme valmistaa sellaisiakin leivonnaisia joiden valmistusaika on pidempi kuin kaksi tuntia. Nämä tunnit hyvitetään sitten normaaleista kahden tunnin opetuskerroista (varsinaista leivontaa 20 h). Pop up-ravintolan järjestäminen pyritään järjestämään kurssin puitteissa.

Projektityö:

Oppilas tekee minitutkielman kotona jostain taikinatyypistä ja leipoo siitä jonkin leivonnaisen. Hän ottaa jokaisesta työvaiheesta kuvia ja raportoi työn eri vaiheista kirjallisesti. Projektityön loppuun oppilas laittaa laskelman, jossa hän on laskenut raaka-ainekustannukset yhtä leivonnaista kohden. Jokainen raaka-aine tulee eritellä laskutoimitukseen.

Työt palautetaan opettajalle sovittuun päivämäärään mennessä ennen koeviikkoa joko paperiversiona tai sähköpostilla.

3. Kansainvälinen keittiö (KO/03v)

Kurssin sisältö:

Bon apetit -kurssilla tutustutaan vieraisiin ruokakulttuureihin. Oppilaat saavat itse valita pareittain oman ruokakulttuurin, johon perehtyvät syvällisemmin. He käyvät aineistonsa ensin opettajan kanssa läpi ja sitten esittelevät sen jokainen vuorollaan muulle opiskelijaryhmälle valiten ruokakulttuurista kahdeksan ydinasiaa. He valitsevat tunnille yhden pää- ja yhden jälkiruoan, jonka valmistuksen resepteineen he muulle ryhmälle esittelevät. Tämä esittely saa viedä tunnin alusta korkeintaan 15 minuuttia. Heidän ohjeidensa avulla koko ryhmä valmistaa aterian. Opettaja hankkii raaka-aineet tunneille.

Projektityö:

Jokainen työpari tekee valitsemastaan ruokakulttuurista opettajalle minitutkimuksen ja valmistaa kotona siitä yhden ateriakokonaisuuden (joka on eri kuin tunnille valittu ateria). Tämä työ raportoidaan opettajalle kirjallisine ja kuvallisine materiaaleineen sovittuun päivämäärään mennessä ennen koeviikkoa.

 
4. Tervetuloa ravintolaan (KO/04v)

Kurssin sisältö:

Valmistamme kurssilla ateriakokonaisuuksia, joita voisimme tilata myös ravintolassa. Perehdymme juhlien järjestämiseen liittyviin kysymyksiin. Mitä juhlimme, ketä kutsumme, missä juhlat järjestetään, mitä tarjoillaan, onko juhlilla joku teema, mikä on budjetti jne. Kurssin lopussa valmistamme noutopöydän valitsemamme teeman puitteissa ja pohdimme kurssilla opittuja asioita itse valmistamamme juhlapöydän äärellä. Pop up-ravintolan järjestäminen pyritään järjestämään kurssin puitteissa.Varsinaista ruoanvalmistusta on 20 h, muu aika on projektin suunnittelua ja toteutusta itsenäisesti.

Projektityö:

Oppilas suunnittele johonkin itse valitsemaansa juhlaan tarjoiltavat tuotteet. Hän miettii sekä suolaisia että makeita vaihtoehtoja, tarvitseeko ottaa erityisruokavalioita huomioon ja tulevatko vieraat kaukaa vai läheltä yms. Työhön tulee liittää resepti vähintään yhdestä tarjoiltavasta tuotteesta ja sen valmistuksesta kuvien kera. Oppilas analysoi tarjoilukokonaisuuttaan ja perustelee valintojaan. Hän laskee tarjoilupöytänsä kokonaiskustannukset valitsemalleen vierasmäärälle.


5. Projektikurssi (KO/05v)

Kurssin tavoitteena on tutustuttaa opiskelija ravitsemusalan käytännön työhön. Kurssi voidaan suorittaa esim. suurkeittiötyössä, leirimuonituksesta huolehtien tai juhlatarjoilua järjestäen. Opiskelija neuvottelee opettajan kanssa työpaikkansa soveltuvuudesta etukäteen. Opiskelija laatii työstä raportin. Työ pitää sisältää myös ateriasuunnittelua ja hintalaskelmien tekemistä. Suunnitelmaan kuuluu myös ympäristöystävällinen ja ekologinen näkökulma.

Opiskelija laatii opettajan antamien ohjeiden pohjalta itsenäisesti suoritettavan kurssin opiskelusuunnitelman, jonka opettaja hyväksyy. Suunnitelmassa määritellään kurssin suorittamisen menettelytavat ja aikataulu. Tärkeätä on, että opiskelija ymmärtää oman vastuunsa merkityksen kurssin itsenäisestä suorittamisesta.

6. Eväitä itsenäiseen elämään (KO/06v)

Kurssilla syvennetään peruskoulussa opittuja kotitalouden taitoja. Tarkoitus on oppia toimimaan mahdollisimman itsenäisesti ja valmistautua tulevaan opiskelijaelämään lukiokoulutuksen jälkeen. Keskiössä ovat esimerkiksi keittiö-, puhtaanapito- ja kuluttajataidot ja niiden harjaannuttaminen.

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija:

*harjaantuu organisoimaan opiskelijatalouteen liittyviä asioita

*osaa tehdä arkiaskareita sujuvasti sekä itsenäisesti että osana ryhmää

*osaa suunnitella ja toteuttaa opiskelijaystävällisiä ateriakokonaisuuksia

*kehittää omia kotitaloustaitojaan ja syventää aiemmin oppimaansa

Kurssin sisältönä on:

*taloudellisuus ajan- ja rahankäytössä

*opiskelijan koti (ravinto, puhtaanapito, kuluttajuus)

*teoreettisen tiedon (ravitsemus, kuluttajakasvatus, ympäristöasiat) merkitys taitojen kehittymiselle

Tunnit koostuvat ruoanvalmistuksesta, teoriatehtävistä, keittiön puhtaanapidon, ruoanvalmistuksen sekä kuluttajataitojen harjoituksista ja sovelluksista kirjallisesti, tvt-taitoja hyödyntäen sekä esseiden muodossa.

7. Kotitalouden lukiodiplomi (KOLD1)

Kotitalouden lukiodiplomin tavoitteena on, että opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan kotitaloudessa. Kotitalouden lukiodiplomi suoritetaan ohjatusti ja itsenäisesti kotitalouden taidon pitkäaikaisena näyttönä kotitalouden lukiodiplomikurssilla. Kotitalouden lukiodiplomissa opiskelija

• osoittaa yhteisöllistä tiedon rakentamista, työskentelee tavoitteellisella otteella itsenäisesti ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja osaamista jakaen

• tutkii ja ilmaisee kotitalouden toimintaympäristöä tiedonalalle ominaisilla tavoilla

• soveltaa lukioaikana karttunutta osaamista ja omaehtoista harrastuneisuutta

• valitsee tarkoituksenmukaisia opiskeluympäristöjä, työtapoja ja ilmaisun keinoja

• arvioi asetettujen tavoitteiden saavuttamista, työskentelyä, lopputulosta ja kokonaisuutta.

Kotitalouden lukiodiplomi suoritetaan lukion valtakunnallisena soveltavana kurssina, jota edeltää vähintään kaksi lukion kotitalouden kurssia. Mikäli lukio järjestää mahdollisuuden suorittaa kotitalouden lukiodiplomin, se ja sitä edeltävät kotitalouskurssit määritellään lukion opetussuunnitelmassa

Lukiodiplomi muodostuu opiskelijan valitseman teeman ja tehtäväidean mukaisesta lukiodiplomityöstä suunnittelu- ja toteutusprosesseineen, portfoliosta ja esseestä. Portfoliotyöskentely tukee lukiodiplomityön suunnittelua, toteutusta ja arviointia. Opiskelija laatii lukiodiplomikurssin alussa toimintasuunnitelman, jonka hän esittää lukiodiplomikurssin alussa sitä ohjaavalle opettajalle. Toimintasuunnitelma koostuu lukiodiplomin teeman, siitä johdetun aiheen, lähtökohtien, tavoitteiden ja ajankäytön kuvauksesta. Opiskelija voi liittää toimintasuunnitelmaan tarkastelua siitä, miten valitut työtavat ja toimintaympä- ristö liittyvät lähestymistavaltaan kotitalouteen. Kotitalousopettaja ohjaa ja seuraa prosessia sekä arvioi suoritusta sen aikana ja lukiodiplomikurssin jälkeen yhdessä toisen arvioivan asiantuntijan kanssa.

Opiskelija valitsee yhden lukiodiplomiteeman, jonka aihepiiristä hän suorittaa kotitalouden lukiodiplomityön suunnittelu- ja toteutusprosessina. Kotitalouden pysyviä lukiodiplomiteemoja on kolme. Opiskelijan tehtävä voi perustua myös vuosittain vaihtuvaan lukiodiplomien yhteiseen teemaan. Lukiodiplomiteemat julkaistaan Opetushallituksen verkkosivuilla.

1. a. Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin parissa tai

1. b. Kulinaristi monikulttuurisessa maailmassa

2. Valinnan vapaus, vastuun vaikeus – kestävän arjen taidot

3. Omaan kotiin asumaan – elämisen taidot puntarissa

4. Vuosittain vaihtuva ja Opetushallituksen verkkosivuilla julkaistava lukiodiplomien yhteinen teema

Kotitalouden lukiodiplomin annetuista teemoista opiskelija valitsee aiheen, nimeää, ideoi ja suunnittelee lukiodiplomityön. Opiskelija päättää kotitalouden lukiodiplomin toteutustavasta yhteistyössä opettajan kanssa. Opiskelijan lukiodiplomi voi olla myös osa laajempaa ryhmä- työnä toteutettavaa produktiota.

Tarkempaa tietoa www.edu.fi/lukiodiplomit/kotitalouden_lukiodiplomi