Mikä tahansa murrettu väri voidaan sekoittaa lukemattomilla eri tavoilla. Värin sekoittamisen kannalta maalari ei aina tarvitse laajaa palettia. Laajaa palettia tarvitaan siihen, että eri pigmentit eroavat toisistaan sävytysvoimaltaan, läpikuultavuudeltaan, kuivumisajaltaan ja niin edelleen. Ne ovat myös sekoittamattomana käytettynä usein sävyltään uniikkeja. On mahdoton saada sekoittamalla seruliinisävyä. Maavärejä sen sijaan on helppo jäljitellä. Voit helposti sekoittaa poltettua umbraa kadmium/kromi (kylmä/lämmin keltainen) ja jostain sinisestä (kylmä preussin sininen kylmää umbran sävyä varten, lämmin ultramariini sininen lämpimää sävyä varten) .

Seepia on samannimisen mustekalan (Sepia officinalis) mustenesteestä valmistettu tummanruskea väriaine tai sitä vastaava synteettinen pigmentti.

Seepiaa on luultavasti käytetty väriaineena jo antiikin aikoina. Keskiaikaisissa käsikirjoituksissa käytettiin usein seepiamustetta, ja 1600-luvulta alkaen seepiaa käytettiin karttojen painamiseen. Kuvataiteessa seepia tuli suosituksi 1700-luvulla, etenkin maisemamaalauksessa. Seepia on ollut myös suosittu varhaisten valokuvien ja elokuvien sävytyspigmentti, ja useissa nykyisissä digikameroissa ja kuvankäsittelyohjelmissa onkin valmiina seepiatoiminto, jolla kuville saadaan vanhahtava ja nostalginen sävy.

Jos on vähemmän kokenut värinsekoittaja, jonkinlainen opaskartta voi olla tarpeen. Goethen kolmio on hyvä, yksinkertainen suunnistuksen apuväline. Kolmion kärjissä on primääri- eli päävärit sininen, keltainen ja punainen. Niiden välissä on sekundääri- eli välivärit vihreä, oranssi ja violetti. Sekundäärivärien välissä on vaimeammat tertiäärivärit, joiden kohdalla värinnimistö jo loppuukin. Voidaan puhua siniharmaasta, kellanvihreästä ja – mistä, violetinruskeasta? Maalitehtaan värikartassa siniharmaa voi olla nimeltään 588X, verhokaupassa jotain muuta.

Goethen kolmiosta löydät myös vastavärit. Päävärin vastapäisellä kolmion kyljellä on sen vastaväri. Kolmion huipulla olevan keltaisen vastaväri on alhaalla näkyvä violetti. Jos Goethen kolmio tai väriympyrä ei satu olemaan takataskussa kun tarvitset tietoa vastaväristä, avuksi käy jälkikuvailmiö. Tässä on harjoitus sitä varten. Tuijota alla olevaa sinistä kiinteästi puoli minuuttia ja katso sen jälkeen jotain valkoista pintaa (tai vaihtoehtoisesti sulje silmäsi). Näkökenttääsi ilmestyy sinisen vastaväri. Eikö näy mitään? Opit kyllä, kun harjoittelet.
Harmaat syntyvät vastavärien sekoituksista. Periaatteessa on samantekevää, sekoitatko harmaan keltaisesta ja violetista vai punaisesta ja vihreästä mutta käytännössä asia ei mene ihan niin. Värilaatikostasi ei välttämättä löydy kovin montaa ehdottoman tarkkaa vastaväriparia. Ehkä helpoimmin neutraali harmaa on sekoitettavissa tummasta kadmiumpunaisesta ja viridianista. Toisaalta värivaikutelman kannalta on merkitystä mistä väreistä harmaa on sekoitettu. Jos jonkun maalaukseni väriskaala painottuisi puna-vihreä akselille, sekoittaisin myös harmaan niistä, ellen sitten erikseen pyrkisi siihen, että harmaa jotenkin erottuisi skaalasta. Aivan erilaiselta näyttää sekin, oletko sekoittanut harmaan mustasta ja valkoisesta vai jostain vastaväriparista. Vastaväreistä sekoitettu harmaa näyttää värikkäämmältä ja yleensä istuu maalaukseen paremmin, ainakin silloin jos maalauksessa on pyrkimys esittää valovaikutelmia.

Goethen kolmiota voi jakaa pienempiin osiin monin tavoin oman mielen mukaan. Ylimmäinen kolmio ehkä olisi päivänpaisteen värejä. Alimmainen viisikko voi olla jotain arvovaltaista ja syvämietteistä. Sinisen kärjen johtama neljän värin muodostama kolmio voisi edustaa kylmiä värejä. Klassinen kiistakapula kuuluu, mikä on kylmin sininen? Kysymys kylmistä ja lämpimistä väreistä on puhtaasti kielellinen. Varsinaista fysikaalista perustaa sille ei ole. Tai miksipä ei, voisihan kylmin väri olla vaikka sinisten tappisolujen herkkyysmaksimi 445 nanometriä. Lähimmäksi sitä menee ultramariini. Sovitaanko asia vaikka näin, eli olkoon tämä absoluuttinen totuus. Ultramariinin spektri tosin on kaksijakoinen ja se heijastaa myös punaisen aallonpituuksia mutta ei jäädä saivartelemaan. Tällä logiikalla lämpimimmän värin pitäisi sitten olla ultramariinin vastaväri, joka olisi ehkä jossain keskisävyisen kadmiumkeltaisen vaiheilla. Se olisi jotakuinkin kahden muun tappisoluryhmän sekoitusväri. Useimmat kyllä sijoittaisivat lämpimimmän värin reilusti oranssimpaan suuntaan. Keskisävyisen kadmiumoranssin vastaväri taas olisi jossain ftalosyaniinisinisen ja – vihreän välimailla, eli kokolailla turkoosi.