Suomalainen taidemusiikki
Taidemusiikin näytteet
54. Melartin: Prinsessa Ruususen juhlamarssi
Erkki Melartin on yksi suomalaisen taidemusiikin merkittävimpiä säveltäjiä. Hänen tyylinsä oli myöhäisromantiikka kansanmusiikkimaisin vaikuttein. Hän sävelsi musiikin näytelmään Prinsessa Ruusunen, josta tunnetuimmaksi nousi tämä juhlamarssi, joka saattaa olla Suomen käytetyin häämarssi.
55. Mårtenson: Myrskyluodon Maija
Lasse Mårtenson oli suomalaisen musiikin moniosaaja. Tämä suomenruotsalainen säveltäjä ei ole varsinainen taidemusiikin säveltäjä vaan jazz- ja iskelmämusiikin laulajana tunnetuksi tullut artisti. 1960-luvun lopulla hän alkoi keskittyä elokuva- ja televisiomusiikin säveltämiseen ja tunnetuin hänen teoksistaan onkin tämä samannimisen TV-sarjan tunnusmusiikki. Myrskyluodon Maija on myös Suomen myydyin nuottijulkaisu.
56. Tikanmäki: Aamu lakeuksilla
Anssi Tikanmäki on elokuva- ja näytelmämusiikin säveltämiseen erikoistunut säveltäjä ja muusikko. Hänen yksi tunnetuimmista teoksistaan on orkesterisarjan Maisemakuvia Suomesta vuodelta 1981, jossa bändisoittimet ja orkesterisoittimet kohtaavat klassisen ja popmusiikin välimaastossa.
57. Tempus adest floridum
Tämä kappale on ilmestynyt vuonna 1582 julkaistussa Piae Cantiones -laulukirjassa. Vaikka useat kirjan kappaleista ovat uskonnollisia, tämä kappale on kevätlaulu, jota Turun katedraalikoulussa on laulettu. Kappale ja kirja ovat latinaksi, joka oli tuolloin koulukieli. Vaikka kappale on julkaistu renessanssin aikaan, se voi olla peräisin jopa keskiajalta. Piae Cantiones, ja siksi myös tämäkin laulu, on vanhin suomalaisen taidemusiikin säilynyt dokumentti.
58. Crusell: Klarinettikonsertto nro 2, f-molli, 2. osa
Bernhard Henrik Crusellia pidetään yhtenä ensimmäisistä merkittävistä klassisen musiikin säveltäjistä Suomessa. Hän eli 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa ja oli klassismin edustaja. Crusell itse oli klarinetisti ja hänen erityisesti hänen klarinettikonserttojaan arvostetaan. Crusell syntyi Uudessakaupungissa, jossa nykyään järjestetään musiikkitapahtuma Crusell-viikot.
59. Sibelius: Valse triste
Kansallissäveltäjämme Jean Sibelius on säveltänyt tämän "surullisen valssin" näytelmään Kuolema. Se on yksi Sibeliuksen levytetyimmistä orkesteriteoksista. Juhlallinen, nopeampi ja iloisempi väliosa luo hurjan kontrastin alun ja lopun molliteemalle. Sibeliuksen tyyli on tässä 1904 valmistuneessa teoksessa kansallisromanttinen ja vahvalle melodialle nojaava, runsaan orkestraation tukema.
60. Merikanto: Valse lente
Oskar Merikanto oli elinaikanaan ehkäpä Suomen suosituin säveltäjä (suositumpi kuin Sibelius). Hän kiersi ympäri Suomea pitäen piano- ja urkukonsertteja. Hänen teoksensa olivat kansanlaulumaisia, mutta lähestyivät italialaisen oopperan perinnettä. 1800- ja 1900-lukujen taite oli myöhäisromantiikan aikaa, joten runsas sointi ja äärimmäinen tonaalisuus kuuluvat myös Oskar Merikannon musiikissa. Tämä Valse lente eli hidas valssi on yksi hyvä esimerkki Merikannon kyvystä luoda tunnelmia. Se on julkaistu pianolle vuonna 1898.
61. Madetoja: Sinfonia nro 3, 3. osa
Leevi Madetojan sävellystyyli eteni kansallisromanttisesta ottamaan vaikutteita mm. nykytaidemusiikista. Madetoja ihaili ranskalaisten säveltäjien (esim. Debussy) kuulautta ja yhdisti sen suomalaiseen syvämietteisyyteen. Ranskalaisen hienostuneisuuden ihailun sanotaan kuuluvan tässä kolmannen sinfonian kolmannessa osassa, joka on tempoltaan nopeahko ja rytmiikaltaan poikkeuksellisen leikkisä. Madetoja aloitti teoksen säveltämisen Ranskassa vuonna 1925 ja se valmistui lopullisesti vuonna 1926.
62. Kokkonen: Hääsoitto
Joonas Kokkonen on yksi arvostetuimpia 1900-luvun jälkipuoliskon suomalaissäveltäjiä. Hänellä on ollut kolme selkeää tyylikautta, uusklassinen, dodekafoninen (12-säveljärjestelmä) ja myöhempi uusromanttinen. Kokkonen oli pianisti ja merkittävä opettaja. Hän halusi, että modernin taidemusiikin kaikesta tieteellisyydestä ja teknisyydestä huolimatta hänen musiikissaan olisi myös sydäntä. Siksi hän ei hylännyt melodisuutta kokonaan, vaikka soinnutukseltaan tämäkin vuoden 1968 urkuteos on varsin moderni.
63. Rautavaara: Cantus arcticus, 3. osa "Joutsenet muuttavat"
Cantus Arcticus on konsertto linnuille ja orkesterille. Einojuhani Rautavaaran sävellystekniikassa on ollut sarjallisuutta (tietyt matemaattiset kaavat ohjaavat sävellystä), mutta myöhemmin hän palasi lähemmäs romanttisia sävyjä soitinnuksessaan, vaikka modernismi kuuluu hänen työssään myös. Hän ikään kuin yhdisti uutta ja vanhaa. Vuonna 1977 ääninauhan ja orkesterin yhdistäminen oli vielä suhteellisen uutta ja Cantus Arcticuksen vuoropuhelu lintujen ja orkesterin välillä luo mystistä tunnelmaa, jolla teos takasi suosionsa ulkomaisten orkesterien soitossa.
64. Segerstam: Why Yes Or No
Leif Segerstam on tullut tunnetuksi kapellimestarina, mutta hän on myös erittäin tuottelias säveltäjä. Hän on monilahjakas ihminen ja erittäin nopea säveltäjä. Hän on säveltänyt mm. yli 300 sinfoniaa. Segerstamin sävellystyylille ominaista on vapaapulsatiivisuus, eli nuoteilla ei ole aika-arvoja tai nuoteissa ei ole tahtiviivoja. Hänelle tärkeää on tutkia äänten sointia, kuten tässä vuodelta 1977 olevassa viuluteoksessa voi huomata.
65. Tiensuu: Fantango
Jukka Tiensuu on salaperäinen modernin suomalaisen taidemusiikin hahmo. Hän on pianisti, cembalisti ja kapellimestari. Hän on kokeillut erilaisia modernin taidemusiikin tekniikoita ja on antanut aina musiikin puhua mieluummin kuin on itse selittänyt sitä. Tämä cembaloteos Fantango vuodelta 1984 muistuttaa tangoa tulisen luonteensa ja rytmiikkansakin puolesta. Vajaan kahden minuutin paikkeilla alkaa riitasointuinen pauke, joka johtuu niin sanotuista klustereista (sävelryppäistä), eli cembalon koskettimistoa soitetaan välillä kyynärpäillä ja kyynärvarsilla.
66. Pulkkis: Enchanted Garden (Lumottu puutarha)
Uljas Pulkkis sävelsi tämän viulukonserton nimellä Enchanted Garden - musiikillinen satu viululle ja orkesterille vuonna 2000.
Teos edustaa avantgardea, mutta se sisältää myös rohkeita konsonansseja (harmonisia sointuja kaiken dissonanssin (riitasointuisuuden) keskellä. Teoksessa on erikseen nimetyt kahdeksan osaa ja musiikki onkin parhaimmillaan hyvin kuvaavaa, ikään kuin Disney-elokuvan hieman kieroutunut versio. Viulu kuitenkin nousee jatkuvasti esiin, niin kuin konsertossa tärkeää onkin.
67. Wennäkoski: N! Naisen rakkautta ja elämää, osa 1. Tyypillinen aamu
Lotta Wennäkoski on tunnetuimpia tämän vuosituhannen suomalaisia naissäveltäjiä. Hänen laulullinen näyttämöteoksensa N! Naisen rakkautta ja elämää on vastine romantiikan ajan säveltäjän Robert Schumannin samannimiselle laulusarjalle. Wennäkosken mielestä alkuperäinen laulusarja on melko naiivi kuvaus naisen sielunmaisemasta ja siksi hän halusi päivittää oman versionsa tälle vuosituhannelle. Wennäkosken sävellystyylille on ominaista soinnin ja jännittävien äänenvärien tutkiminen, mutta hän pitää tärkeänä selkeyttä ja tunteellisuutta.
2002-2003
68. Kärkkäinen: Fragilia
Tommi Kärkkäinen on säveltäjä, joka aiemmin soitti koskettimia progressiivista punk-rockia soittavassa YUP-yhtyeessä. Kärkkäisen tausta kuuluu hänen töissään ja elektroninen musiikki on ollut osana hänen töitään. Tämä kamarimusiikkikappale vuodelta 2003 on sävelletty alun perin kitaralle ja jousikvartetille. Tämä pelkkä kitaraversio on modernia musiikkia, jossa toisinaan kuuluu populaarimusiikin vaikutteet, esimerkiksi rauhallinen suvantokohta 3-4min, jossa osa soinnuista on konsonoivia jazz-sointuja, sekä kohdassa 4:50, kun kitara soittaa näppäiltyä sointukadenssia, jota voi kuulla myös espnajalaisessa kitaransoitossa.
69. Aho: Sinfonia nro 14 Rituaaleja darabukalle, djembelle, gongeille, tam-tamille ja kamariorkesterille
Kalevi Ahon sävellystyyli on nykyisin postmodernia ja hän käyttää paljon tyyliviittauksia muihin musiikin lajeihin, kuten jazziin ja toisten musiikkikulttuurien taidemusiikkiin. Tämän vuonna 2007 julkaistun 14. sinfonian orkesterille epätyypillisiä soittimia ovat nimessä mainitut lyömäsoittimet.
70. Salonen: Pianokonsertto, 1. osa
Esa-Pekka Salonen sävelsi tämän pianokonserton tilaustyönä ja johti sen kantaesityksen itse New Yorkissa vuonna 2007. Salosen tyyliä on sanottu eurooppalaiseksi modernismiksi, mutta Salonen itse on sanonut, että hän on alkanut arvostaa myös melodioita ja selkeämpää rytmiikkaa. Orkesterin alkusoitossa onkin lähes marssimainen rytmi ja pianon sisääntulo tuo runsaita sointuja ja harmoniaa.
71. Lindberg: Graffiti - Beginning
Magnus Lindberg on suomalainen modernisti, joka on myöhemmässä tuotannossaan siirtynyt kirkkaampiin sävyihin. Hänen työlleen ominaista on monimutkainen rytmiikka ja soittimellinen taituruus. Graffiti on teos orkesterille ja kuorolle, mutta tässä alkusoitossa vain orkesteri tulee esiin. Alun rauhallisuus on vain silmänlumetta, kun noin kolmen minuutin kohdalla orkesterin intensiteetti nousee elokuvamaisiin tunnelmiin.
72. Saariaho: Émilie suite: 3. osa Principia
Kaija Saariaho halveksui nuorempana oopperaa ja sanoi, ettei koskaan aio säveltää sellaista. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän julkaisi ensimmäisen oopperansa ja on sen jälkeen ollut erittäin arvostettu nykyoopperan säveltäjä. Tämä on ote hänen kolmannesta oopperastaan, joka on ranskankielinen ja julkaistu vuonna 2010 ja jonka hän sävelsi alun perin suomalaiselle sopraanolle Karita Mattilalle. Saariahon sävellykset ovat atonaalisia ja hänelle tärkeää on tutkia orkesterin sointia. Hän tutkii hälyn ja soinnin välistä jännitettä ja Saariahon sävellyksissä usein onkin salaperäinen tunnelma.
Erkki Melartin on yksi suomalaisen taidemusiikin merkittävimpiä säveltäjiä. Hänen tyylinsä oli myöhäisromantiikka kansanmusiikkimaisin vaikuttein. Hän sävelsi musiikin näytelmään Prinsessa Ruusunen, josta tunnetuimmaksi nousi tämä juhlamarssi, joka saattaa olla Suomen käytetyin häämarssi.
55. Mårtenson: Myrskyluodon Maija
Lasse Mårtenson oli suomalaisen musiikin moniosaaja. Tämä suomenruotsalainen säveltäjä ei ole varsinainen taidemusiikin säveltäjä vaan jazz- ja iskelmämusiikin laulajana tunnetuksi tullut artisti. 1960-luvun lopulla hän alkoi keskittyä elokuva- ja televisiomusiikin säveltämiseen ja tunnetuin hänen teoksistaan onkin tämä samannimisen TV-sarjan tunnusmusiikki. Myrskyluodon Maija on myös Suomen myydyin nuottijulkaisu.
56. Tikanmäki: Aamu lakeuksilla
Anssi Tikanmäki on elokuva- ja näytelmämusiikin säveltämiseen erikoistunut säveltäjä ja muusikko. Hänen yksi tunnetuimmista teoksistaan on orkesterisarjan Maisemakuvia Suomesta vuodelta 1981, jossa bändisoittimet ja orkesterisoittimet kohtaavat klassisen ja popmusiikin välimaastossa.
57. Tempus adest floridum
Tämä kappale on ilmestynyt vuonna 1582 julkaistussa Piae Cantiones -laulukirjassa. Vaikka useat kirjan kappaleista ovat uskonnollisia, tämä kappale on kevätlaulu, jota Turun katedraalikoulussa on laulettu. Kappale ja kirja ovat latinaksi, joka oli tuolloin koulukieli. Vaikka kappale on julkaistu renessanssin aikaan, se voi olla peräisin jopa keskiajalta. Piae Cantiones, ja siksi myös tämäkin laulu, on vanhin suomalaisen taidemusiikin säilynyt dokumentti.
58. Crusell: Klarinettikonsertto nro 2, f-molli, 2. osa
Bernhard Henrik Crusellia pidetään yhtenä ensimmäisistä merkittävistä klassisen musiikin säveltäjistä Suomessa. Hän eli 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa ja oli klassismin edustaja. Crusell itse oli klarinetisti ja hänen erityisesti hänen klarinettikonserttojaan arvostetaan. Crusell syntyi Uudessakaupungissa, jossa nykyään järjestetään musiikkitapahtuma Crusell-viikot.
59. Sibelius: Valse triste
Kansallissäveltäjämme Jean Sibelius on säveltänyt tämän "surullisen valssin" näytelmään Kuolema. Se on yksi Sibeliuksen levytetyimmistä orkesteriteoksista. Juhlallinen, nopeampi ja iloisempi väliosa luo hurjan kontrastin alun ja lopun molliteemalle. Sibeliuksen tyyli on tässä 1904 valmistuneessa teoksessa kansallisromanttinen ja vahvalle melodialle nojaava, runsaan orkestraation tukema.
60. Merikanto: Valse lente
Oskar Merikanto oli elinaikanaan ehkäpä Suomen suosituin säveltäjä (suositumpi kuin Sibelius). Hän kiersi ympäri Suomea pitäen piano- ja urkukonsertteja. Hänen teoksensa olivat kansanlaulumaisia, mutta lähestyivät italialaisen oopperan perinnettä. 1800- ja 1900-lukujen taite oli myöhäisromantiikan aikaa, joten runsas sointi ja äärimmäinen tonaalisuus kuuluvat myös Oskar Merikannon musiikissa. Tämä Valse lente eli hidas valssi on yksi hyvä esimerkki Merikannon kyvystä luoda tunnelmia. Se on julkaistu pianolle vuonna 1898.
61. Madetoja: Sinfonia nro 3, 3. osa
Leevi Madetojan sävellystyyli eteni kansallisromanttisesta ottamaan vaikutteita mm. nykytaidemusiikista. Madetoja ihaili ranskalaisten säveltäjien (esim. Debussy) kuulautta ja yhdisti sen suomalaiseen syvämietteisyyteen. Ranskalaisen hienostuneisuuden ihailun sanotaan kuuluvan tässä kolmannen sinfonian kolmannessa osassa, joka on tempoltaan nopeahko ja rytmiikaltaan poikkeuksellisen leikkisä. Madetoja aloitti teoksen säveltämisen Ranskassa vuonna 1925 ja se valmistui lopullisesti vuonna 1926.
62. Kokkonen: Hääsoitto
Joonas Kokkonen on yksi arvostetuimpia 1900-luvun jälkipuoliskon suomalaissäveltäjiä. Hänellä on ollut kolme selkeää tyylikautta, uusklassinen, dodekafoninen (12-säveljärjestelmä) ja myöhempi uusromanttinen. Kokkonen oli pianisti ja merkittävä opettaja. Hän halusi, että modernin taidemusiikin kaikesta tieteellisyydestä ja teknisyydestä huolimatta hänen musiikissaan olisi myös sydäntä. Siksi hän ei hylännyt melodisuutta kokonaan, vaikka soinnutukseltaan tämäkin vuoden 1968 urkuteos on varsin moderni.
63. Rautavaara: Cantus arcticus, 3. osa "Joutsenet muuttavat"
Cantus Arcticus on konsertto linnuille ja orkesterille. Einojuhani Rautavaaran sävellystekniikassa on ollut sarjallisuutta (tietyt matemaattiset kaavat ohjaavat sävellystä), mutta myöhemmin hän palasi lähemmäs romanttisia sävyjä soitinnuksessaan, vaikka modernismi kuuluu hänen työssään myös. Hän ikään kuin yhdisti uutta ja vanhaa. Vuonna 1977 ääninauhan ja orkesterin yhdistäminen oli vielä suhteellisen uutta ja Cantus Arcticuksen vuoropuhelu lintujen ja orkesterin välillä luo mystistä tunnelmaa, jolla teos takasi suosionsa ulkomaisten orkesterien soitossa.
64. Segerstam: Why Yes Or No
Leif Segerstam on tullut tunnetuksi kapellimestarina, mutta hän on myös erittäin tuottelias säveltäjä. Hän on monilahjakas ihminen ja erittäin nopea säveltäjä. Hän on säveltänyt mm. yli 300 sinfoniaa. Segerstamin sävellystyylille ominaista on vapaapulsatiivisuus, eli nuoteilla ei ole aika-arvoja tai nuoteissa ei ole tahtiviivoja. Hänelle tärkeää on tutkia äänten sointia, kuten tässä vuodelta 1977 olevassa viuluteoksessa voi huomata.
65. Tiensuu: Fantango
Jukka Tiensuu on salaperäinen modernin suomalaisen taidemusiikin hahmo. Hän on pianisti, cembalisti ja kapellimestari. Hän on kokeillut erilaisia modernin taidemusiikin tekniikoita ja on antanut aina musiikin puhua mieluummin kuin on itse selittänyt sitä. Tämä cembaloteos Fantango vuodelta 1984 muistuttaa tangoa tulisen luonteensa ja rytmiikkansakin puolesta. Vajaan kahden minuutin paikkeilla alkaa riitasointuinen pauke, joka johtuu niin sanotuista klustereista (sävelryppäistä), eli cembalon koskettimistoa soitetaan välillä kyynärpäillä ja kyynärvarsilla.
66. Pulkkis: Enchanted Garden (Lumottu puutarha)
Uljas Pulkkis sävelsi tämän viulukonserton nimellä Enchanted Garden - musiikillinen satu viululle ja orkesterille vuonna 2000.
Teos edustaa avantgardea, mutta se sisältää myös rohkeita konsonansseja (harmonisia sointuja kaiken dissonanssin (riitasointuisuuden) keskellä. Teoksessa on erikseen nimetyt kahdeksan osaa ja musiikki onkin parhaimmillaan hyvin kuvaavaa, ikään kuin Disney-elokuvan hieman kieroutunut versio. Viulu kuitenkin nousee jatkuvasti esiin, niin kuin konsertossa tärkeää onkin.
67. Wennäkoski: N! Naisen rakkautta ja elämää, osa 1. Tyypillinen aamu
Lotta Wennäkoski on tunnetuimpia tämän vuosituhannen suomalaisia naissäveltäjiä. Hänen laulullinen näyttämöteoksensa N! Naisen rakkautta ja elämää on vastine romantiikan ajan säveltäjän Robert Schumannin samannimiselle laulusarjalle. Wennäkosken mielestä alkuperäinen laulusarja on melko naiivi kuvaus naisen sielunmaisemasta ja siksi hän halusi päivittää oman versionsa tälle vuosituhannelle. Wennäkosken sävellystyylille on ominaista soinnin ja jännittävien äänenvärien tutkiminen, mutta hän pitää tärkeänä selkeyttä ja tunteellisuutta.
2002-2003
68. Kärkkäinen: Fragilia
Tommi Kärkkäinen on säveltäjä, joka aiemmin soitti koskettimia progressiivista punk-rockia soittavassa YUP-yhtyeessä. Kärkkäisen tausta kuuluu hänen töissään ja elektroninen musiikki on ollut osana hänen töitään. Tämä kamarimusiikkikappale vuodelta 2003 on sävelletty alun perin kitaralle ja jousikvartetille. Tämä pelkkä kitaraversio on modernia musiikkia, jossa toisinaan kuuluu populaarimusiikin vaikutteet, esimerkiksi rauhallinen suvantokohta 3-4min, jossa osa soinnuista on konsonoivia jazz-sointuja, sekä kohdassa 4:50, kun kitara soittaa näppäiltyä sointukadenssia, jota voi kuulla myös espnajalaisessa kitaransoitossa.
69. Aho: Sinfonia nro 14 Rituaaleja darabukalle, djembelle, gongeille, tam-tamille ja kamariorkesterille
Kalevi Ahon sävellystyyli on nykyisin postmodernia ja hän käyttää paljon tyyliviittauksia muihin musiikin lajeihin, kuten jazziin ja toisten musiikkikulttuurien taidemusiikkiin. Tämän vuonna 2007 julkaistun 14. sinfonian orkesterille epätyypillisiä soittimia ovat nimessä mainitut lyömäsoittimet.
70. Salonen: Pianokonsertto, 1. osa
Esa-Pekka Salonen sävelsi tämän pianokonserton tilaustyönä ja johti sen kantaesityksen itse New Yorkissa vuonna 2007. Salosen tyyliä on sanottu eurooppalaiseksi modernismiksi, mutta Salonen itse on sanonut, että hän on alkanut arvostaa myös melodioita ja selkeämpää rytmiikkaa. Orkesterin alkusoitossa onkin lähes marssimainen rytmi ja pianon sisääntulo tuo runsaita sointuja ja harmoniaa.
71. Lindberg: Graffiti - Beginning
Magnus Lindberg on suomalainen modernisti, joka on myöhemmässä tuotannossaan siirtynyt kirkkaampiin sävyihin. Hänen työlleen ominaista on monimutkainen rytmiikka ja soittimellinen taituruus. Graffiti on teos orkesterille ja kuorolle, mutta tässä alkusoitossa vain orkesteri tulee esiin. Alun rauhallisuus on vain silmänlumetta, kun noin kolmen minuutin kohdalla orkesterin intensiteetti nousee elokuvamaisiin tunnelmiin.
72. Saariaho: Émilie suite: 3. osa Principia
Kaija Saariaho halveksui nuorempana oopperaa ja sanoi, ettei koskaan aio säveltää sellaista. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän julkaisi ensimmäisen oopperansa ja on sen jälkeen ollut erittäin arvostettu nykyoopperan säveltäjä. Tämä on ote hänen kolmannesta oopperastaan, joka on ranskankielinen ja julkaistu vuonna 2010 ja jonka hän sävelsi alun perin suomalaiselle sopraanolle Karita Mattilalle. Saariahon sävellykset ovat atonaalisia ja hänelle tärkeää on tutkia orkesterin sointia. Hän tutkii hälyn ja soinnin välistä jännitettä ja Saariahon sävellyksissä usein onkin salaperäinen tunnelma.