Kurs 5: Hyvinvointi ja huolenpito
Kurssilla harjoitellaan arkipäivään vuorovaikutustilanteissa tarvittavaa suullista viestintää, puhumaan kotitöistä ja esimerkiksi tietokoneesta saksaksi, opitaan kertomaan menneistä ja eri elämänvaiheista, ja ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin. Kurssilla tutustutaan Saksan hallinnon tasoihin osavaltio/liittovaltio, liittokansleriin, puolueisiin ja seurataan ajankohtaista politiikkaa ja mahdollisia vaaleja - mehr Landeskunde!
Mielipiteen ilmaisua harjoitellaan niin tieteen ja teknologian saavutusten yhteydessä kuin ruoka- ja kulutustottumuksista puhuttaessa, ympäristönsuojelua unohtamatta! Pohditaan myös teknologian ja digitalisaation tuomia muutoksia vuorovaikutukselle ja hyvinvoinnille.Tutustumme myös valuuttoihin ja maksamiskäytäntöihin saksankielisissä maissa. Näitä kaikkia eri viestintäkanavia hyödyntäen!
Kurssilla tehdään koepäivän kokeen lisäksi sana- ja verbikokeita, ja kirjallinen kurssityö. Jatkuva arviointi edellyttää läksyjen säännöllistä tekoa, ja osa läksyistä (tehtävistä) palautetaan opettajalle. Lisäksi aktiivista osallistumista harjoituksiin tunnilla arvioidaan.
Kuullut löydät Arttu-sovelluksesta. Sanastot tuttuun tapaan SanomaPro-sanastot sovelluksella.