Kehitykseen vaikuttavat tekijät
Motoriset taidot kehittyvät hyvin yksilöllisesti ja lapsen motoriikan kehitykseen vaikuttavat monet eri tekijät. Motorinen kehitys tapahtuu geenien ja elinympäristön vuorovaikutuksessa. Lapsuudessa geeneillä on suurempi merkitys, mutta vanhetessa ympäristön merkitys korostuu. (Jaakkola 2014, 14.) Kehitykseen on perimän ja ympäristön virikkeellisyyden lisäksi nähty vaikuttavan myös yksilön persoonallisuuden, biologisen iän sekä fyysisen ja psyykkisen kehitysvaiheen. Myös elintavoilla, kuten ravinnolla ja unella, on vaikutusta motoristen taitojen kehitysprosessiin. (Jaakkola, Liukkonen & Sääkslahti 2013, 174.) Motoristen perustaitojen omaksumisen kannalta otollisimpana aikana pidetään vuosia ennen kouluun siirtymistä eli karkeasti ikävuosia 2-7. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että motorisia perustaitoja voi kehittää vielä sen jälkeenkin, sillä myöhemminkin parantuneet motoriset perustaidot ehkäisevät fyysisen aktiivisuuden vähenemistä. (Itkonen, Lehtonen & Aarresola 2018, 16.) Yleensä poikien motorinen suorituskyky on hieman tyttöjä parempi, mutta päällekkäisyyttä sukupuolen ja iän suhteen on (Mero ym. 2012, 62). Fyysisen aktiivisuuden määrässä ja kuten todettua myös motoristen taitojen kehittymisessä on huomattavan suuria yksilöllisiä eroja (Sääkslahti, 2018), vain 10-20% lapsista saavuttaa suositusten mukaisen päivittäisen liikunnan määrän ja noin puolet kuusivuotiaista hallitsee motorisista perustaidoista tutuimman eli juoksemisen (Itkonen, Lehtonen & Aarresola 2018, 12).
Motoriset perustaidot kuten juokseminen, hyppääminen ja heittäminen luovat pohjan kaikelle liikkumiselle ja myöhemmin lajitaitojen kehittymiselle. Motorisella oppimisella tarkoitetaan liikuntasuoritusten oppimista. Ihmisen motorinen toiminta perustuu toimintaa ohjaavan keskushermoston ja tuki-ja liikuntaelimistön eli luuston ja lihaksiston yhteistoimintaan (Heikinaro-Johansson & Huovinen 2007, 219).