Taipaleen koulu

Taipaleen koulu ja sen historiaa

Taipaleen koulu sijaitsee 4 km Perhon kirkolta Möttöseen ja Taipaleen risteyksestä n.400 m Taipaleeseen päin, Isokangas nimisellä kivisellä mäntykankaalla.
Koulun tontti on 1 ha ja rakennusala 12x32 m + ulkorakennus. Koulu on rakennettu 2-opettajaiseksi kouluksi 1954 ja se on otettu käyttöön vuoden 1955 alusta. Se oli puurakenteinen ja tiilikattoinen asuntopuolelta ja 2-kerroksinen + kellarikerros.
Koulutiloina oli 2 luokkaa, veistosali, koulukeittiö ja voimistelusali, josta tuli myöhemmin kolmas luokka.
Koulun keskuslämmitys osoittautui pian riittämättömäksi ja patterit jouduttiin isontamaan.
Koulun on viime vuosina vähitellen peruskorjattu luokka kerrallaan ja eristettä on lisätty ulkoseiniin. Koulun ulkomaalaus on uusittu kaksi kertaa. Vuonna 1984 tiilikatto muutettiin peltikatoksi ja pihalla tehtiin ulkovalaistus luistelualuetta varten.
Toisesta asuinhuoneistosta on otettu koulun käyttöön yksi huone kirjastoksi ja toinen englannin opetustilaksi.
Ulkorakennuksessa olleet käymälät on poistettu käytöstä ja koululle tehtiin 1985 sisä-WC:eet.

Koulutyön historiaa

Taipaleen koulupiiri perustettiin 1944, mutta oppilaat kävivät vuoteen 1946 koulua Möttösessä. Sen jälkeen koulua käytiin Taipaleen kylän taloissa ensin luokat 1-3, sitten supistettuna 5-luokkaisena kouluna + jatko-opetus 1947 lähtien ( 36 opp.). Koulu muuttui 2–opettajaiseksi 1949, alaluokat toimivat Majalassa ja yläluokat Toivolassa, oppilaita n. 60 mukana 8. luokka. Vuonna 1950 pantiin vireille oman koulutalon rakennushanke ja vuoden 1955 alusta se sitten saatiin käyttöön.
Alajoen lakkautetun koulupiirin oppilaat (18) siirrettiin 1965 Taipaleeseen, jolloin oppilasmäärä nousi 51:een.
Oppilasmääräsäännökset sallivat koulun muuttumisen 3-opettajaiseksi vuonna 1971. Tähän vaikutti ratkaisevasti se, että Humalajoen koulupiiri yhdistettiin Taipaleeseen 1971, jolloin oppilasmäärä nousi 38:sta 56:een. Sen jälkeen oppilasmäärä jatkuvasti pieneni alle 35:en ja koulu toimi 2-opettajaisena lukuvuonna 1979-1980. Sitten alkoi oppilasmäärä jatkuvasti nousta ollen tänä vuonna 1986 55 oppilasta ja ennusteen mukaan vuonna 1991 70 oppilasta.

Tulevaa

Oppilasmäärän kasvu aiheuttaa ahtautta luokissa ja vaatii joko lisätilojen rakentamista tai koulupiirijaon muuttamista. Lisätilaa vaativat myös johatjan, opettajien ja arkistohuoneen puuttuminen.

Taipaleen koulun opettajat

Aili Virolainen 1-7 1947-1948
Rauha Ukskoski 1-7 1948-1949
Liisa Rautanen 1-3 1949-1950
Tapani Toivonen 4-7 1949-1950
Martta Poranen 1-3 1950-1951
Martti Luostari 4-7(8) 1950-1952
Hilma Porkka 1-3(8) 1951-1952
Siiri Paananen 1-3(8) 1952-1958
Selli Kähtävä 4-7(8) 1952-1953
Hannes Storck 4-7(8) 1953-1954
Mirja Kinnunen 4-7(8) 1954-1955
Jaakko Tikanoja 4-7(8) 1955-1956
Olavi Sihvola 4-7 1956-1957
Martti Piironen 4-7 1957-1959
Leila Salonen 1-3 1958-1959
Heikki Ovaskainen 3-7 1959-
Anita Ovaskainen 1-4 1959-
Anna-Liisa Turpeinen 1-2 1971-1975
Laila Jylhä 1-2 1975-1976
Riitta Mattila 1-2 1976-1979
Kaarina Mäkinen 1-4 1980-

Lähde: Perhon kunnan tiedotusjulkaisu N:o 1/1986

Oppilaat ja henkilökunta lukuvuonna 2004-2005

Esikoululaiset
Humalajoki Elias
Kalliokoski Loviisa
Kiviniemi Ville
Linna Topias
Salmela Antti
Tamminen Topias
Vehkalampi Jenna


1. luokka
Itäniemi Jonna
Jylhä Robin
Jylhä Tomi
Lakanen Juho
Vehkalampi Anna


2. luokka
Linna Matias
Rauma Henna
Taipale Marjaana
Vehkalampi Aleksi

3. luokka
Jylhä Petro
Kalliokoski Jooseppi
Kalliokoski Tuomas
Manninen Klaus
Puoliväli Ella
Tamminen Elias

4. luokka
Kalliokoski Sara
Kultalahti Juha
Linna Saana

5. luokka
Kalliokoski Josefiina
Lilja Jenni
Manninen Satu
Taipale Mari

6. luokka
Manninen Minna
Möttönen Timo
Puoliväli Milla
Tamminen Samuli

Rehtori, 1.-2. luokan opettaja Kaarina Mäkinen

3.-4.luokan opettaja Soile Rinne

5.-6. luokan opettaja Heli Wallenberg

Esikouluohjaajana lastenhoitaja Mirja Linna

Englannin opettaja Aki Kauppinen

Erityisopettaja Maija Heikkilä

Keittäjä Sirpa Itäniemi

Siivooja/talonmies Tellervo Manninen

Koulun hengetär Kaino Tanttinen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä