5.18 Liikunta
Paikalliset kirjaukset
Perhossa liikunnanopetuksen tehtävänä on opettaa opiskelijalle sellaisia taitoja ja tietoja, joiden avulla hän pystyy ylläpitämään ja kehittämään fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyään sekä hyvinvointiaan. Liikunnanopetuksella kannustetaan opiskelijaa ottamaan vastuuta omasta fyysisestä aktiivisuudesta, toiminta- ja opiskelukyvystä sekä istuvan elämäntavan vähentämisestä. Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan merkitys osana liikunnallista elämäntapaa korostuu opetuksessa. Tavoitteena on, että opiskelija kokee iloa, onnistumisia ja liikunnallisia pätevyyden kokemuksia sekä oppii keinoja oman jaksamisensa ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
Liikunnassa edistetään kaikkien opiskelijoiden tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, osallisuutta, kestävää elämäntapaa, yhdessä toimimisen taitoja, toisten huomioon ottamista ja yhteisöllisyyttä.
Hyvinvointi, aktiivisuus, vuorovaikutus, toimintakyky ja osallisuus - Kaikkiin näihin osa-alueisiin pyritään vaikuttamaan Perhon lukion liikunnanopetuksessa.
5.18 Liikunta
Liikunnanopetuksen tehtävänä on opettaa opiskelijalle sellaisia taitoja ja tietoja, joiden avulla hän pystyy ylläpitämään ja kehittämään fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyään sekä hyvinvointiaan. Liikunnanopetuksella tuetaan opiskelijaa vastuulliseen omasta fyysisestä aktiivisuudesta ja toiminta- ja opiskelukyvystä huolehtimiseen sekä istuvan elämäntavan vähentämiseen. Opetuksessa korostetaan terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan merkitystä osana liikunnallista elämäntapaa. Liikunnassa opiskelija kokee iloa, onnistumista ja liikunnallista pätevyyttä sekä oppii keinoja oman jaksamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Liikunnassa edistetään kaikkien opiskelijoiden tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, osallisuutta, kestävää elämäntapaa, yhdessä toimimisen taitoja, toisten huomioon ottamista ja yhteisöllisyyttä.
Liikunnan tehtävää ja tavoitteita toteutetaan opettamalla kesä- ja talviliikuntaa sekä sisä- ja ulkoliikuntaa turvallisesti ottaen monipuolisesti huomioon opiskeluympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet. Toimintakykyä koskevien sisältöjen osalta tehdään yhteistyötä terveystiedon kanssa. Opetuksessa ja ryhmiä muodostettaessa otetaan huomioon henkinen ja fyysinen turvallisuus. Opiskelijat osallistuvat toiminnan suunnitteluun ja ottavat vastuuta omasta ja ryhmän toiminnasta. Liikuntateknologian avulla voidaan tukea opetuksen tavoitteiden saavuttamista. Opetuksen eriyttämisessä otetaan huomioon opiskelijoiden yksilöllisiä lähtökohtia ja kehitystarpeita.
Opetuksen tavoitteet
Oppiaineen opetuksen tavoitteena on fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn edistäminen. Opiskelija oppii liikkumaan aktiivisesti ja turvallisesti sekä pitämään huolta fyysisestä aktiivisuudestaan ja toimintakyvystään.
Fyysisen toimintakyvyn osalta tavoitteena on oppia soveltamaan liikunnallisia perustaitoja ja -tietoja erilaisissa liikuntatehtävissä, -muodoissa ja -lajeissa eri vuodenaikoina ja eri olosuhteissa. Opiskelija oppii arvioimaan ja sen pohjalta harjoittamaan fyysisiä ominaisuuksiaan (voima, kestävyys, liikkuvuus ja nopeus). Liikunnanopetuksen sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn tavoitteisiin kuuluvat parhaansa yrittäminen, aktiivinen työskenteleminen, pitkäjänteinen itsensä kehittäminen sekä toisia kunnioittava vuorovaikutus. Opiskelija ottaa vastuuta omasta ja yhteisestä toiminnasta, ottaa toiset huomioon sekä oppii auttamaan ja avustamaan muita liikuntatunneilla.
Arviointi
Liikunnan arvioinnin tehtävänä on antaa opiskelijalle palautetta opetuksen tavoitteiden saavuttamisesta, oppiaineen opiskelun etenemisestä ja edistää opiskelijan oppimista. Liikunnan arviointi koostuusekä fyysisen toimintakyvyn että sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn opetuksen tavoitteiden saavuttamisesta. Fyysisten kunto-ominaisuuksien tasoa ei käytetä arvioinnin perusteena. Opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon opiskelijan terveydentila ja erityistarpeet.
Pakolliset kurssit
Pakollisilla kursseilla syvennetään peruskoulussa opittuja liikuntataitoja ja -tietoja sekä annetaan mahdollisuus tutustua monipuolisesti erilaisiin liikuntamuotoihin ja ‑lajeihin. Opetus tukee opiskelijoiden toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvua osallisuuteen sekä kannustaa terveyttä edistävän liikunnan harrastamiseen ja liikkuvan elämäntavan omaksumiseen.
1. Energiaa liikunnasta (LI/01)
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
- ymmärtää fyysisen aktiivisuuden ja toimintakyvyn terveyden ja hyvinvoinnin perusedellytyksenä
- harjaantuu liikuntataidoissaan ja kehollisessa ilmaisussaan
- saa tietoja ja kokemuksia fyysisten ominaisuuksien harjoittamisesta monipuolisesti
- saa kokemuksia yhdessä liikkumisesta reilun pelin hengessä
- vahvistuu koetussa liikunnallisessa pätevyydessään uuden oppimisen, liikunnan tuoman ilon ja virkistyksen myötä
Keskeiset sisällöt
- liikunnallisten perustaitojen soveltaminen
- fyysisten kunto-ominaisuuksien harjoittaminen eri liikuntatehtävissä, -muodoissa ja -lajeissa opiskeluympäristön mahdollisuuksia monipuolisesti käyttäen
2. Aktiivinen elämäntapa (LI/02)
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
- ymmärtää, että liikuntaharrastusten lisäksi toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia tukeva fyysinen aktiivisuus muodostuu arjen valinnoista ja pitkäkestoisen istumisen välttämisestä
- saa tukea liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen ja riittävän päivittäisen fyysisen aktiivisuuden saavuttamiseen
Keskeiset sisällöt
- liikunnan perustaitojen soveltaminen
- hengitys- ja verenkiertoelimistöä kuormittava liikunta
- lihaskuntoharjoittelu
- kehonhuolto
- fyysisten kunto-ominaisuuksien arviointi
Opiskelijat ohjataan havainnoimaan arkisia toimintatapojaan ja valintojaan fyysisen aktiivisuuden ja terveyden näkökulmista. Opiskelijoita tuetaan ohjauksen ja palautteen avulla liikunnallisen elämäntavan ja fyysisesti aktiivisen arjen toteuttamisessa
Valtakunnalliset syventävät kurssit
Kurssien tavoitteena on kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä edistävän liikunnan harjoittaminen, vastuu omasta ja yhteisestä toiminnasta sekä myönteiset kokemukset omasta kehosta, koetusta liikunnallisesta pätevyydestä ja yhteisöllisyydestä. Opettaja tarkentaa syventävien kurssien sisällöt yhdessä opiskelijaryhmän kanssa.
3. Terveyttä liikkuen (LI/03s)
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
- osaa edistää liikunnan avulla omaa terveyttään ja toimintakykyään
- tuntee terveyttä edistävän liikunnan periaatteet käytännössä
- seuraa ja osaa kehittää omia fyysisiä kunto-ominaisuuksiaan
Keskeiset sisällöt
- terveyttä edistävä liikunta
- fyysiseen toimintakykyyn liittyvien taitojen ja tietojen syventäminen
- oman liikuntaohjelman suunnittelu ja toteutus (teknologiaa hyödyntäen)
4. Yhdessä liikkuen (LI/04s)
Kurssilla painottuu opiskelijaryhmän aktiivinen osallisuus, toiminnallisuus ja yhteistoiminta.
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
- osaa tukea liikunnan avulla sosiaalista yhteenkuuluvuutta
- vahvistaa aktiivista elämäntapaansa
Keskeiset sisällöt
- sosiaalisen toimintakyvyn osa-alueen taitojen ja tietojen syventäminen osana liikuntaa
- yhdessä suunniteltavat ja toteutettavat liikuntamuodot ja/tai jokin projektiluonteinen kokonaisuus
5. Hyvinvointia liikkuen (LI/05s)
Kurssin monipuoliset liikuntatehtävät mahdollistavat osallisuuden, liikunnallisen pätevyyden ja kehollisen ilmaisun kokemuksia.
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
- osaa tukea jaksamistaan ja opiskeluvireyttään liikunnan avulla
- löytää liikunnasta hyvinvointia tukevia tekijöitä
Keskeiset sisällöt
- opiskelijoiden kanssa yhdessä suunniteltavat monipuoliset liikuntatehtävät
- psyykkisen toimintakyvyn osa-alueen taitojen ja tietojen syventäminen
- rentouttavat ja elämykselliset liikuntakokemukset
Koulukohtaiset soveltavat kurssit