Paikalliset kirjaukset Perho

Perhon lukion opiskeluympäristö muodostuu sekä koulurakennuksista että koulun ulkopuolisista oppimisympäristöistä mukaan lukien digitaaliset oppimisympäristöt. Lukio ja Perhon yläkoulu toimivat samoissa tiloissa ja yhteisiä opettajia on valtaosa. Tavoitteena on, että koulun kaikille opiskelijoille ja opettajille löytyy terveet, hyvät työskentelytilat, joita voidaan joustavasti muunnella erilaisiin opetustilanteisiin ja -tarpeisiin huomioiden erilaiset opetusmenetelmät.

Perhon lukio järjestää tarvittaessa etäopintoja verkkokursseina. Lukiossamme voi tehdä yhdistelmätutkinnon yhteistyössä Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Perhon toimipaikan kanssa. Opiskelija voi suorittaa hevoslinjan, hevostalouden perustutkinnon, tai luontolinjan, riistapainotteisen luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon, lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon. Lisäksi koulun ulkopuolisia oppimisympäristöjä, kuten paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä, yliopistoja ja ammattikorkeakouluja hyödynnetään niin oppiaineiden kun kurssikohtaisten tarpeiden mukaan. Aikuisopetussuunnitelma on myös käytettävissä.

Kursseja voidaan suorittaa myös itsenäisesti, mikäli opiskelijalla on, opettajan arvioinnin mukaan, riittävät edellytykset suorittaa opintoja opetukseen osallistumatta. Tarkemmat tiedot löytyvät opinto-oppaasta

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin