Äidinkieli

Luki-vaikeus



Lukivaikeus (dysleksia) on lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeus.

Lukeminen on usein hidasta ja virheitä tulee helposti. Äänteet ja kirjaimet sekoittuvat toisiin, kirjaimet vaihtavat paikkaa tai puuttuvat kokonaan. Vierasperäiset ja toisiaan ääniasultaan muistuttavat kirjaimet (t - d, p - b) saattavat sekaantua toisiinsa. Haasteita aiheuttavat myös lyhyet ja pitkät vokaalit (esimerkiksi aa tai ii) ja kaksoiskonsonantit (esimerkiksi kk tai pp). Luettu teksti ei myöskään tartu päähän vaikka kuinka yrittäisi tai siitä voi olla vaikea löytää ydinsisältöä. Luki-vaikeus voi ilmetä hyvin eri tyyppisinä eri henkilöillä ja sen aste vaihtelee.

Oppimisvaikeuksiin liittyy usein toisia oppimisen vaikeuksia, ja niin liittyy myös lukivaikeuteen. Usein se esiintyy yhdessä matematiikan oppimisvaikeuksien kanssa ja aiheuttaa haasteita myös vieraan kielen oppimisessa.

Lukivaikeus on usein sitkeä, mutta sitä voidaan lieventää opetuksella ja runsailla lukukokemuksilla. Lukemisen ja kirjoittamisen taustalla olevia perusvalmiuksia tulee harjoitella riittävästi. Lapsen lukemaan opettelua voidaan tukea yksilöllisin harjoittein esimerkiksi pyrkimällä kirjainten ja tavujen nopeaan nimeämiseen ja tunnistamiseen. Erilaiset fonologiaharjoitukset taas tukevat lukemaan oppimista ja myöhemmin oikeinkirjoitusta. Luettavien tekstien pidentyessä ja lisääntyessä opiskelussa on myös hyvä keskittyä opiskelu- ja muististrategioihin, jotta lapsi ei tarvitse opittavan asian omaksumiseen useita lukukertoja. Lukivaikeuksinen oppilas voi saada oppimisen tueksi erilaisia apuvälineitä, esimerkiksi äänikirjoja. Tärkeää on ylläpitää motivaatiota lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä