MOK Ilmastoahdistus

Oppimispäiväkirja


Kohtasinko jotakin minulle aivan uutta? Mitä?
Mitä ennestään tuttua hahmotin tai jäsensin uudella tavalla?
Mikä jäi epäselväksi?
Odotan, että ensi kerralla jatkamme / selvitämme / työstämme...

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien opettamista ajatellen sain tai kehitin seuraavia ideoita: 

18.1.

Tunnin aikana sain paljon uutta tietoa kirjallisuus terapian toimintatavoista. En ollut aikaisemmin kokeillut tunnin aikana suoritettua harjoitusta. Harjoitus tuntui aluksi itselleni hieman erikoiselta, mutta lopulta sain harjoituksesta itselleni uuden toimivan työskentelytavan. Harjoitus avasi omia silmiäni hyvin siitä, miten jokainen yksilö kokee asiat eritavalla ja eri näkökulmasta. Tehtävässä oli mielestäni erityisen toimivaa se, että ohjeet eivät olleet liia yksityiskohtaiset ja ohjanneet työskentelyä kaikilla samaan suuntaan. Työskentelytapaa on myös helppo muokata toimivaksi monille eri ryhmille. Toinen osio tunnista oli enemmän opintojakson rakenteen läpikäymistä.

Kite-menetelmä

Kite-menetelmät, voivat tarjota ainutlaatuisen ja vaikuttavan tavan käsitellä ilmastoteemoja eläytyvän ja kokemuksellisen oppimisen näkökulmasta. Kirjallisuuden kautta ihmiset voivat sukeltaa syvälle tunteisiin, arvoihin ja huolenaiheisiin, mikä mahdollistaa moniulotteisen ja henkilökohtaisen lähestymistavan ilmastonmuutokseen. Kirjoittaminen tarjoaa turvallisen tilan ilmaista erilaisia tunteita ilmastokriisiin liittyen. Kite-menetelmien avulla osallistujat voivat käyttää kirjoittamista terapeuttisena työkaluna käsitelläkseen ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ahdistusta ja epävarmuutta. Esimerkiksi kirjoittamalla päiväkirjaa tai luomalla fiktiivisiä hahmoja, jotka kohtaavat ilmastohaasteita, osallistujat voivat ilmaista ja käsitellä omia tunteitaan turvallisessa ympäristössä. Näiden tekstien tuominen yleisesti muiden luettavaksi on tärkeää, että aiheesta päästään keskustelemaan ja toiminnasta tulee vuorovaikutuksellista. Kite-menetelmien avulla voidaan kannustaa konkreettiseen toimintaan ja ratkaisukeskeiseen ajatteluun. Osallistujat voivat luoda kirjallisia teoksia, jotka korostavat kestävää elämäntapaa, ympäristöystävällisiä käytäntöjä ja ilmastonmuutoksen torjumista. Kirjoittaminen voi toimia voimakkaana välineenä innostaa muita ja levittää tietoisuutta ympäristövastuullisista toimintamalleista. Tärkeintä on kuitenkin, että kirjoittaja pääseen sanoittamaan omaa tunnetilaansa paperille joko kirjoittamalla tai muulla keinoin. Tutkimusten mukaan kite-menetelmällä on paljon myönteisiä vaikutuksia terveyteen

15.2 luento. (muistiinpanot kadonnut) Luennolta itselleni jäi parhaiten mieleen vieraileva luennoitsija zoom-välityksellä. Luennoitsija kertoi konkreettisia käytänteitä draaman-hyödyntämisestä haastavien asioiden käsittelyssä. Lopputunnista käsittelimme thinglinkkiin lisäämiä uutisia ja keskustelimme niistä ryhmässä. Käytimme tunnin lopussa vielä pienen hetken ryhmätöiden suunnitteluun. 
Luennoitsijalta olisimme ryhmänä kuitenkin halunneet vielä selkeämpiä vinkkejä draaman toteuttamiseen. Esitimme hänelle kysymyksen, mutta hän hieman kierteli omaa vastaustaan. 
16.2

Demolla meidät oli jaettu valmiiksi kahteen eri pienryhmään ja työskentelimme kahdessa eri tilassa. Molemmat osiot kestivät noin kaksi tuntia. Minun ryhmäni aloitti Merjan tunneosiosta, missä pääsimme tutustumaa erilaisiin tunteisiin ja siihen kuinka niitä on mahdollista käsitellä. Olen aikaisemmin toteuttanut hieman samanlaista kokonaisuutta vakan puolella, draama kurssilla. Itselleni päällimmäisenä jäi mieleen tunnilla tapahtunut oman haastavan tunteen tutkiminen ja käsittely. Harjoituksessa oli tarkoituksena tutkia omaa haastavaa tunnetta erilaisista näkökulmista ja mielestäni onnistuin tunteen esille tuomisessa todella hyvin. Haasteena oli kuitenkin se, että toiminnan lopussa todettii vain, että nyt voit päästää tunteesta irti ja jatkaa toimintaa eteenpäin. Jäinkin pohtimaan, että jos minulla voi olla vaikeuksia päästää hankalasta tunteesta irti sen jälkeen, kun tunnetta on tutkittu pitkään, niin varmasti myös oppilailla voi tulla näitä haastavia tilanteita esiin toiminnassa.
Mielestäni Merjan kokonaisuus oli todella opettava ja sai pohtimaan draaman käyttämistä myös osana omaa toimintaa. Jotkin tunnilla suoritetut tehtävät vaativat opettajalta ja oppilaalta toimintaan heittäytymistä, mutta myönteisten kokemusten ja selkeiden sääntöjen myötä uskon harjoitteiden olevan todella toimivia. Draama tehtävissä on erityisen tärkeää sopia yhteisistä pelisäännöistä.

Toisessa osuudessa jatkoimme myös draaman parissa ja pääsimme itse eläytymään ylä- ja alakaupungin ihmisten arkeen. MIelestäni harjoitus oli toimiva, mutta harjoituksen sääntöjen ja tavoitteiden läpikäyminen olisi voinut olla hieman laajempaa. Olin itse aluksi alakaupungin väkeä ja pyrinkin eläytymään rooliini mahdollisimman hyvin, mutta toimintaa haastoi hieman se, että yläkaupungin ihmiset eivät reagoineet mitenkään omaan toimintaani. Tässä kohtaa mietinkin oppilaan suhtautumista tälläiseen tilanteesee ja kuinka hän toimisi siinä tilanteessa. Mielestäni oppilaat tarvitsevat todella selkeät ohjeet, minkä pohjalta tälläistä toimintaa voisi toteuttaa. Epäselvät ohjeet saattavat vaikutta myös oppilaiden motivaation heittäytyä toiminnalle, jos heidän mielestään siinä on mahdollista epäonnistua.

Kokonaisuudesta saimme ryhmänä erilaisia ideoita oman kokonaisuutemme suunnittelemiseen. Erityisesti oman kokonaisuutemme draama osuuteen, missä meillä on ollut hieman haasteita.

17.4 Dialoginen keskustelu

Harjoitus onnistui saamaan itseni jälleen miettimään tarkemmin opintojaksolla käsiteltyjä aiheita ja erityisesti niitä kohtia, jotka ovat jääneet mietityttämään itseäni. Koin myös käsin kirjoittamisen jollain tasolla todella tärkeäksi, koska kirjoittaminen ei ole niin nopeaa ja kirjoittamisen aikana aiheet syventyivät tarkemmin itselleni. Parityöskentely oli myös todella antoisa, koska pääsin kertomaan myös sanallisesti omia ajatuksiani ja parilta sai uusia näkökulmia teeman ympärille. Parilta sai myös vertaistukea haastavien asioiden käsittelyyn ja sai huomata samojen asioiden pyörivän myös muiden mielessä. Keskustelu eteni nopeasti todella syvällisiin pohdintoihin, mutta ilmapiiri pysyi kuitenkin turvallisena ja oli mahdollisuus avata myös haastavia tunteita. Tähän vaikutti suuresti myös se, että pari oli itselleni entuudestaan tuttu, vieraan parin kanssa keskustelu olisi varmasti jäänyt pintapuoliseksi.
Työskentelytapana tämä oli mielestäni todella hyvä, koska jokaisessa vaiheessa sai itse valita muutamasta itselleen mielenkiintoisesta aiheesta, eikä toiminta ollut liian strukturoitua. Toisaalta luokka oli tilana hieman haastava, koska puheensorina täytti nopeasti luokkahuoneen. TIlanteesta voisi tehdä hieman rauhallisemman ja varata eri työskentelyvaiheille enemmän aikaa. Antoisinta keskusteluissa oli kuitenki se, että keskustelu usein ajautui aiheen ulkopuolelle ja pääsimme keskustelemaan juuri meitä yhdistävistä tai erottavista kokonaisuuksista.

Sitra- erätauko (vanheimpainilta) https://www.sitra.fi/eratauko/

Muita tehtäviä: 

https://yle.fi/a/74-20073531

 

Fiilikset:

Luettuani uutisen ensimmäinen tunne on ahdistus. Ilmastonlämpenemisestä puhutaan paljon ja tuntuu, että siihen pyritään kiinnittämään huomiota yhä enemmän. Siitä huolimatta maailmalla rikotaan lämpöennätyksiä jatkuvasti ja sen vaikutukset näkyvät jo selvästi ympäri maailmaa. Hiilidioksidipäästöt ovat jatkuvassa nousussa ja ne pitäisi pystyä puolittamaan tällä vuosikymmenellä. Tämä ahdistaa itseäni paljon, koska en usko sen tapahtumiseen ihmisen tämän hetkisen toiminnan myötä.




https://yle.fi/a/74-20068023

Turismi ja siitä aiheutuvat päästöt ovat itselleni hieman ristiriitainen aihe. Ymmärrän turismin vaikutukset esimerkiksi pohjoisessa asuville ihmisille ja heidän työllistymiselle, mutta kuten uutisessa tuotiin esiin niin sesongista aiheutuvat päästöt vastaavat melko isojen kaupunkien vuosittaisia päästötilastoja. Kuinka pitkään tällaista toimintaa jatketaan ja kuka tai ketkä sen joskus tulevaisuudessa päättävät. Ilmaston kannalta se ei ole millään muotoa kestävää toimintaa.


Itsearviointi:

Antaisin itselleni arvosanaksi jotain 3 ja 4 väliltä, perehdyimme ryhmätyössä laajasti aikasempiin materiaaleihin ja luimme taustakirjallisuutta, jotta pystyimme toimimaan asiantuntijoina koulutoteutuksessa. Propessani pyrin kertomaan avoimesti kokemuksistani demoilla ja kriittisesti arvioimaan omaa oppimistani opintojakson aikana. Koulutoteutuksen reflektoinnin sisällytimme palauttamaamme ryhmätyöhön. Harmittavasti hukkasin vierailijan luennolta kirjoittamani muistiinpanot, mutta pyrin vielä etsimään niitä koneen syövereistä.