RYHMÄYTYMISPELI L18M, N, O

Valokuvasuunnistuksen ohjeet

Kokoonnumme pääovien edessä kello 13.30, jolloin teidät jaetaan arvalla alkuaineiden mukaan nimettyihin joukkueisiin niin, että jokaiseen kuuden hengen joukkueeseen tulee joka ohjausryhmästä kaksi jäsentä. 

Sen jälkeen joukkueilla on kello 15.30 saakka aikaa paikallistaa ja saavuttaa tälle sivulle tulevissa kuvissa näkyvät paikat koulun lähiympäristössä, pääosin Harjulla. Kun joukkueenne löytää kuvassa näkyvän paikan, ottakaa ryhmäselfie, jossa näkyy löydetty paikka ja tietysti myös joukkueen jäseniä. Ladatkaa kuva oman joukkueenne ryhmäpalautuskansioon. Merkitkää ainakin yhden kuvan tietoihin myös joukkueen jäsenten nimet.

Tarkoitus on siis löytää kuvissa näkyvät kohteet ja käydä jokaisessa niistä ottamassa kuva joukkueesta. Se joukkue, joka joko löytää kaikki 30 rastia ensimmäisenä tai joka löytää klo 15.30:een mennessä eniten rasteja, voittaa kahvilippupalkinnon.

(Ohessa näkyvä YouTube-linkki ei oikeastaan liity mihinkään, ko. ikivanha tv-sarja vain toimi inspiraationa joukkueiden nimille.)

ryhmä Argon

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ryhmä Boori

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ryhmä Vismutti

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ryhmä Cerium

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ryhmä Kromi

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ryhmä Erbium

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ryhmä Gallium

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ryhmä Frankium

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ryhmä Krypton

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ryhmä Neon

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.