Mari Puhakka, Miia Karinen, Elina Ylönen ja Hilma Latukka

RUOTSIN KOULUISSA ON SALLITTAVA SUOMEN KIELEN PUHUMINEN

Suomessa syntyneitä, heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan oli vuonna 2016 naapurimaassamme Ruotsissa yli 700 000, mikä vastaa noin seitsemää prosenttia Ruotsin väestöstä (Sveriges Radio 2017). Suomen kielellä on virallinen vähemmistökielen asema Ruotsissa (Huss 2006: 581), mutta suomen kielen käyttöä rajoitetaan siellä silti, selviää Ylen (2017) Kieliaktivistit pöyristyneitä Ruotsissa: Opettaja kieltää puhumasta suomea välitunnilla -”Ei omaa kieltä pitäisi joutua pyytämään anteeksi” -artikkelista. Opettajat voivat kieltää oppilaita puhumasta suomea esimerkiksi välitunnilla, koulun johto voi kieltää suomenkielisiä opettajia puhumasta suomea ruokasalissa ja opettajanhuoneessa pyydetään olemaan käyttämättä suomen kieltä. Samaan aikaan suomenkielinen tarjonta on vähentynyt sekä radiossa että televisiossa, ja suomen kielen rajoittamista tapahtuu paitsi arkielämässä myös viranomaistasolla. (Tapiola 2017, Yle.) Kieliasiantuntijoina meidän kantamme on, että tällaisella rajoittamisella ja kielen käytön estämisellä on suuria haittavaikutuksia sekä yksilön että yhteisön tasolla.

Oma kieli ja kulttuuri on ihmisoikeus, ja jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus elää omien arvojensa mukaisesti (Benjamin 2014: 72). Identiteetti rakentuu sosiaalisessa toiminnassa, erityisesti kielen kautta (Benjamin 2014: 59). Ruotsissa valittu kanta suomen kielen puhumiseen vaikuttaa suomenkielisten lasten identiteetin muodostumiseen, koska oman äidinkielen käyttö koulussa kielletään käytännössä kokonaan. Suomen kieli onkin Ruotsissa uhanalainen; mitä nuoremmat ruotsinsuomalaiset ovat kyseessä, sitä vähäisempi on heidän suomen kielen taitonsa (Huss 2006: 584). Lapsen toimintakyky kaventuu, jos hänen mahdollisuuksiaan käyttää suomen kieltä rajoitetaan. Ylen (2017) artikkelin mukaan kyse on syrjinnästä, ja kieliasiantuntijoina meillä on sama näkemys aiheesta.

Euroopan neuvoston kannan mukaan vähemmistökielet ja -kulttuurit kuuluvat tärkeänä osana Euroopan maiden yhteiseen kulttuuriperintöön. Lisäksi vähemmistöjen tukeminen edistää harmoniaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteiskunnassa. (Huss 2006: 578.) Vähemmistökielilakeja ei ole noudatettu Ruotsissa Euroopan neuvoston sopimuksen mukaisesti (Huss 2006: 582). Lapsen etnistä tietoutta lisätään tarjoamalla hänelle mahdollisuuksia esitellä omaa kulttuuriaan turvallisessa ympäristössä (Benjamin 2014: 76), ja juuri tämä mahdollisuus on viety Ruotsissa asuvilta suomenkielisiltä lapsilta. Oman kielen puhuminen koulussa on lapsen oikeus, ja mielestämme siitä oikeudesta on pidettävä kiinni. Suomenkielisen lapsen voi olla vaikeaa kokea kuuluvansa Ruotsin yhteiskuntaan, jos hänen oman kielensä käyttöä on rajoitettu näin merkittävästi. Globalisoituvan maailman näkökulmasta monikielisyys nähdään usein sosiaalisena pääomana, jolle riittää kysyntää etenkin työmarkkinoilla (Dufva & Pietikäinen 2009: 2).

Tutkimuksen (Pietikäinen, Laihiala-Kankainen, Huss & Salo 2011) mukaan on merkityksellistä, kuinka eri kielet ovat tulleet osaksi puhujan kielivarantoa. Omiin valintoihin perustuvalla kielellä on puhujalle eri merkitys kuin perheen, asuinpaikan tai opiskelun mukana tulleella kielellä, eli kieliympäristö vaikuttaa kielelliseen toimijuuteen ja ihmisen monikielisyyteen (Pietikäinen ym. 2011: 69). Olisikin tärkeää, että lasten monikielisyyttä arvostettaisiin enemmän. Ilmeisesti Ruotsissa ei ajatella näin, mistä syntyy vaikutelma, ettei lasten kielten osaamista arvosteta tarpeeksi.

Yhteiskunnallisessa ja poliittisessa keskustelussa monikielisyys voi muuttua lukuisiksi ongelmiksi, kuten kielitaidon puutteeksi sekä syrjinnäksi ja syrjäytymiseksi, minkä vuoksi monikielisyyttä on ylläpidettävä sekä kielen puhujien että kieliasiantuntijoiden toimesta (Dufva & Pietikäinen 2009: 11; Huss 2006: 587). Ruotsin suomenkielisten lasten kohdalla riskit syrjäytymiseen ja syrjintään ovat näin ollen selvästi olemassa, mikäli suomea ei saa käyttää koulussa. Yllä olemme perustelleet, kuinka tutkimuskirjallisuuden valossa lapsen äidinkielen käytön rajoittamisella on vahingollisia vaikutuksia lapselle. Kieliasiantuntijoina ehdotamme, että suomalaislapsilta voi vaatia ruotsin kielen puhumista opetuksen aikana, mutta opetuksen ulkopuolella, kuten välitunneilla tai ruokailussa, suomen kielen puhuminen sallittaisiin.

LÄHTEET

Benjamin, Saija 2014. Kulttuuri-identiteetti - Merkitys kehitykselle ja kotoutumiselle. Teoksessa Kulttuuri-identiteetti & kasvatus. Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran julkaisuja 8, 56–105.

Dufva, Hannele ja Sari Pietikäinen 2009. Moni-ilmeinen monikielisyys. Puhe ja kieli 29 (1), 1–14.

Huss, Leena 2006. Uutta kielipolitiikkaa Skandinaviassa: kenellä on vastuu vähemmistökielten säilyttämisestä. Virittäjä 4/2006, 578–589

Pietikäinen, Sari, Laihiala-Kankainen, Sirkka, Huss, Leena & Hanni Salo 2011. Kieli ja kokemus. Vähemmistökieli kolmen sukupolven kielielämäkerroissa. Puhe ja kieli 31 (2), 67–88.

Sveriges Radio 2017. Ruotsissa on nyt 719 000 suomalaistaustaista. Viitattu 13.10.2020 https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6638007

Tapiola, Paula 2017. Kieliaktivistit pöyristyneitä Ruotsissa: Opettaja kieltää puhumasta suomea välitunnilla - “Ei omaa kieltä pitäisi joutua pyytämään anteeksi” - Yle 24.6.2017. Viitattu 28.9.2020 https://yle.fi/uutiset/3-9688620