Valokuvasuunnistuksen ohjeet
Kokoonnumme pääovien edessä kello 13.30, jolloin teidät jaetaan arvalla alkuaineiden mukaan nimettyihin joukkueisiin niin, että jokaiseen kuuden hengen joukkueeseen tulee joka ohjausryhmästä kaksi jäsentä.
Sen jälkeen joukkueilla on kello 15.30 saakka aikaa paikallistaa ja saavuttaa tälle sivulle tulevissa kuvissa näkyvät paikat koulun lähiympäristössä, pääosin Harjulla. Kun joukkueenne löytää kuvassa näkyvän paikan, ottakaa ryhmäselfie, jossa näkyy löydetty paikka ja tietysti myös joukkueen jäseniä. Ladatkaa kuva oman joukkueenne ryhmäpalautuskansioon. Merkitkää ainakin yhden kuvan tietoihin myös joukkueen jäsenten nimet.
Tarkoitus on siis löytää kuvissa näkyvät kohteet ja käydä jokaisessa niistä ottamassa kuva joukkueesta. Se joukkue, joka joko löytää kaikki 30 rastia ensimmäisenä tai joka löytää klo 15.30:een mennessä eniten rasteja, voittaa kahvilippupalkinnon.
(Ohessa näkyvä YouTube-linkki ei oikeastaan liity mihinkään, ko. ikivanha tv-sarja vain toimi inspiraationa joukkueiden nimille.)

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin