Historia
Kilpailu sotilaspojista
Talonomistajat oppivat ennustamaan, kuinka usein heidän tuli lähettää sotilas matkaan. Sen vuoksi poika otettiin taloon elätettäväksi siten, että ehtisi ennen kutsuntaa täyttää 15 vuotta. Odotusaikana poika eleli talossa ja auttoi talonväkeä maataustöissä. Jos talosta ei vaadittukkssn sotilasta, isäntä saattoi myydä pojan naapuritaloon, jos sotilaan kutsunta koski sitä. Lisäksi isännät houkuttelivat naapritalojen sotilASpoikia vaihtamaan taloa.
Lapsia saatettiin myös huijata ryhtymään sotilaspojiksi. Tuohon aikaan oli yleistä, että varakkaat talonpojat hankkivat lapsia tiloilleen työvoimaksi. Köyhät perheet luovuttivat lapsiaan, jos heillä ei ollut varaa heitä ruokkia. Hankkiessaan lapsen tilalle isäntä ei välttämättä kertonut, että hän aikoi lähettää pojan myöhemmin sotilaaksi. Lapsia saatettiin jopa ryöstää. Ryöstetyllä lapsella ansaittiin rahaa, kun hänet myytiin eteenpäin. Jos ryöstetty sotilaspoika ehdittiin lähettää sotaan, ennen kuin hänen oikea omistajansa sai selville varkaan, ei sotilaspoikaa enää voitu palauttaa oikealle omistajalle. Käräjille sotilaspojat ryöstön saattoi toki viedä.
.

Suuri Pohjan sota
Ruotsin armeija ei ollut helposti lyötäävissä. Liittoutuneet eivät onnistuneet hyökkäämään yhtä aikaa, ja Kaarle sai armeijoineen kohdata heidät yksi kerrallaan. Ensin Kaarlen armeija löi tanskalaiset helposti. Seuraavaksi armeija suuntasi voimansa venäjää vastaan, joka lyötiin Narvan taistelussa vuonna 1700. Voitot nostivat sotilaiden mielialaa ja varmuuttasiitä, että uudella kuninkaalla oli jumalan suojelus mukanaan. Kaarle teki kuitenkin virheen kuvitellessaan, ettävenäjä olisi lopullisesti lyöty. Tämä antoi tsaari pietarille aikaa koota joukot ja varustaa uusi armeija. Seuraavien vuosien aikana Kaarle jatkoi taisteluita puolassa. Sotaretki kesti kauan. Armeija väsyi, eikä Kaarle XII saavuttanut merkittäviä voittoja pitkään aikaan. Tällä välin venäjä oli koonnut armeijansa ja vallannut alueitaan takaisin. Kaarle päätti lyödä venäjän marssimalla armeijoineen suoraan Moskovaan. Tästä alkoi takaa-ajo, jonka aikana venäjän armeija perääntyi kohti itää ja ruotsin armeija seurasi perässä. Sodan ratkaisu oli lähellä, kun molemmat armeijat leiriytyivät lähelle puoltavan kaupunkia vuoden 1709 keväällä.
14. Löytöretket
-Aasian rikkaudet houkuttelivat eurooppalaisia löytöretkille.
—->kolumbus "löysi" ensimmäisen mantereen.
-löytöretkien myötä teollisuus maapallon eri osista lisääntyi.
—->kolumbus "löysi" ensimmäisen mantereen.
-löytöretkien myötä teollisuus maapallon eri osista lisääntyi.
Taj Mahal
Mikä maailman ihme? Taj Mahal.
Sijainti? Agra Intia.
Rakennusaika? 1648-1653.
Tarkoitus? Muisto valtiaan lempi vaimolleen.
Miksi se on arvokas? Se on tehty kvirelfeillä ja -upotuksilla.
Mielenkiintoisia yksityiskohtia? Se on 17hehtaaria. Sisällä on tuhansia mosaiikkejä ja se on suurin Intialainen saavutus.