Itsestään selvää on, että paperin kehittyminen kulki rinnan kuvan ja kirjoittamisen jalostumisen kanssa. Kun pergamentti alkoi käydä liian kalliiksi ja hitaaksi valmistaa, keksittiin tehdä maalausalustoja lumpusta, ylipäänsä kasvikuiduista. Euroopan ensimmäinen paperimylly perustettiin Capillades-kylään Espanjaan siksi, että se oli kangastehtaan lähellä. Puuvilla-raaka-ainetta paperintekoon ei kuitenkaan ollut niin paljon kuin olisi tarvittu. Niinpä markkinoille karavaanien ja laivojen mukana virtaava kiinalainen paperi oli tervetullutta, uutta ja kevyttä materiaalia juuri keksitylle kirjapainolle. Paksut käsintehdyt lumppupaperit jäivät taiteilijoiden ja käsityöläisten käyttöön. Capilladesissa tehdään vielä tänäänkin käsin hienoa akvarellipaperia vaativalle käyttäjälle. Puupaperi keksittiin 1700-luvulla kirjapainojen tiukasta vaatimuksesta. Siitä ei tullut kuitenkaan akvarellistin tarpeisiin sopivaa maalauspohjaa. Se on kovaa ja murtui kastuessaan. Vesivärityöskentelyyn sopii sellainen paperi, jonka pinnalla väri pehmeästi leviää. Paksu, liimalla käsitelty paperi imee vettä ja väriä hitaasti ja kestää nyppyyntymättä monta värikerrosta ja monta kastumista. Paperin kostuttaminen ennen maalaamista vähentää edelleen imeytymistä, ja märällä paperilla väriä voi kuljettaa ja sen voi vaikka pestä pois. Muutama tehdas Euroopassa on jäänyt valmistamaan lumppupapereita pelkästään akvarellistien ja graafikkojen tarpeisiin. Paras eurooppalainen akvarellipaperi tehdään käsin pääpiirteissään kiinalaisen paperin tavoin. Koneessa tehty, valettu paperi on huokeampaa ja heikompaa. Käsin tehdyn paperin kuiturakenne tekee siitä ylivertaisen maalausalustan. Massa hierretään puuvilla- tai pellavalumpuista. Kuivauksen jälkeen arkit liimataan väriä läpäisemättömiksi kastamalla ne liivateliuokseen.