Minä lukijana
Opin lukemaan jo eskarissa, koska meillä oli englannin kielinen eskari joten meidän piti oppia lukemaan ja kirjoittamaan nopeasti. Olen aina pitänyt suht koht pitkistä kirjoista, mutta helppolukuisista sellaisista. Lukeminen voi olla joskus minulle vaikeaa jos en jaksa keskittyä tylsin kohtiin.
Kiinnostavimpia kirjoja mitä olen koskaan lukenut? Varmaan Mitä sain tietää meduusoista, silta salaiseen maahan ja sellainen hassu pöllö kirja minkä olen lukenut niin niin monta kertaa, mutta nimeä en nyt muista.
Missä pidän lukea? Pidän koulussa lukemisesta eniten, se vaan on jotenkin rentouttavaa. Ei ole ylimääräisiä härpäkkeitä, ei ole mikään kiire tekemään muuta. Se on vaan ylipäätään mukavaa.
Mistä hankin kirjat? Yleensä haen kirjastosta tai ostan kirjakaupasta, mutta eniten lainaan kirjoja. Vanhat kirjastonkirjat ovat yksiä lemppareitani.
Lempikirjani on varmaan silta salaiseen mahaan. Se vaan oli niin hyvä kirja. Siihen oli helppo samaistua ja kiinnostava juoni teki kirjasta vielä enemmän kiinnostavan.
Kirjoja mitä en ole saanut luettua ihan juonen takia tai ihan senkin takia ettei ole vaan jaksanut lukea niin pitkää kirjaa, niitä on paljon. Esim aika monta sinttua olen jättänyt lukematta huonon juonen takia ja Harry Potereita olen jättänyt lukematta liian pienen tekstin tai liian pitkän kirjan takia.
Haluaisin kyllä kaikki mha mangat, mutta en tiedä lasketaanko niitä ihan kirjoiksi, koska ne on enemmän sarjakuvia.
En oikein tiedä minkä kirjailijan haluaisin tavata, koska se riittää että luen kirjaa, kirjailijalla ei ole niin välliä. Sama on musiikkin kanssa se riittää että on musiikkia, mutta artistilla ei ole mitään väliä.
Joa on vielä joskus kirjallisuus tehtäviä haluaisin saada vähän enemmän kuin sain nyt.