UE5 BLOGI
Buddhalaisuuden ja hindulaisuuden näkyminen suomessa
Buddhalaisia suomessa on aika vähän, ainakin luulisin niin. Budhalaisuus näkyy suomessa esim karatena. Karaten tausta on alunperin buddhalaisuudessa ja se on munkkien kehittämä. Tätä ei moni suomalainen varmastikkaa tiedä, ellei ol
e tutustunut isoihin maailmanuskontoihin paremmin. Suomalaiset luulevat varmaankin, että kaikki buddhalaiset ovat munkkeja tai nunnia.Näin ei kuitenkaan ole ja normaalikin ihminen voi olla buddhalainen. Buddhalaisuus näkyykin suomessa heikosti. Kodeissa voi esimerkiksi olla buddhapatsaita tuotuna esimerkiksi matkamustona länsimaista.
Samoin jooga on peräisin hindulaisuusesta. Jooga on mielenkeskittymis harjoitusta. Moni suomalainen harjoittaa Joogaa, eikä moni varmastikkaan ensimmäisenä yhdistäisi sitä hindulaisuuteen. Sitä harrastetaan vain kivana ja rentouttavana urheilumuotona joka tuo mielenrauhaa. Hindulaiset eivät myöskään yleensä syö sianlihaa, mutta tätäkään ei välttämättä liitetä hinduihin ensimmäisenä. Hindut myös paastoavat, mutta paastonaika ei juuri näy suomessa.

HELLUNTAISEURAKUNTA VIERAILU
2.12 Perjantaina menimme Jyväskylän Helluntaiseurakuntaan Lyseonkadulle tutustumaan heidän seurakuntaansa. Vastassa paikanpäällä meitä oli nuori mies ja nainen. Helluntaiherätys, jota siis kutsutaan nimellä Helluntalaisuus on kristinuskon haarauskonto. Helluntalaisuus painottaa kastetta sekä kielilläpuhumista sekä he korostavat raamatun oppeja.
Helluntaiseurakunnan nuoret esittelivät meille heidän liikettään todella mielenkiintoisesti. Nuoret painottivat yhteenkuuluvuutta ja yhdessä tekemistä ja toisten rakastamista. Meille esiteltiin heidän viikko ja vuositapahtumia, jotka sisälsivät paljon yhdessäoloa ja tekemistä sekä toisista välittämistä. Heillä oli lapsista vanhuksiin asti erilaista toimintaa. Ensimmäisenä minulle tuli mieleen, että helluntailaisuus on enemmänkin kerhotoiminnan tyyppistä kun uskonnonhaara, mutta vierailun loppupuolella meille kerrottiin myös heidän uskonnolisesta puolestaan.
Ennen rukousta helluntalaiset ylistävät, joka tarkoittaa käsien ylösnostamista ja esimerkiksi lippujenliehuttelua. He kertoivat,että ylistää voi monella tavalla. Helluntaiseurakunnassa rukoillaan usein. Heillä on käytössä upotuskaste. Ennenkuin henkilö voidaan kastaa, edellytetään hänen tulleen uskoon. Upotuskasteessa henkilö kastetaan kokonaan esimerkiksi järvessä. Helluntaiseurakunnassa on myös "alttarin" etuosassa kastallas, jossa kaste suoritetaan. Tämä vaikutti mielestäni mielenkiintoiselta. Mieleeni jäi heidän kerronnastaan kielillärukoileminen. Nuoret kertoivat, kuinka he rukoilevat erikielillä, mitä eivät valmiiksi osaa, eivätkä välttämättä edes tiedä mitä kieltä se on. Jäin miettimään tätä asiaa, enkä omasta mielesti usko tähän, kuinka se muka voisi olla mahdollista. Nuoret sanoivatkin, että voimme uskoa ja olla uskomatta ja se on jokaisen oma asia. Tälläisissä asioissa, joita ei itse näe tai koe ja jotka ovat jokseenkin yliluonnollisia, herää kysymys onko juttu vain keksitty.
Meille kerrottiin myös, että heillä on säädös avioitumisesta. En ihan ymmärtänyt kieltääkö helluntalaisuus seksin ennen avioliittoa vai onko se vain toivottava asia. Meille helluntaiseurakunnasta kertova mieskin oli jo naimisissa ja hän näytti todella nuorelle. Vierailun aikana ilmenikin, että tämä nuori helluntalainen on kesällä vihkimässä nuoria pareja, jotka ovat päättäneet pidättäytyä seksistä ennen avioliittoa. Tämä asia herättää minussa kysymyksiä.
Helluntaiseurakunnan tilat olivat todella hienot. alttari ei ollut alttari, vaan enemmänkin näyttämö, jossa oli erilaisia soittimia ja seurakunnassa järjestetäänkin kuulemma usein konsertteja ja soitetaan soittimia. Heillä oli tilan alakerrassa kahvila, jonne he rukouksien jälkeen kokoontuvat.
Mieleeni painui se, kun meille vierailulla helluntaiseurakuntaa esitellyt nainen sanoi, että he ovat yleensä ilman kenkiä ja saattavat makoilla penkeillä. En voisi kuvitella, että me menisimme kirkkoon makaamaan penkeille.

KATOLLINEN KIRKKO
Pääsimme vierailulle Jyväskylän katolliseen kirkkoon, joka sijaitsi jyväskylän keskustan tuntumassa.
Katollinen kirkko perustaa uskonsa Raamattuun. Katolisen kirkon katekismus on esitys kirkon uskosta ja opetuksista. katekismus saatiin käännettyä loppuun suomeksi vuonna 2005. Katolinen kirkko uskoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus Kristus on itse perustanut. Katollinen kirkko on kristikunnan suurin haara ja sen jäseniä on 1.25 miljardia koko maailmasta. Katollisen kirkon hengellisin johtaja on Paavi. Katolisessa kirkossa sakramentit ovat todella tärkeitä ja uskovaisia kannustetaan osallistumaan sakrameitteihin mahdollisimman paljon.
Jyväskylän katollinen kirkko oli pieni evankelis luterilaisen kirkkoa muistuttava rakennus. Meille kirkkoa ja sen historiaa esitteli pappi, joka on tullut Jyväskylään Ruotsista. Pappi kertoikin meille, että katollisessa kirkossa on paljon ja monista maista tulleita pappeja. Katollisessa kirkossa käy monia eri maan kansalaisia. Sain esitelyssä sellaisen kuvan että katollinen kirkko on suuri haara, mutta suomessa katollisia on vähän. Papin puhetta oli välillä hankala kuunnella, sillä hänen äidinkielensä on ruotsi. Mieleeni jäi kun pappi kertoi, että maahanmuuton ansiosta katollisen kirkon kannatus suomessa on ollut nousussa ja että kirkko on todella kansainvälinen ja joskus jopa jumalanpalvelukset ovat erikielellä.
Katollisessa kirkossa takaosassa sijaitsi kastealttari ja toisessa nurkassa rippituoli. Ikkunoissa oli paljon lasimaalauksia seitsemästä opetuslapsesta ja jumalasta. Maalauksia oli myös arjen tapahtumista.

Luterilaineb vierailija
25.11 Uskonnon tunnillemme tuli Kuokkalan kirkon pappi Riku Bucht kertomaan meille luterilaisuudesta. Hän piti koulumme aulassa ensin aamulla adventtihartauden sekä meille jaettiin glögiä ja pipareita.
Luterilaisuus on protestanttinen kristinuskon haara ja se haarautui Martti Lutherin uskonpuhdistuksen voimasta 1500-luvulla. Luterilaisuuden lähtökohtana on armo-opin kyseenalaistaminen. Martti Luther kritisoikin tätä paljon liitttyen esimerkiksi aneisiin. Luterilaisia maailman väestöstä on tällä hetkellä noin 1%. Kuulun itse evankeliumis-luterilaiseen kirkkoon niinkuin suurin osa, joten en saanut juuri mitään irti Rikun vierailusta. Hän kuitenkin avasi luterilaisuuttaa uudesta näkökulmasta. Riku puhui myös esimerkiksi kirkon toimintamalleista ja toiminnasta mitä kirkko järjestää.
Minun mieleeni jäi keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista.Riku kertoi, että raamatun mukaan nainen ja mies on tarkoitettu avioliittoon, mutta on myös virkavirhe, jos pappi ei siunaa homopareja. Eli asia on siis kaksipiippuinen ja periaatteessa kiinni papin omista aatteistaan ja arvoistaan.
Vierailijan asian esitys tyyli oli hyvä, mutta minusta oli tylsää kuunnella samaa asiaa, minkä jo tietää hyvin entuusdestaan.

MOSKEIJA VIERAILU
Pääsimme vierailmaan moskeijassa 21.11.
Moskeija on islaminuskoisten "temppeli, joka meillä kristutyillä on kirkko. Moskeija sijaitsi Jyväskylän keskustan läheisyydessä kerrostalon kellarissa. Moskeija ei siis ollut valtava, näyttävä erillinen temppeli niinkuin esim jossain ulkomailla. Islaminuskossa pyhä kirja on Koraani ja muslimit uskovat vain yhden jumalan olemassaoloon.
Muslimi nainen ja nuori suomalainen poika kertoi meille islaminuskosta ja moskeijasta sekä siellä tapahtuvista rutiineista. Minä sain hyvän kuvan islaminuskosta vaikka mielipiteeni on ollut vaakalaudalla lähiaikoina kaikkien tapahtumien takia. Tunnen itsekkin muslimeja, mutta he eivät ole kauhean uskovaisia ja noudata uskonnon rituaaleja. Nainen kertoi huntujen ja huivien käytöstä, ettei missään koraanissa sanota huivin käytöstä. Tämä oli uusi tieto minulle. Olen aina luullut että islaminuskon arvoihin kuuluu huivin käyttö ja se on melkein pakollista. Nainen kertoi todella hyvin meille islaminuskosta ja sai minutkin tajuamaan, että se on uskonto muiden joukossa ja perustuukin todella paljon kristinuskoon. Opin, että muslimit rukoilevat viidesti mekkaan päin. Rukouksen voi suorittaa melkeimpä missä vain kunhan rukoilee esimerkiksi rukousmaton tai takin yms. Päällä.
Moskeija oli sisältä pieni ja lattia oli mattojen peitossa. Etuosassa moskeijaa oli pieni koroke rukouksen pitäjälle. Meille kerrottiin, että moskeijat ovat vähän kun "kirjastoja". Moskeijassa olikin kirjahyllyjä, joissa oli paljon tekstejä ja koraaneja. Yleensä tekstit ovat arabiaksi, mutta on myös käännöksiä suomeksi ja englanniksi. Nainen selitti, että naisille ja miehille on erilinnen rukoustila. Me vierailimme tässä miesten rukoustilassa. Ennen rukousta moskeijan eteisessä
pestään kasvot. Pukeutumisesta kerrottiin ja opin sen verran, että nilkat ja muu jalka pitää olla peiteyty mutta jalkaterä saa olla näkyvillä.
Vierailun jälkeen aloin miettimään, että miksi islaminuskoon liitetään aina ennakkoluuloja? Nainen painotti meille sitä, että se on jokaisen oma asia miten uskoo ja miten kokee koraanin sanan. Minun mielestäni ei siis voi mustamaalata koko uskontoa joidenkin tapahtumien takia.

ORTODOKSI KIRKKO
Vierailimme 16.11 keskiviikkona Jyväskylän Ortodoksikirkossa, joka sijaitsee Jyväskylän keskustan läheisyydessä rajakadulla. Vierailulla ortodoksi pappi kertoi meille ortodoksi kirkon historiasta, itse kirkko rakennuksesta ja ortodoksisuudesta Jyväskylässä ja muualla suomessa.
Ensin kerron hieman ortodoksisuudesta, mistä pappi meille kertoi. Ortodoksisuus on kristillinen kirkko ja se on yksi maailman suurimmista kirkko kunnista. Suomessa kannattajia on noin 60 000 ja se on suomen toiseksi suurin uskonto yhteisö evankelis-luterilaisuuden jälkeen. Suomeen ortodoksikirkko rantautui Karjalan vielä ollessa osa suomea 1100-luvulla. Vierailulla pappi kertoi myös että Jyväskylän ortodoksiseen kirkkoon kuuluu Jyväskylän lisäksi myös paljon muita pienempiä paikkakuntia Pihtiputaalle asti ja Jyväskylän ortodoksisessa kirkossa kannatajia on 2200.
Mieleeni jäi vahvasti kirkkorakennus ja alttarin asetelmat. Alttarin etuosassa oli tietyssä järjestyksessä olevia ikoneita, eli maalauksia jumalasta ja ortodoksien mukaan jumalan synnyttäjästä. Keskellä päätyseinää oli ikoni, joka kuvasi ehtoollista eli viimeistä ateriaa ja muilla seinillä juhlapäiviä kuvaavia ikoneja esimerkiksi joulua. Meille kerrottiin, että ortodoksien toiminta perustuu pitkälti jumalanpalveluksiin. Näissä jumalanpalveluissa seistään alttarin edessä.Jumalanpalveluissa lauletaan ja kuunnellaan kun myös poltetaan suitsukkeita.
Kirkkorakennus sisältää siis eteisen, kirkkosalin, alttarihuoneen, jonne pääsy on vain papeillaja he toimittavat
jumalanpalvelusta sieltä käsin.
Minua jäi mietityttämään, mistä ortodoksipapit saavat palkkansa? Kerätäänkö ortodoksisessa kirkossa kirkollisveroa tai kolehtia? Vierailulla sain tietää Jyväskylässä toimivan kaksi virassa olevaa ortodoksipappia ja heidän työtehtävänsä ovat monipuolisia eivätkä ainoastaan sisällä jumalanpalveluksia.
Vierailu avasi silmiäni ortodoksisuuden suhteen, sillä en olettanut sen olevan niin samankaltainen kun evankelis-luterilaisuus. Mietityttämään jäi, että jos ortodoksi kirkko on niin suosittu maailmalla, miksi suomessa kannatus on vähäistä ja kirkosta eroaa ihmisiä tiuhaa tahtia. Vierailu oli mukava ja meille ortodoksi kirkosta kertonut pappi osasi kertoa pääkohdat asioista ja hän vastasi mukavasti kysymyksiin ja otti meidät vieraakseen hyvin mielin.