Kevään portfoliotehtävät

Lajimuunnos

Lue alla oleva Kertomus kasvista. Kirjoita tekstistä kaksi erilaista muunnelmaa siten, että sinulla on kaksi eri genren tekstiä. Genrevaihtoehdot ovat jakson aikana läpikäydyt genret: kauhu-, fantasia-, rakkaus-, rikos- ja tieteiskirjallisuus. Kummankin tekstin minimipituus on 100 sanaa.

Lisää valmiiseen tekstiin sanoja ja ilmauksia. Mieti, millä keinoilla saat teksteistä sellaiset, että ne tunnistaa valitsemiesi genrejen edustajiksi. Muista myös muuttaa otsikot teksteihisi ja genreihin sopiviksi.

Tallenna tekstilajimuunnelmasi portfoliokansioosi.


Kertomus kasvista


Koulusta tultuaan opettaja kiiruhti heti tutkimaan viherkasvejaan. Hän oli vastikään hankkinut erilaisten kasvien kokoelman ja oli erittäin innostunut uudesta harrastuksestaan. Kasvit kukoistivat, koska opettaja hoiti niitä hyvin.

Opettaja sai viran toiselta paikkakunnalta ja muutti sinne. Yksi kasveista unohtui vanhan asunnon rappukäytävään. Sieltä naapuri löysi sen ja hoiti sitä rakkaudella


Kadonneiden kasvien mysteeeri



Töistä tultuaan etsivä kiiruhti katsomaan hänen eilen ostamiaan viherkasveja, mutta yllättyi kun ne eivät enää olleetkaan siellä. Aluksi hän luuli, että ne oli varastettu, mutta sitten hän löysi tärkeän johtolangan. Hän lähti tutkimaan tätä johtolankaa hetimmiten ja löysi vettä pöydän alta, jossa kasvien olisi pitänyt olla ja päätteli siitä, että kasvit olivat siinä eilen olleet. Kun etsivä mietiskeli hän huomasi multaa hänen eteisessä ja lähti tutkimaan tätä. Se osoittautui tärkeäksi johtolangaksi, sillä kun etsivä seuraavaksi avasi oven hän näki ratkaisun kaikkeen. 

Etsivä avasi ulko-ovensa ja näki hänen viherkasvinsa ulkona kukkapenkissä, ja silloin hän muisti miksi ne olivat ylipäätään ulkona. Hän siivoili eilen kotonansa ja vei kasvit hetkeksi ulos siksi aikaa, mutta kasvit unohtuivat ulos kun voimakas ukkosmyrsky iski kaupungin päälle. Sen jälkeen etsivä otti kasvit sisälle ja hoiti niitä hyvin.

Etsivä kuitenkin sai viran poliisista toiselta paikkakunnalta ja muutti sinne. Yksi kasveista unohtui vanhan omakotitalon lattialle ja uudet omistajat hoitivat sitä erinomaisesti.



Fantastinen kasvi



Kotiin tultuaan Barry kiiruhti katsomaan hänen kuolleelta äidiltään saamia viherkasveja, mutta huomasi jotakin hyvin erikoista kasvien lehdissä ja juurissa. Juuret hohtivat jonkinlaista ainetta, ja siksi hän vei kasvit Star Laboritoriesiin tutkittavaksi. Star Labsissä Barryn ystävät Cisco ja Caitlin tutkivat kasvin alkuperää ja tulivat siihen tulokseen, että kasvi ei ollut kotoisin tältä planeetalta. Kasvissa oli jäämiä pimeästä aineesta, joka antoi psyykkisiä voimia siihen koskevalle. Näin ollen Barry, Cisco ja Caitlin saivat psyykkiset voimat joiden avulla he taistelivat pahuutta vastaan. 

25-vuoden päästä muut olivat jo kuolleet ja Barry sai viran Central Cityn poliisista rikosylikonstaapelina ja muutti sinne. Yksi kasveista kuitenkin unohtui vanhan asunnon lattialle, ja näin talon seuraavasta omistajasta tuli uusi supersankari.

Ryhmätehtävät

🤐 Koska Brunolle ei kerrottu mitä Auschwitzissä tapahtuu.
😴 Koska kirjassa oli paljon tylsiä kohtia.
🤔 Kirjassa oli hämmentäviä kohtia ja ei aina tajunnut mitä tapahtuu.
😥 Koska Bruno joutui muuttamaan kotoaan pois vasten tahtoaan.
😠 Bruno ei tajunnut, mitä aitojen takana tapahtuu.

Teoksen teema ystävyys, uteliaisuus, seikkailu

Ystävyys, koska hän ja Shmuel tapasivat joka päivä, eikä Brunoa enää haitannut asua Auschwitzissä.
Seikkailu, koska Bruno tykkäsi löytöretkeillä ja sen avulla hän löysi Shmuelin
Utelias, Koska se halusi tietää Shmuelista enemmän

Pisteet
Josef : 1
Taavi : 4
Miro: 2
Veeti : 3

Lukupäiväkirja : Poika raidallisessa pyjamassa

Lukupäiväkirja John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa -kirjasta

Mielestäni Kirjan ensimmäiset 30 sivua olivat aika tylsät, sillä kirjan juonesta ei oikein tiennyt vielä mitään. Kun kirjassa kerrotaan, että uuden talon nimi on Aus-vitsi, juoni alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Tietysti se, että Bruno on muuttanut Auschwitziin tuli hieman yllätyksenä. Hänen isänsä työ vielä 50:nen sivun kohdalla ei ole selvinnyt muuten, että hän on jonkinlainen sotilas Auschwitzissa. Hän on kuitenkin tavannut aikaisemmin Hillerin, joten sen täytyy olla tärkeää. 

Tässä kohti on selvää, että he asuvat Auschwitzin keskitysleirin vieressä, mutta ärsytystä herättää se että Bruno ei tajua sitä. Se kuinka Bruno aina ihmettelee raitapaitaisia ihmisiä aidan toisellapuolen, eikä tajua sitä edes isosta aidasta, millaisia asioita niiden sisällä tapahtuu. Se on todentotta ärsyttävää. Tästä eteenpäin noin sivulle 100 asti kirja oli taas aika tylsä, sillä kirja tuntui siltä, ettei siinä oikein edetty hetkeen. Esimerkiksi kun Bruno tippui keinustansa ja Pavel auttoi häntä. Se tuntui jotenkin siltä, ettei se liittynyt juoneen millään tavalla ja oli vain "sivujuoni".

Kuitenkin kun Bruno lähtee löytöretkeilemään kirja muuttuu parempaan päin ja juoni alkaa taas setviytyä hieman. Kun Bruno tapaa löytöretkellänsä hänen ikäisensä pojan, jonka nimi on Shmuel, tuntuu kuin kirja vasta alkaisi silloin. On mukavaa, että Brunolla on nyt ystävä, mutta se edelleen ärsyttää, ettei Bruno tajua Shmuelistakaan, mitä aidan takana tapahtuu tai ettei Shmuel itse kerro mitä siellä aidan takana sotilaat heille tekevät. Tätä samaa juonta jatkuu miltei loppuun asti, se ei mielestäni ollut enää huono asia, sillä halusin tietää mitä heille tulee käymään. Kun kirjan lopussa Bruno ja Shmuel lähtivät etsimään Shmuelin isää ja Bruno vaihtoi raitapaidan, raitahousut ja kangaslakin päähänsä ja ryömi aidan ali toiselle puolelle, tuli sellainen olo, että tämä ei tule pääättymään hyvin Brunon kannalta. Kuten ollakaan olin oikeassa, vai olinko? Kirjassa helposti ärsyttävintä on loppu, sillä Bruno vain katoaa. Onko hän hengissä? Onko hän vieläkin leirissä? Miksi sitä ei kerrota? Kun kirjan on lukenut tulee sellainen olo, että kirjan olisi lukenut aivan turhaan, sillä eihän siinä kerrota edes mitä lopussa tapahtuu.