Kuvataide

Pohjapiirustus

Itsearviointi

1. Kuva esittää maailman ensimmäisen lentävän talon pohjapiirustuksen

2. Onnistuin piirtämisessä, työ on on suhteellisen tarkka

3. En onnistunut siinä, että en kerennyt värittää kaikkia huonekaluja.

4. Tavoitteet toteutui hyvin

5. Opin pohjapiirustuksen tekemistä ja pohjapiirustusmerkintöjä.

Maalaus-tehtävä, Maisema

Mitä kuva esittää? Kuva esittää maisemaa pitkältä suoralta tieltä, joka johtaa merelle.

Missä onnistuin? Miksi? Onnistuin talon syvyysvaikutelmassa ja yläviistosta auton kuvaamisessa. En ole ennen kokeillut piirtää autoa yläviistosta. Onnistuin talon kuvaamisessa yhdensuuntaisperspektiivissä. En osannut yhdensuuntaisperspektiiviä ennen seitsemättä luokkaa.


Missä epäonnistuin? Miksi? Epäonnistuin talon väreissä, sillä talon värit eivät näytä hyvälle. Talon ruskehtava ei ole oikein sen värinen, mitä hain. Myöskään viljapelto ei oikein saanut väriä tien vasemmalta puolelta.

Saavutinko tavoitteet? Ihmisen kuvaaminen jäi vähän heikolle hapella, sillä en oikein keksinyt minne ihmisen kuvaisi, joten kuvasin ihmisen autoon. Työssä on käytetty kahta lempiväriäni ja muita omasta mielestäni työhön sopivia värejä.
Kuvasta tulee omasta mielestäni vaikutelma, että auto on lähempänä kuin talo. Sommittelu on horisontaalinen.

Tavoite:
- opin ihmisen ja tilan kuvaamista
- opin värioppia ja sommittelua
- opin kuvailmaisua, maalaustekniikoita

Mitä opin? Opin auton kuvaamista yläviistosta, uuden maalaustekniikan (vesiliukoiset värit), Opin käyttämään hyviä värejä työhön.

Valööripiirustus

1. Onnistuin omenan piirtämisessä ja oikeassa ”valon” voimakkuudessa
2. En onnistunut piirtämään omenan päävarjoa
3. Antaisin työstä numeron 8, koska se onnistui hyvin, mutta se Ei ole paras.
Työrauha säilyi hyvin

Alter ego, miniatyyri

1. Kuva esittää Aku Ankkaa miniatyyri-hahmona
2. Onnistuin muovailemaan hyvän kokoiset ja malliset palat alter egoon.
3. En onnistunut maalaamisessa aivan niin hyvin, sillä naamassa ja muualla on joitain pieniä roiskeita.
4. Opin suurimman osan tavoitteista
5. Opin muovailemista, suunnittelemista ja viimeistelyä

Itsearviointi, omakuva


Kuva esittää mökkimaisemaa.

Onnistuin suuntaisperspektiivisissä objekteissa, kuten vene ja laiturit. Ennen en osannut suuntaisperspektiiviä.

Epäonnistuin kiven ja järvikasvien piirtämisessä, ne näyttävät litteiltä eikä suuntaisperspektiivisiltä. 

Saavutin suurimman osan tavoitteissa

Opin suuntaisperspektiivissä piirtämistä.

 

Tavoite:

Opin ihmisen kuvaamista 
Opin tilan kuvaamista
Opin piirustusmenetelmiä, käsivarapiirustusta, ääriviivapiirustusta

Liitteet:

1537511474711-1152702589.jpg

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä