13.4.8 Musiikki

Kunnan OPS-sisältö

Oppiaineen tehtävä

Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilaita tulkitsemaan musiikin monia merkityksiä eri kulttuureissa sekä yksilöiden ja yhteisöjen toiminnoissa. Oppilaiden musiikillinen osaaminen laajenee, mikä vahvistaa myönteistä suhdetta musiikkiin ja luo pohjaa musiikin elinikäiselle harrastamiselle. Musiikin opetus rakentaa arvostavaa ja uteliasta suhtautumista musiikkiin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen.

Toiminnallinen musiikin opetus ja opiskelu edistävät oppilaiden musiikillisten taitojen ja ymmärryksen kehittymistä, kokonaisvaltaista kasvua ja kykyä toimia yhteistyössä muiden kanssa. Näitä vahvistetaan ottamalla musiikin opetuksessa huomioon oppilaiden musiikilliset kiinnostuksen kohteet, muut oppiaineet, eheyttävät teemat, koulun juhlat ja tapahtumat sekä koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta. Oppilaiden ajattelua ja oivalluskykyä kehitetään tarjoamalla säännöllisesti mahdollisuuksia äänen ja musiikin parissa toimimiseen, säveltämiseen sekä muuhun luovaan tuottamiseen. Musiikin opetuksessa oppilaat opiskelevat musiikkia monipuolisesti, mikä edesauttaa heidän ilmaisutaitojensa kehittymistä.

Vuosiluokkien 1–2 musiikin opetuksessa oppilaat voivat yhdessä havaita ja kokea, kuinka jokainen on musiikissa ainutlaatuinen ja kuinka musiikillinen toiminta luo parhaimmillaan iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Musiikin opetus tukee kinesteettisen ja auditiivisen hahmottamiskyvyn, terveen äänenkäytön sekä myönteisen musiikkisuhteen kehittymistä. Musiikkikäsitteiden ja ilmaisukeinojen oppimisen perustana ovat laulamisen, soittamisen, säveltämisen, musiikkiliikunnan ja kuuntelun yhteydessä saadut kokemukset ja niistä keskusteleminen. Oppilaiden luovaa musiikillista ajattelua sekä esteettistä ja musiikillista ymmärrystä edistetään luomalla tilanteita, joissa oppilaat voivat suunnitella ja toteuttaa erilaisia äänikokonaisuuksia sekä käyttää mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään yksin tai yhdessä muiden kanssa. Musiikillinen toiminta liittyy luontevasti eheyttävään opiskeluun koulun arjessa ja juhlassa.

Laaja-alainen osaaminen musiikissa


L1: Ajattelu ja oppimaan oppiminen

Musisoidessaan oppilaat oppivat kokemuksen, toiminnan ja oivaltamisen kautta. Oppikokonaisuudet rakentuvat loogiseksi jatkumoksi oppilaiden oppiessaan ikätasollaan taitoja jo opittujen asioiden lisäksi. Oppilaat oppivat tekemään havaintoja erilaisissa musiikillisissa ympäristöissä ja hahmottamaan itsensä musisoivan ryhmän jäsenenä. Oppilaita rohkaistaan luovuuteen ja itseilmaisuun. Musiikki itsessään auttaa aivojen kehittymistä ja näin edistää ajattelua ja oppimista.

L2: Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

Oppilas oppii ymmärtämään suomalaisen musiikin olevan osa länsimaista musiikkikulttuuria. Oppilas tutustuu musiikillisten työtapojen avulla suomalaiseen kansanmusiikkiin ja muihin musiikkikulttuureihin. Musiikki on oppiaine, jossa oppilaat oppivat vuorovaikutustaitoja yhdessä musisoiden erilaisten kokoonpanojen (esim. bändi, kuoro, lauluryhmä, orkesteri) jäseninä. Ilmaisulliset taidot sekä tunteiden käsittely kehittyvät yhteismusisoinnissa. Oppilasta kannustetaan luovaan toimintaan sekä musiikilliseen ilmaisuun ja keksimiseen. Esiintyminen ja yhteinen musisointi antavat oppilaalle vuorovaikutuskokemuksia oman tekemisen ja yleisön palautteen myötävaikutuksella. Valmistamalla yhdessä esityksiä ja konsertteja oppilas pääsee osalliseksi myös koulun ulkopuolista toimintakulttuuria.

L3: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Oppilas tunnistaa musiikin vaikutuksia omaan hyvinvointiinsa ja oppii huolehtimaan kuulostaan sekä musisointi- ja ääniympäristönsä turvallisuudesta. Hän ymmärtää musiikin kuuntelemisen, soittamisen ja laulamisen edistävän terveyttä ja auttavan hallitsemaan tunteita. Yhteismusisointitilanteissa hän kehittää ihmissuhdetaitojaan. Oppilas harjoittelee tervettä äänenkäyttöä ja hengitystapaa erilaisten ääniharjoitusten ja laulujen avulla. Osallistumalla yhteismusisointiin hän oppii ilmaisemaan itseään kokonaisvaltaisesti, mikä vahvistaa yhteenkuulumisen tunnetta ja itsetuntoa. Jokainen oppilas vaikuttaa toiminnallaan niin omaan kuin toisten hyvinvointiin.

L4: Monilukutaito

Oppilas oppii musiikin kieltä, symboleja ja merkintätapoja (esim. nuotit, tabulatuurit ja sointumerkit). Oppilas tutustuu musiikin eri viestintävälineisiin ja niillä vaikuttamiseen sekä kehittää monilukutaitoaan. Musiikin monilukutaito kehittyy aktiivisesti musisoimalla, kuuntelemalla, säveltämällä, sanoittamalla ja ohjatulla kuuntelukasvatuksella.

L5: Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Oppilas oppii hyödyntämään ja käyttämään musiikkiteknologian sekä ajanmukaisten sovellusten mahdollisuuksia musiikin eri osa-alueilla. Oman musiikin tuottamisen lisäksi musiikkiteknologiaa ja tietotekniikkaa voidaan hyödyntää esim. tiedonhaussa tai tekemällä verkossa yhteistyötä toisten musiikintekijöiden kanssa. Opitaan huomioimaan tekijänoikeudet ja niihin liittyvät haasteet. Musiikkiteknologiaan tutustaan myös luokka- ja konserttitilanteissa, kun mietitään tilankäyttöä ja akustiikkaa tai käytetään vahvistimia ja muuta äänentoistoa sekä valaistusta.

L6: Työelämätaidot ja yrittäjyys

Oppilaalle esitellään musiikki ammatillisesta näkökulmasta, jonka kautta kannustetaan oppilasta musiikin tekemiseen ammattina tai musiikin käyttöön osana ammattia. Musiikin ammattilaisten vierailut ja yhteistyömenetelmät oppilaiden kanssa edesauttavat luovan työn arvostamista. Rohkaistaan oppilaita oma-aloitteisuuteen, pitkäjänteisyyteen ja ajankäytön suunnitteluun harjoitustilanteissa sekä sietämään epäonnistumisia ja jännitystä musiikin tekemisessä.

L7: Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

Oppilas tutustuu musiikin merkitykseen yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä, ja samalla huomioidaan musiikki osana yhteiskunnallista kulttuuripolitiikkaa. Omassa kouluyhteisössään oppilaita rohkaistaan kehittämään yhteistä toimintakulttuuria osallistumalla musiikkitilaisuuksien suunnitteluun ja järjestelyihin. Yhteistoiminta musiikintunneilla edesauttaa oppilaan tunteiden säätelyä ja yhteistyötaitojen kehittymistä. Kestävää kehitystä tuetaan mm. opastamalla oppilaita akustisten ja teknisten musiikkilaitteiden ylläpitämiseen ja korjaamiseen.

Musiikinopetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1-2

Osallisuus

T1 ohjata oppilasta toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä oppilaan myönteistä minäkuvaa rakentaen S1-S4 L2, L7

Musisointi ja luova tuottaminen

T2 ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön sekä laulamaan ja soittamaan ryhmän jäsenenä S1-S4 L1, L2, L4

T3 kannustaa oppilasta kokemaan ja hahmottamaan ääniympäristöä, ääntä, musiikkia ja musiikkikäsitteitä liikkuen ja kuunnellen S1-S4 L1, L4

T4 antaa tilaa oppilaiden omille musiikillisille ideoille ja improvisoinnille sekä ohjaa heitä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai muita kokonaisuuksia käyttäen äänellisiä, liikunnallisia, kuvallisia, teknologisia tai muita ilmaisukeinoja S1-S4 L5, L6

Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito

T5 innostaa oppilasta tutustumaan musiikilliseen kulttuuriperintöönsä leikkien, laulaen ja liikkuen sekä nauttimaan musiikin esteettisestä, kulttuurisesta ja historiallisesta monimuotoisuudesta S1-S4 L2, L4

T6 auttaa oppilasta ymmärtämään musiikin merkintätapojen perusperiaatteita musisoinnin yhteydessä S1-S4 L4

Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa

T7 ohjata oppilasta toimimaan vastuullisesti musisoinnissa S1-S4 L7

Oppimaan oppiminen musiikissa

T8 tarjota oppilaille kokemuksia tavoitteiden asettamisen ja yhteisen harjoittelun merkityksestä musiikin oppimisessa S1-S4 L1



Musiikin tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 1-2

1. luokka

S1 Miten musiikissa toimitaan (T1-T4, L1-L4, L5, L7))

  • musiikki integroituu kokonaisvaltaisesti muihin oppiaineisiin (esim. aapisen laululeikit, kuvaamataidon työn esittely laulun avulla, ympäristö- ja luonnontiedossa luontolaulut, liikuntaleikit)
  • leikinomaisuus
  • Tunti voi sisältää esimerkiksi seuraavia elementtejä: laulu, loruttaminen, soitto, kuuntelu, liike
  • instrumenttitaitoja esim. laulu, rytmisoittimet, kantele, ukulele, laattasoittimet
  • Musisointitilan säännöt sekä toimiminen yksin ja ryhmän jäsenenä
  • Musiikkiteknologiaan tutustuminen

S2 Mistä musiikki muodostuu (T1-T4, T6, L1-L2, L7)

  • Musiikin peruskäsitteet konkreettisesti esim. hiljaa-kovaa, duuri-molli, hitaasti-nopeasti, melodian hahmottaminen ylös-alas, rytmit taa-titi tauko
  • Musiikin merkintätavat
  • perusrytmin löytäminen, pulssi, omien rytmien keksiminen soittimien ja kehorytmin avulla
  • luonnollinen äänenkäyttö
  • yksiääninen laulu
  • musiikin kuuntelussa monipuolisuus (lastenlaulut, suomalainen musiikki, musiikkia maailmalta, sekä laulu- ja soitinmusiikkia eri musiikkigenreistä)
  • musiikin kuuntelun myötä mielikuvien purkaminen esim. liikkeen, piirtämisen tai kerronnan avulla, rentoutuminen musiikin avulla

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa (T5, T7-T8, L1-L4, L7))

  • esiintyminen koulun sisäisissä tapahtumissa (juhlat, aamunavaukset yms.)
  • erilaisiin musiikillisiin tapahtumiin osallistuminen, esim. kuoro, oppilaskonsertit, esiintymistunnit
  • yhteistyö eri tahojen kanssa, esim. vanhainkodit, kansalaisopisto, seurakunta, paikalliset muusikot
  • taito- ja taidepäivä, koululaulukiertue
  • oma mielimusiikki

S4 Ohjelmisto (T5, T8, L1-L2, L4, L7))

  • Lastenlaulut
  • Vuodenkiertoon liittyvät laulut
  • Juhlapäiviin liittyvät laulut
  • Oppiaineisiin integroidut laulut
  • Taidemusiikki
  • Kansanmusiikki
  • Laululeikit

2. luokka

S1 Miten musiikissa toimitaan (T1-T4, L1-L4, L5, L7))

  • musiikki integroituu kokonaisvaltaisesti muihin oppiaineisiin (esim. aapisen laululeikit, kuvaamataidon työn esittely laulun avulla, ympäristö- ja luonnontiedossa luontolaulut, liikuntaleikit)
  • leikinomaisuus
  • Tunti voi sisältää esimerkiksi seuraavia elementtejä: laulu, loruttaminen, soitto, kuuntelu, liike
  • instrumenttitaitoja esim. laulu, rytmisoittimet, kantele, ukulele, laattasoittimet
  • Musisointitilan säännöt sekä toimiminen yksin ja ryhmän jäsenenä
  • Musiikkiteknologiaan tutustuminen

S2 Mistä musiikki muodostuu (T1-T4, T6, L1-L2, L7)

  • Musiikin peruskäsitteet konkreettisesti esim. hiljaa-kovaa, duuri-molli, hitaasti-nopeasti, melodian hahmottaminen ylös-alas, rytmit taa-titi tauko
  • Musiikin merkintätavat
  • perusrytmin löytäminen, pulssi, omien rytmien keksiminen soittimien ja kehorytmin avulla
  • luonnollinen äänenkäyttö
  • yksiääninen laulu
  • musiikin kuuntelussa monipuolisuus(lastenlaulut, suomalainen musiikki, musiikkia maailmalta, sekä laulu- ja soitinmusiikkia eri musiikkigenreistä)
  • musiikin kuuntelun myötä mielikuvien purkaminen esim. liikkeen, piirtämisen tai kerronnan avulla, rentoutuminen musiikin avulla

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa (T5, T7-T8, L1-L4, L7))

  • esiintyminen koulun sisäisissä tapahtumissa (juhlat, aamunavaukset yms.)
  • erilaisiin musiikillisiin tapahtumiin osallistuminen, esim. kuoro, oppilaskonsertit, esiintymistunnit
  • yhteistyö eri tahojen kanssa, esim. vanhainkodit, kansalaisopisto, seurakunta, paikalliset muusikot
  • taito- ja taidepäivä, koululaulukiertue
  • oma mielimusiikki

S4 Ohjelmisto (T5, T8, L1-L2, L4, L7))

  • Lastenlaulut
  • Vuodenkiertoon liittyvät laulut
  • Juhlapäiviin liittyvät laulut
  • Oppiaineisiin integroidut laulut
  • Taidemusiikki
  • Kansanmusiikki
  • Laululeikit

Musiikin oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 1–2

Tavoitteena on luoda pedagogisesti monipuolinen ja joustava musiikin opiskelukokonaisuus, joissa erilaiset musiikilliset työtavat ja vuorovaikutustilanteet sekä yhteismusisointi ja muu musiikillinen yhteistoiminta on mahdollista jokaiselle oppilaalle. Oppimisen ilo, luovaan ajatteluun rohkaiseva ennakkoluuloton ilmapiiri sekä myönteiset musiikkikokemukset ja -elämykset innostavat oppilaita kehittämään musiikillisia taitojaan. Opetustilanteissa luodaan mahdollisuuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttöön musiikillisessa toiminnassa. Opetuksessa hyödynnetään taide- ja kulttuurilaitosten sekä muiden yhteistyötahojen tarjoamia mahdollisuuksia.

Iin kunnassa musiikin oppimisympäristönä hyödynnetään luokkahuoneiden lisäksi koulun muita tiloja, lähiympäristöä (Oulun läheisyys) ja kunnan tarjoamia julkisia tiloja (mm. Kulttuuri Kauppila, Huilingin lava, seurakunta). Tavoitteena on tehdä Iiläisten oppilaiden musiikkiprojektit yhä näkyvämmäksi osaksi kuntalaisten arkea.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki musiikissa vuosiluokilla 1–2

Musiikin opetuksessa ja työskentelyn suunnittelussa otetaan huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet, aikaisempi oppiminen ja kiinnostuksen kohteet. Niiden pohjalta tehdään muun muassa työ- tapoja, opetusvälineiden käyttöä ja ryhmätyöskentelyä koskevat ratkaisut niin, että myös oppilaita kuullaan. Ratkaisuilla luodaan oppimista edistäviä yhteismusisoinnin tilanteita sekä vahvistetaan jokaisen oppilaan opiskelutaitoja ja oma-aloitteisuutta.

Iin kunnan peruskouluissa sovelletaan musiikin osalta kolmiportaista tukea.

Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa vuosiluokilla 1–2

Musiikin opetuksessa oppilaat tarvitsevat ohjaavaa ja rohkaisevaa palautetta erityisesti yhteistoiminnan ja musiikillisten taitojen harjoittelemisessa. Palaute ohjaa jokaista oppilasta hahmottamaan musiikkia ja musiikkikäsitteitä sekä kehittämään toimintaansa ryhmän jäsenenä suhteessa soivaan musiikilliseen kokonaisuuteen. Antaessaan musiikin sanallista arviota tai arvosanaa opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Oppilaat arvioivat toimintaansa ja oppimistaan itse- ja vertaisarvioinnin keinoin.

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää musiikin valtakunnallisia arviointikriteereitä. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä seurata erityisesti oppilaan yhteismusisointitaitojen, käsitteellisen ajattelun ja oppimaan oppimisen taitojen kehittymistä.