Janette Sivula kertoo esseessään ”Lukutaito ei ole itsestäänselvyys” (Improbatur 4/2017), että lukutaito on yksi tärkeimmistä taidoistamme ja että siten opimme käsittelemään tietoa loogisesti, kognitiivisesti ja analyyttisesti. Olen hänen kanssaan asiasta samaa mieltä ja onkin vaikeaa kuvitella omaa elämääni ilman lukutaitoa, sillä käytän sitä valveilla ollessani lähes joka hetki. Aamulla silmiini osuvat hammastahnatuubin tai leipäpussin sisällysluettelot, koulussa luen oppikirjaa ja kirjoitan, kaupassa silmäilen tuotteiden pakkauksia sekä kotimatkalla näen vilaukselta tienviittojen tekstejä. Kotona luen romaania ja netistä artikkeleita sekä ulkomaalaisia elokuvia katsellessani suomenkielistä tekstitystä. Lukutaito on siis merkittävä osa elämääni ja toimii ikään kuin ylimääräisenä aistina, jonka avulla havainnoin ympäristöäni ja laajennan omaa maailmankuvaani.

Lukutaito mahdollistaa ihmiskunnan kehittymisen eteenpäin, sillä kun tieto kirjataan muistiin, myös tulevat sukupolvet voivat hyödyntää sitä eikä pyörää tarvitse keksiä yhä uudestaan. Mexhit Sadiku mainitseekin kolumnissaan ”Kirjallisuus vaikuttaa” (Turun Sanomat 25.9.2004), miten kirjallisuus on lähes jokaiselle kirjalliselle kulttuurille sen tärkein aarre, koska se kuvaa kansojen ja ihmisten sekä kulttuurien ja aikakausien elämää kaikkialla maailmassa. Samalla lukeminen laajentaa tietoisuutta toisista ihmisistä ja yhteiskunnasta. Mielestäni tämä on totta ja yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi lukutaito on tärkeä niin minulle kuin koko ihmiskunnallekin. Lukeminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja antaa jokaiselle meille uudenlaisen mahdollisuuden vaikuttaa yhteisöön sekä levittää tietoa ja valistaa.

Koska lukutaito ja kirjoittaminen ovat aikanaan mahdollistaneet tiedon säilyttämisen seuraaville sukupolville, paljon tietoa ihmiskunnan vaiheista ja arvokasta kulttuuritietoa on säilynyt, mikä on mielestäni todella hieno asia. Kuten Sadiku kertookin, kirjallisuuden historia opettaa meille kirjallisuuden eri aikakausien suurteosten ja niiden kirjoittajien vaikutuksia aikalaistensa tietoisuuteen. Mielestäni tämä on kiehtovaa ja samalla tuo esille kirjallisuuden ja tietenkin myös lukutaidon suurta roolia ihmisten elämässä. Kyky lukea tekee ja on aina tehnyt elämästä henkisesti rikkaampaa tarjoten samalla tilaisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan.

Perheessäni ei ole ikinä varsinaisesti ollut ”lukevan aikuisen roolimallia”, kuten Sivula sen ilmaisee, vaan oma innostukseni lukemiseen on lähtenyt kotini ulkopuolelta. Opin lukemaan nopeasti, mutta innostuin lukemisesta lopullisesti vasta alakoulun viimeisillä luokilla löydettyäni muutaman kiinnostavan kirjasarjan ja jäin koukkuun. Mielestäni lukeminen on rentouttavaa ja sillä pääsee pakenemaan todellisuutta ja erilaisia arjen murheita. Kirjan avulla pääsee matkustamaan maapallon ympäri ja toisiin ihmeellisiin maailmoihin liikahtamatta itse senttiäkään. Lukutaito myös mahdollistaa kirjoitustaidon olemassaolon ja säilymisen, mikä puolestaan antaa tilaisuuden luoda omia tuotoksia, mikä on minulle tärkeä tapa ilmaista itseäni. Kirjoittaessa vain mielikuvitus on rajana.

Sivula kertoo, miten lasten ja nuorten lukutaito on heikentynyt ja siitä syytetään usein sosiaalista mediaa ja älypuhelimia. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että sosiaalinen media ja internet ovat ennemminkin sitä edistäviä tekijöitä. Itse koen lukutaitoni vahvistuneen sen ansiosta, että omistan älypuhelimen. Vaikka osa ihmisistä heti tuomitseekin kännykän ruutua tuijottavan nuoren ajatellen tämän olevan jälleen yksi sosiaalisen median turmelema tapaus, se ei läheskään aina pidä paikkaansa. Puhelimen näyttöä tuijottaessani luen uutisartikkeleita ja muita, monesti eri oppiaineisiin liittyviä tekstejä netistä sekä sen lisäksi käytän usein myös sovellusta, jossa kuka tahansa voi julkaista omia kirjoituksiaan ja lukea muiden tuotoksia.

Haluaisin ajatella, etten pidä lukemisen taitoa itsestäänselvyytenä, sillä kuten Sivula sanookin, sitä se ei todellakaan ole. Suomessa asuessa on kuitenkin helppo aina välillä unohtaa, ettei muualla maailmassa ole kaikki asiat läheskään yhtä hyvin kuin täällä ja että on olemassa satoja miljoonia lukutaidottomia aikuisia. Siispä tuntuu tavallaan hölmöltä, että useat meistä heittävät hukkaan tämän etuoikeuden, lukutaidon, eivätkä lue kirjallisuutta ollenkaan vapaa-ajallaan.

Olen myös huomannut, että lukemisen avulla voi oppia paljon muutakin kuin vain tietokirjoissa kerrottuja faktoja tai kriittistä medialukutaitoa. Kaunokirjallisuus tarjoaa usein lukijalleen tilaisuuden asettua jonkin toisen henkilön asemaan ja siten oppia empatiakykyä. Lukija kokee kirjan tapahtumien kautta iloa, surua, rakkautta, kunnioitusta ja koko tunteiden kirjon. Hän oppii hyväksymään ihmisiä, jotka eivät ole hänen kaltaisiaan sekä oppii myös eläytymään ja mikä kaikista tärkeintä, hän oppii ymmärtämään. Lukutaito mahdollistaa kaiken tämän ja vielä enemmän, ja juuri siksi se on kyky, jota meidän tulisi kehittää ja vaalia ihmiskunnan tulevaisuutta ajatellen.


Merkkimäärä: 4 426