Itsearviointi:
Arviointi
1. Itsearviointi
a) Mitä uutta opit tehtävien avulla? > Paljon asioita maailmasta, kuten sodista mitä ennen on ollut ja nykypäivän ongelmistakin.
b) Mikä oli mielenkiintoista? > Sodat, aina on kiva tietää asioita mitä ennaltaan ei ole välttämättä tiennyt. Esimerkiksi en itse tiennyt Saksan merkityksestä maailman sodissa ja mistään syistä sodille.
c) Mistä olisit halunnut saada lisää tietoa? > Ehkä tämän hetkisestä tilanteesta yhdysvaltojen ja korean välillä.
d) Mikä oli vaikeaa? > Ei varsinaisesti mitään erityisen hankalaa, ehkä vähän vaikeaa kun opiskelen itsenäisesti suurimmaksi osaksi ja joka aineessa niin paljon tehtävää mikä on tehnyt esimerkiksi nyttenkin historian opiskelusta hieman hankalampaa.
e) Anna arvosana omalle työskentelyllesi. (1-5) > 4. Olen käynyt joillakin tunneilla kuuntelemassa tärkeitä asioita kappaleiden mukaan, ja muuten olen kotona yrittänyt tekemään kaikki tehtävät mitä voinut. Itsenäinen opiskelu tehnyt vielä haastavampaa kun pitää omatoimisesti kaikki tehtävät tehdä ja kappaleet lukea. Olen myös kirjoittanut vihkooni aina ylös muistiinpanoja ja tehnyt tehtäviä sen mukaan kun niitä on tullut.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin