Tarinat
Annan muutto
Eräänä päivänä tyttö nimeltä Anna tuli kotiin koulusta. Kotona ei ollut ketään, koska Annan vanhemmat olivat töissä. Eikä hänellä ollut sisaruksia, mutta koira hänellä oli. Anna otti leivän jääkaapista ja katsoi televisiota.
Illalla Annan vanhemmat tulivat kotiin. Oli jo aika myöhä ja Anna oli tehnyt jo läksynsä ja siivonnut huoneensa. Myöhemmin Annan äiti sanoi:
- Me muutamme.
- Milloin? Miksi? Onko pakko? Anna uteli.
- Sain uusia töitä ja muutamme pian, Annan äiti vastasi.
Anna ei kuitenkaan halunnut muuttaa. Hänen kaikki ystävänsä olivat lähellä eikä hän halunnut menettää niitä.
Seuraavana päivänä oli lauantai ja Anna oli hieman harmissaan koko aamun. Hänen vanhemmat siivosivat ja kuuntelivat musiikkia. Anna haki vain jogurttia ja meni huoneeseensa syömään. Hänen isänsä tuli Annan luo.
- Sinunkin täytyy siivota, Isä sanoi.
- Ei huvita, Anna tokaisi.
- Sinä saat varmasti uusia ystäviä. Menet uuteen kouluun ja luokallasi on 21-oppilasta, Isä lohdutti.
Anna ilahtui jo hieman ja lähti imuroimaan eteistä.
Viikon kuluttua he lähtivät isolla muuttokuormalla kohti uutta kotia. Anna kertoi parhaalle ystävälleen, että he muuttaisivat tänään. He veivät tavarat uuteen kotiin. Sitten Anna aloitti järjestelemään omaa huonettaan.
Kahden päivän kuluttua Anna aloitti uuden koulun. Koulu oli tavallinen ja hänelle näytti paikkoija kaksi heidän luokan tyttöä, Ella ja Juulia. Annasta tytöt olivat kivoja, mutta oli heillä kiva opettajakin. Annan kodissa oli jo kaikki paikoillaan ja Anna viihtyi ihan hyvin.
Seuraavana päivänä koulussa.
- Minä ajattelin, että ei ole kiva muuttaa, mutta täällä on ihan kiva asua, kun olette parhaat ystäväni! Anna kertoi ystävilleen.
- Kiitos, Juulia ilahtui.
- Sinäkin olet paras ystävämme, Ella kertoi.
Annalla oli ihanat ystävät, hieno koti ja mahtava koulu. Ja Anna kyllä näki vanhoja ystäviään sillä hänen isovanhempansa muuttivat Annan perheen entiseen kotiin.
Illalla Annan vanhemmat tulivat kotiin. Oli jo aika myöhä ja Anna oli tehnyt jo läksynsä ja siivonnut huoneensa. Myöhemmin Annan äiti sanoi:
- Me muutamme.
- Milloin? Miksi? Onko pakko? Anna uteli.
- Sain uusia töitä ja muutamme pian, Annan äiti vastasi.
Anna ei kuitenkaan halunnut muuttaa. Hänen kaikki ystävänsä olivat lähellä eikä hän halunnut menettää niitä.
Seuraavana päivänä oli lauantai ja Anna oli hieman harmissaan koko aamun. Hänen vanhemmat siivosivat ja kuuntelivat musiikkia. Anna haki vain jogurttia ja meni huoneeseensa syömään. Hänen isänsä tuli Annan luo.
- Sinunkin täytyy siivota, Isä sanoi.
- Ei huvita, Anna tokaisi.
- Sinä saat varmasti uusia ystäviä. Menet uuteen kouluun ja luokallasi on 21-oppilasta, Isä lohdutti.
Anna ilahtui jo hieman ja lähti imuroimaan eteistä.
Viikon kuluttua he lähtivät isolla muuttokuormalla kohti uutta kotia. Anna kertoi parhaalle ystävälleen, että he muuttaisivat tänään. He veivät tavarat uuteen kotiin. Sitten Anna aloitti järjestelemään omaa huonettaan.
Kahden päivän kuluttua Anna aloitti uuden koulun. Koulu oli tavallinen ja hänelle näytti paikkoija kaksi heidän luokan tyttöä, Ella ja Juulia. Annasta tytöt olivat kivoja, mutta oli heillä kiva opettajakin. Annan kodissa oli jo kaikki paikoillaan ja Anna viihtyi ihan hyvin.
Seuraavana päivänä koulussa.
- Minä ajattelin, että ei ole kiva muuttaa, mutta täällä on ihan kiva asua, kun olette parhaat ystäväni! Anna kertoi ystävilleen.
- Kiitos, Juulia ilahtui.
- Sinäkin olet paras ystävämme, Ella kertoi.
Annalla oli ihanat ystävät, hieno koti ja mahtava koulu. Ja Anna kyllä näki vanhoja ystäviään sillä hänen isovanhempansa muuttivat Annan perheen entiseen kotiin.
Edina ja taikasormus
Eräänä päivänä Niittymäen Taikakoulussa eräs opiskelija nimeltään Edina oli käynyt melkein koko koulun läpi. Edinalla oli enää yksi tehtävä jäljellä. Se ei ollut tavallinen tehtävä. Edinalle oli piilotettu taikasormus, jonnekin ja Edinan piti löytää se.
Seuraavana päivänä Diana-opettaja antoi Edinalle sen tehtävän. Edinan täytyi aloitaa heti. Kello oli 8.00 ja Edinalla oli enää kuusi tuntia aikaa. Niimpä Edina lähti matkaan.
Edina kulki ensin ison sillan yli metsään. Metsässä hän näki puussa jotain kultaista ja kimaltelevaa. Edina kurkotti puuhun mutta ei yltänyt sinne. Edina teki loitsun jonka jälkeen hän pystyi lentämään. Vihdoin Edina sai sormuksen.
Hän lähti kävelemään siltaa kohti. Jyrkäntellä hän vahingossa tiputti sormuksen alas veteen. Samaan aikaan Edinakin horjahti, mutta ei kuitenkaa tippunut.Edina lähti saman tien nopeasti jyrkänteen reunalla olevia kiviportaita alas.
Edina oli alhaalla ja siellä hän tapasi hassun näköisen peikon. Hän kysyi siltä.
- Kuinka paljon kello mahtaa olla?
- Varmaankin 12, peikko vastaa.
- Okei, Edina sanoi huolestuneena
- Älä tyttö huoli en minä mikään kello maisteri ole! Peikko huikkasi loppuun.
Hänellä oli enää kaksi tuntia aikaa löytää sormus. Edina rupesi etsimään sormusta, mutta ei löytänyt sitä mistään. Yhtäkkiä kaunis menninkäine lensi ohi.
- Hei! Oletko nähnyt kultaista sormusta? Edina huusi menninkäiselle.
- Valitettavasti en ole, mutta tuossa on järvi. Kannataa katsoa sieltä, Menninkäinen vastasi.
- Hei kiitos ja näkemiin! Edina ilakoi.
Edina huomasi kuin huomasikin sormuksen ja sai se ylös loitsullaan. Edina laittoi sormuksen koruunsa mikä hänellä oli kaulassaan. Edina lähti kohti koulua.
- Hyvin suoritettu! Diana-opettaja julistaa.
- Kiitos opettaja! Edina vastaa.
- Sinulla jäi 15-minuuttia aikaa. Olisitko vielä tarvinnut lisäaikaa? Diana kysyy.
- En olisi, Edina kertoo.
- Pääset nyt koulun läpi! Diana kertoo.
- JES KIITOS! Edina iloitsee.
Seuraavana päivänä Diana-opettaja antoi Edinalle sen tehtävän. Edinan täytyi aloitaa heti. Kello oli 8.00 ja Edinalla oli enää kuusi tuntia aikaa. Niimpä Edina lähti matkaan.
Edina kulki ensin ison sillan yli metsään. Metsässä hän näki puussa jotain kultaista ja kimaltelevaa. Edina kurkotti puuhun mutta ei yltänyt sinne. Edina teki loitsun jonka jälkeen hän pystyi lentämään. Vihdoin Edina sai sormuksen.
Hän lähti kävelemään siltaa kohti. Jyrkäntellä hän vahingossa tiputti sormuksen alas veteen. Samaan aikaan Edinakin horjahti, mutta ei kuitenkaa tippunut.Edina lähti saman tien nopeasti jyrkänteen reunalla olevia kiviportaita alas.
Edina oli alhaalla ja siellä hän tapasi hassun näköisen peikon. Hän kysyi siltä.
- Kuinka paljon kello mahtaa olla?
- Varmaankin 12, peikko vastaa.
- Okei, Edina sanoi huolestuneena
- Älä tyttö huoli en minä mikään kello maisteri ole! Peikko huikkasi loppuun.
Hänellä oli enää kaksi tuntia aikaa löytää sormus. Edina rupesi etsimään sormusta, mutta ei löytänyt sitä mistään. Yhtäkkiä kaunis menninkäine lensi ohi.
- Hei! Oletko nähnyt kultaista sormusta? Edina huusi menninkäiselle.
- Valitettavasti en ole, mutta tuossa on järvi. Kannataa katsoa sieltä, Menninkäinen vastasi.
- Hei kiitos ja näkemiin! Edina ilakoi.
Edina huomasi kuin huomasikin sormuksen ja sai se ylös loitsullaan. Edina laittoi sormuksen koruunsa mikä hänellä oli kaulassaan. Edina lähti kohti koulua.
- Hyvin suoritettu! Diana-opettaja julistaa.
- Kiitos opettaja! Edina vastaa.
- Sinulla jäi 15-minuuttia aikaa. Olisitko vielä tarvinnut lisäaikaa? Diana kysyy.
- En olisi, Edina kertoo.
- Pääset nyt koulun läpi! Diana kertoo.
- JES KIITOS! Edina iloitsee.
Ennin pelko
Olipa kerran Enni. Enni on 10 vuotias. Ennin täytyi mennä ullakolle etsimään äidilleen kirjoituspaperia. Enni löysi laatikon jossa oli paljon paperia. Ullakolla ei toimiminut kattolamppu, joten Ennillä oli taskulamppu, joka oli kullan värinen.
Enni laittoi uuden taskulampun päälle. Enni katsoi laatikkoon ja kompastui, siinä samassa taskulamppu meni rikki. Ullakon ovi loksahti kiinni. Yksi huono puoli oli että hän pelkäsi pimeää. Enni katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt juurikaan mitään. Enni oli peloissaan, mutta hän silti yritti avata ovea.
-Äitiiii! Haloo auta! Enni yritti huutaa, mutta äiti ei kuullut mitään.
-Jäänkö tänne nyt ikiajoiksi? Enni murehti.
Enni alkoi odottaa ja odottaa, mutta äiti ei tullut ovelle. Enni oli kauhusta kankeana ja alkoi kuulla takaansa ääniä.
Hän katsoi taakseen kuuli kehräystä ja huomasi että se oli Miisa hänen kissansa.
-Voi Miisa älä säikyttele, onneksi olet täällä. Koska täällä on kammotaavaa olla yksin, Enni kertoo.
-Miauw, Miisa vastaa.
Enni oli jo itkun partaalla kun hän kuulee tutun äänen.
-Huhuu, Enni oletko täällä? Äiti huhuilee.
-Äiti olen lukkojen takana pimeässä, Enni parkuu.
Ennin äiti avaa lukon. Enni juoksee äitinsä syliin.
-Uusi taskulamppu meni rikki! Enni itkee äidilleen.
-Ei se haittaa, ostetaan uusi, Ennin äiti kertoo.
-Löysin paljon paperia, Enni kertoo.
-Kiitos, mennäänkö nyt alakertaan? Äiti kysyy.
-Juu, Enni vastaa.
LOPPU!
Enni laittoi uuden taskulampun päälle. Enni katsoi laatikkoon ja kompastui, siinä samassa taskulamppu meni rikki. Ullakon ovi loksahti kiinni. Yksi huono puoli oli että hän pelkäsi pimeää. Enni katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt juurikaan mitään. Enni oli peloissaan, mutta hän silti yritti avata ovea.
-Äitiiii! Haloo auta! Enni yritti huutaa, mutta äiti ei kuullut mitään.
-Jäänkö tänne nyt ikiajoiksi? Enni murehti.
Enni alkoi odottaa ja odottaa, mutta äiti ei tullut ovelle. Enni oli kauhusta kankeana ja alkoi kuulla takaansa ääniä.
Hän katsoi taakseen kuuli kehräystä ja huomasi että se oli Miisa hänen kissansa.
-Voi Miisa älä säikyttele, onneksi olet täällä. Koska täällä on kammotaavaa olla yksin, Enni kertoo.
-Miauw, Miisa vastaa.
Enni oli jo itkun partaalla kun hän kuulee tutun äänen.
-Huhuu, Enni oletko täällä? Äiti huhuilee.
-Äiti olen lukkojen takana pimeässä, Enni parkuu.
Ennin äiti avaa lukon. Enni juoksee äitinsä syliin.
-Uusi taskulamppu meni rikki! Enni itkee äidilleen.
-Ei se haittaa, ostetaan uusi, Ennin äiti kertoo.
-Löysin paljon paperia, Enni kertoo.
-Kiitos, mennäänkö nyt alakertaan? Äiti kysyy.
-Juu, Enni vastaa.
LOPPU!
0 kommenttia