Minä Jamie Kelly kerron tähän päiväkirjaan päivistäni. Parhaat ystäväni ovat Isabella ja Angeline. Tällä hetkellä keräämme rahaa huvipuistomatkaan. Menisimme huvipuistoon ukin kanssa.

Perjantai 13

Rakas nuijapäiväkirjani

Eilinen autonpesu ei onnistunut, joten mietimme kotona Isabellan ja Angelinen kanssa, että menisimme auttamaan naapureita talonsiivoiksessa. Äidin mielestä se oli huono ajatus, koska hän uskoo, että varastaisimme koko talon, koska niinhän kerran kävikin, mutta siitä EN KERRO enempää. Mutta emme kuunnelleet häntä, eli emme siis kertoneet hänelle, että aiomme toteuttaa ideamme.
Aamulla kävimme kysymässä naapureilta, löytyisikö keneltäkään hommia meille. Kaikki muut kieltäytyivät paitsi nainen, joka asuu meitä vastapäätä. Hänen nimensä oli Rebecka. Rebecka oli noin 40 vuotta vanha, lihava ja todella ruma nainen, koska hänen meikit olivat päin naamaa. Hän sanoi meille, että voisimme tulla heille siivoamaan ihan milloin haluaisimme. Me nyökkäsimme hänelle.
Lähdimme heti kotiin, otimme pesukamat ja lähdimme takaisin Rebeckalle.
Kun pääsimme Rebeckan luo, hän sanoi:
- Menkää portaista ylös ja kääntykää suoraan vasemmalle. Se huone, jonka SIIVOATTE on pinkin oven vasemmalla puolella.
Menimme huoneeseen ja säikähdimme kovasti, koska huone oli pimeä, kolea, kostea, haiseva, pölyinen, pelottava ja aivan valtava.
-Minä en kyllä tähän huoneeseen astu askeltakaan, valitti Isabella ja katsoi minun silmiin pelokkaasti.
- Hoidetaan työt vain alta pois, jotta saisimme paljon rahaa, sanoin Isabellalle ja Angelinelle.
Aloimme siivoamaan huonetta. Kun aikaa oli jo kulunut 30 minuuttia, niin Angeline sanoi:
- En jaksa enää siivota.
Oikeasti huone oli todella sotkuinen ja aivan kuin se olisi vain sotkeutunut koko ajan vain.
Vaikka me valitimme, niin jatkoimme silti hommia. Kun aikaa oli kulunut jo kaksi tuntia, niin luovutimme ja lähdimme Rebeckan luo, ja huusimme hänelle:
- 1. Huone on liian iso siivottavaksi. 2. Huone ei voi edes siistiytyä. 3. Emme edes tiedä paljonko maksat meille.
Rebecka selvästi suuttui meille ja huusi meille takaisin:
-1. Huone on pienin huone, joka minulla on. 2. Huone voi siistiytyä, jos vain siivoaisitte sitä. 3. En tiedä edes itsekkään.
Rebecka oli aika pelottava.
- Tulkaa tänne, minulla olisi asiaa, suputin Isabellalle ja Angelinelle vähän pelokkaasti.
Menimme vähän kauemmas Rebeckasta.
- Miksi Rebecka sanoi, että huone voi siistiytyä, jos vain siivoaisimme sitä? kysyin tytöiltä. Mitä muka teimme koko tunnin jos emme muka siivonneet sitä?
-Öömh... Taisimme olla vain puhelimilla, vastasi Angeline kysymykseeni.
Olin silleen, että eiiii!
-Tämä ei ole mahdollista! huusin vahingossa niin kovaa, että jopa Rebecka kuuli.
Sitten alkoi iso valitus häneltä.
- Tiesittekö tytöt, että te ette voi puhua minusta tuollaista pahaa. Kuulin kyllä kaiken mitä sanoitte. En halua olla enää missään tekemisissä kanssanne!
Me olimme silleen, että pälä pälä pälä, mutta emme tienneet yhtään mistä Rebecka puhui, joten kysyimme häneltä:
-Mistä sinä oikein puhut ja myö ei puhuttu siusta.
- Sanoitte ihan selkeällä äänellä, että hän ei ole ihminen! valitti Rebecka meille.
Se oli outoa.
Aloimme taas kuiskailemaan ja sanoin:
- Miten ihmeessä hän voi kuulla lauseesta tämä ei ole mahdollista lauseen hän ei ole ihminen?
Olimme sanomassa Rebeckalle, että hän kuuli väärin, mutta hän ehti heittää meidän pois talosta ennen kuin ehdimme sanoa hänelle asiasta mitään.
Emme siis saaneet yhtään rahaa.
Illan tultua minun piti mennä kotiin. Kuten sanoin, en ollut kertonut tästä äitille, joten hän ei tiennyt missä olin. Kun menin kotiin, niin minun oli keksittävä mitä sanoisin äitille, ja senhän minä heti keksinkin. Sanoin äitille, että:
-Leijona nappas miut ja söi miut kokonaan, mutta silti selvisin.
Kun kerroin tuon äitille, niin hän ei tietenkään sitä uskonut, mutta hän silti antoi anteeksi sen, että olin ollut poissa koko päivän.
Juoksin yläkertaan ja menin nukkumaan. Päässäni liikui vain vanhoja mummoja, pölyä, huutoa, sotkua, läskejä ihmisiä ja hämähäkin seittejä.