Millä tavalla tutkiva ote näkyy valinnoissani ja toiminnassani?
Tutkiva ote näkyy toiminnassani siten, että haluan jatkuvasti kehittää itseäni. Koen, että oppilaat opettavat opettajaa työssä jatkuvasti, koska erilaisilla ryhmillä on erilaiset tarpeet. Erilaisten ryhmien tarpeisiin on tärkeää osata sopeutua. Mielestäni tutkiva ote onkin myös tilanteeseen sopeutumista. Olen käynyt observoimassa useita tunteja, ja opetellut niiden pohjalta tunnistamaan erilaisia käytösmalleja ja tutkimaan ryhmädynamiikkaa. Kun havainnoin ryhmän toimintaa, voin tehdä valintoja, jotka ajavat ryhmän etua. Ei ole esimerkiksi järkevää pitää pitkää opettajajohtoista opetustilaisuutta ryhmälle, jolle on vaikeaa keskittyä. Voin valita vaihtoehtoisesti oppilaita aktivoivan opetustavan.
Tutkiva ote näkyy valinnoissani myös siten, että haluan perustaa opetukseni tutkimukselle. Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) yhtenä kemian opetuksen tehtävänä mainitaan elinympäristöön liittyvien ilmiöiden havainnointi ja tutkiminen. Haluan opettajan opettaa oppilaille tutkimuksen taitojen tärkeyttä.
Lähteet:
Höper J., Köller H-G., “Outdoor chemistry in teacher education – a case study about finding carbohydrates in nature”, LUMAT, 2018.
Opetushallitus, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet: kemia, 7.-9. lk., 2014.