Eettinen osaaminen

 

Olen ihan pienestä asti tiennyt että minulla on herkkyyttä. Herkkyyttä tunnistaa toisten tunteita, tuntea toisen tunteita. Avuliaisuus ja kuuliaisuus kuuluvat minuun kuin nenä päähän. Tahdon tuottaa ihmisille hyvää. Minulla kesti vaan kauan tietää mille polulle lähden rakentamaan tätä tärkeää tehtävää, sillä olen aina tiennyt että minä tulen olemaan jollain tavalla hyvin tärkeä jossain asiassa. Nyt kun pääsin opiskelemaan kasvatustiedettä, olen enemmän kuin varma että olen oikealla alalla.

 

Kahden pienen lapsen äitinä, olen ollut etuoikeutettu näkemään jo ruohonjuuritasolta kasvatuksen olennaisia asioita. Suutarin lapsella ei ole kenkiä, niinkuin sanotaan, mutta koen äitiydestä olevan hyötyä kokemuksen näkökulmaa ajatellen. Tiedän mitä arki ja työ on lasten parissa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, on hyviä ja huonoja päiviä, aina niistä selvitään kun on aikaa, tukea ja ymmärrystä. Kaikessa ei aina voi onnistua mitä kasvatukseen tulee, mutta pyrkimys hyvään ja toista kunnioittavaan kasvatukseen on ydin asia. Pitää muistaa, että opettajakin on vain ihminen eikä pyhimys. Virheitä saa ja tulee tehdä, sillä virheistä oppii parhaiten.

 

Lasten kanssa ei koskaan tule heittää pyyhettä kehää. Vaan tulee tarttua haasteeseen ja pohtia monelta näkökannalta missä menee vikaan. Positiivisia asioita tulee tukea sekä kannustaa. Lasta itseään tulee kohdella arvokkaasti ja näyttää hyvää mallia opettaen myös toisten kunnioittamista. Lapset ovat mahtavia, koska he ovat aitoja. Tässä asiassa on aikuisilla aina parantamisen varaa.

 

Arvot opitaan kotoa käsin. Matkan varrella arvot yleensä muovautuvat sekä konkretisoituvat oman näköiseksi. Hyvä opettajan tulisi huomata lasten arvomaailmojen erilaisuus. Koska ne voivat poiketa suunnattomasti toisistaan. Opettaja toimii roolimallina luokkahuoneessa, siksi on tärkeää pysyä objektiivisena. Tässä kohtaa olisi todella tärkeä, että koulu tekisi saumatonta yhteistyötä lasten kotien välillä. Tällä tavoin opettaja ymmärtäisi paremmin lapsen ja vanhempien suhdetta kouluun.

 

Vuorovaikutus oppilaiden kanssa on elin tärkeää. Pienillä asioilla on suuri vaikutus. Esimerkiksi aito kiinnostuminen lapsen arjesta, kysymällä ”mitä sinulle tänään kuuluu, miten menee?”. Yllätyksenä minulle tuli lukiessani Keräsen, Juutisen ja Estolan kirjoittamaa artikkelia, joka käsitteli kosketusta opetustyössä. Oppilaan kosketusta käsiteltiin Opetusalan Eettisen neuvottelukunnan kannanotossa vuonna 2015 vain siltä osin kun häiritsevä oppilas poistetaan luokasta yhdellä kädellä olkapäästä ohjaten. (Keränen, V., Juutinen J., Estola E. 2017., 249-269). Mielestäni kosketus ei ole vain tätä. Jäin pohtimaan esimerkiksi alakoulu ikäisiä lapsia, jotka ovat kuitenkin vielä suhteellisia pieniä ja tarvitsevat koulua kodin jatkeeksi. Mietin, esimerkiksi lasta jota ei koskaan kotona halata. Opettaja joka avaa sydämensä ja sylinsä lapselle, voi olla yksinäiselle lapselle suuri merkitys. Miksi kosketusta opetustyössä ei tutkita tahi käytetä enemmän? Mielestäni jos koskettaminen liitetään vai negatiivisesti häiriökäyttäytymiseen, ollaan väärällä polulla. Ymmärrän kuitenkin myös sen puolen, että kosketus ei ole aina tasapuolista, sillä mediassa vallitsevan paniikin ympäröimänä, esimerkiksi miehet eivät saa lainkaan koskettaa lasta väärien tulkintojen pelossa. Kosketusta voisi pitää enemmänkin voimavarana eikä päinvastoin. Luokan suurin häirikkökin saattaa kipuilla vaan pelkän huonon olonsa vuoksi. (Keränen ym.)

 

Tunnetaitojen opettaminen ja oppiminen on ehdottomasti tärkeintä sekä oppilaille kuin opettajille. Älylaitteiden varassa olevat emojit tuntuvat vievän tilaa perinteisiltä tunteilta. Tämän vuoksi opetussuunnitelmaan tulisi lisätä tunnetaito oppiaineeksi. Tunnetaitojen opettaminen luo pohjan tunnistaa toisten tunteita tilanteiden esimerkiksi kärjistyttyä ja tämä antaisi välineet toimia niin etteivät tilanteet koskaan pääsisi kärjitymään niin pahaksi asti. Opit jäävät varmasti kypsymään lasten alitajuntaan. Vasta konkreettisissa tilanteissa opitaan asiat kunnolla. Observoin kakkosluokkalaisia ja kahden oppilaan välille oli syntynyt ikävä tilanne. Näin kun opettaja jutteli erikseen kummankin osapuolen kanssa rauhallisesti ymmärtäen. Näin kun molemmat lapset olivat tyytyväisiä jo siihen, että he tulivat kuulluksi. Mielestäni opettajan käyttämä metodi oli toimiva ja haluan opettajuudessani käyttää samaa lämpöä sekä ymmärtäväisyyttä tilanteiden ratkomisessa.

 

Hyvän ja pahan tunnistamisessa, ryhmän hallinnan sekä epävarmuuden tai riittämättömyyden tunteissa juurikin tunneoppi auttaa. Kun tunnistaa oman puutteellisuutensa ja kehityskohteensa, pystyy näin parantamaan toimintatapojaan - jopa ajattelua. Tämän vuoksi koen että tunneoppi on hyväksi. Kaikki tunteet ovat sallittuja luokkahuoneessa, mutta silmällä pitäen kuitenkin toisten arvostaminen. Ajatus ”kohtele toista niin kuin itseäsi haluaisit kohdeltavan” on toiminut minun mottonani jo vuosia. Koulu on oppimista varten ja ylilyöntejä vuorovaikutussuhteissa tapahtuu jatkuvasti. Siksi opettajat auttavat lapsia tunnistamaan näitä tilanteita ja ratkomaan niitä. Maailma ei kaadu siihen, jos joskus mokaa. Kun tunteille annetaan tilaa, ei pääse syntymään sellaista tilannetta, jossa tunteet ovat hiljalleen patoutuneet suureksi vuoreksi ja kun se kaatuu, maailmakin kaatuisi.

 

Valehtelu minun kohdallani saattaisi liittyä tilanteeseen, jossa peittelisin osaamistani. Osaamattomuuden tuoma häpeä on suurta. Tiina Nikkola kirjoittaa artikkelissaan, että syy tälle osaamattoumuuden tuomalle häpeälle johtuu ihmisen kovasta tarpeesta tulla hyväksytyksi ryhmässä ja siksi suojaudutaan monin eri tavoin. (Nikkola T., Rautiainen M., Räihä P. 2013., 70). Pyrin silti olemaan aina suora ja kertomaan heti jos jokin asia mietityttää. En halua joutua tilanteeseen, jossa toisen miellyttämisen vuoksi joutuisin piilottelemaan jotain asiaa ja sitten tämä ahdistus täyttäisi mieleni ja kehoni. Rehellisyys opettajan työssä on tärkeä. Sekä opettajien keskeinen luottamus ja avoin keskustelu. Kukaan ei saisi joutua piilottelemaan itseään muille.

 

Keränen V., Juutinen J., Estola E. 2017. Kosketus päiväkodin kasvattajien kertomuksissa. Varhaiskastatuksen Tiedelehti. Journal of Early Childhood Education Research Volume 6, Issue 2. 249-269.

Nikkola T., Rautiainen M., Räihä P. 2013. Toinen tapa käydä koulua. Vantaa. Hansaprint Oy. 70.