Opetuskerran kulku

Oppitunnin aluksi

  • Kerrotaan oppilaille tämän kerran aiheesta. Jatketaan työskentelyä Bee-Bottien kanssa ja lisätään kirjainleikkejä mukaan. Lopussa on mahdollista ja suositeltavaa myös pitää pieni leikkimielinen kisa.
  • Kerrataan Bee-Botin toiminta dokumenttikameran avulla. Tässä voi helposti osallistaa oppilaita pyytämällä oppilaita näyttämään ja samalla kertomaan, mitä mistäkin napista tapahtuu.

Esimerkkiharjoituksia Bee-Botin kanssa

Seuraavat tehtävät voi toteuttaa joko pistetyöskentelynä, jossa oppilaat kiertävät eri pisteitä pienissä ryhmissä tai siten, että oppilaat tekevät samaa tehtävää yhtä aikaa.

  • Isojen ja pienten kirjainten yhdistäminen: Oppilas nostaa kirjainpuoli alaspäin olevasta korttipinosta kirjaimen, jolle hän etsii lattiamatolta vastinparin. Tämän jälkeen hän ohjelmoi Bee-Botin matkustamaan oikeaan ruutuun. Jos Bee-Bot pysähtyy oikean kirjaimen päälle, saa oppilas nostaa tämän kirjaimen ruudukosta, jolloin hänellä on pari.
    • Tässä tehtävässä on mahdollista toteuttaa eriyttämistä esimerkiksi siten, että oppilas keksii sanan, joka alkaa hänen nostamalla kirjaimella, esimerkiksi a -> auto
  • Lattiamatolla asetellaan sekaisin eri kirjaimia. Oppilas etsii omaan nimeensä kuuluvat kirjaimet matolta ja ohjelmoi Bee-Botin kulkemaan matolla sekä pysähtymään aina sellaisen kirjaimen luokse, jonka haluaa poimia. Poimituista kirjaimista muodostetaan oma nimi. Voi etsiä ja kerätä myös luokkakavereiden tai opettajan nimen. 
  • Bee-Botin tunteet: Oppilas ohjaa Bee-Botin jonkin kuvan tai asian luokse lattiamatolla. Kohteeseen saapuessa lapsi kertoo tarinan mitä Bee-Bot tekee/kokee. Tässä harjoitellaan asioiden kielellistämistä. 
  • Kuvan ja kirjaimen yhdistäminen: Nosta kirjainkorttipinosta kirjain ja etsi lattiamatolle ripotelluista kuvista sellainen, joka alkaa tai loppuu kyseisellä äänteellä. Esimerkiksi a -> kiss
    • Tässä tehtävässä eriyttämisen voi tehdä esimerkiksi siten, että oppilaan pitää parin muodostamisen jälkeen keksiä lause, jossa hän käyttää kuvan sanaa. Esimerkiksi: Kissa maukuu ulkona.
  • Kuvaparin etsintä. Laitetaan lattialla olevia kuvia vastaavat kuvat kuvapuoli alaspäin kasaan. Tähän käy esimerkiksi muistikortit oikein hyvin. Oppilas ottaa pinon päällimmäisen kortin ja ohjelmoi Bee-botin navigoimaan sen parin luo ruudukossa. Jos oppilas onnistuu, saa hän parin itselleen.

Leikkimielinen kisa tunnin loppuun

Isolla lattiamatolla (esimerkiksi avaruusteemainen netistä tilattava, jossa on sata ruutua) voidaan järjestää tunnin lopuksi kisa. Oppilaiden Bee-Botit asetellaan lattiamaton yhdelle sivulle valmiina lähtöön. Tämän jälkeen opettaja sirottelee paperipaloja niihin ruutuihin, joihin ei saa osua. Oppilas ohjelmoi Bee-Botin kulkemaan maton toiselta puolelta toiselle puolelle niin, ettei osu paperinpaloihin. Ensimmäinen toisella puolella voittaa.