Yksi meidän silmissämme erittäin tärkeäksi nousseista asioista liikuntakasvatuksen asiantuntijuudessa oli se, kuinka opettaja innostaa ja motivoi oppilaita liikkumaan ja osallistumaan tunnin toimintaan. Liikunnan pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan myös koulun ulkopuolella ja siksi koimmekin juuri tämän asian liikunnan asiantuntijuuden kannalta tärkeäksi. Koululiikunta voi parhaimmassa tapauksessa olla oppimista ja liikunnan iloa tuottavaa, mutta pahimmillaan se voi aiheuttaa fyysisesti passiivisen elämäntavan aikuisuudessa ja sitä kautta jaksamisen, terveyden ja yleisen hyvinvoinnin ongelmat työelämässä. Liikunnan tunneilla luotu ilmapiiri paitsi mahdollistaa liikunnan avulla kasvattamisen, myös tukee oppilaan kokonaisvaltaista kehittymistä (Valtonen 2016, 21).

Käsitteenä motivaatiolla tarkoitetaan yleensä kahta asiaa: ihmisen energian lähdettä ja innokkuuden astetta suoritukseen tekemiseen ja käyttäytymisemme suuntautumista tavoitteisiin nähden. Motivaatiolla on aina merkitys siihen, miten henkilö suorittaa jotakin asioita ja sitä kautta myös siihen, kuinka hyvin hän suoriutuu. (Liukkonen & Jaakkola 2013, 145.) Opettajalla motivaation ja innostuksen rakentajana onkin juuri tämän takia todella suuri rooli. Kuinka oppilas pystyy tekemään asioita liikuntatunnilla kehittävästi ja sitä kautta kehittämään taitojaan, jos hänellä ei ole lainkaan innostusta tai motivaatiota niitä tehdä?

 Valtosen (2016, 22) mukaan oppilaat kokevat pääasiassa koululiikunnan mieluisana oppiaineena, riippuen tunneilla harjoiteltavasta liikuntalajista. Myönteisiä kokemuksia koululiikunnasta lisäsi esimerkiksi neuvova ja kannustava opettaja, sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja monipuolisuus opetuksessa. Tulevaisuuden työelämässämme tuleekin olemaan tärkeää huomioida oma positiivinen esimerkkimme opettajana, mutta myös monipuolisesti kaikkien liikuntalajien harjoitteleminen, jotta jokaisella oppilaalla olisi mahdollisuus löytää itselleen mielekästä ja motivoivaa tekemistä liikunnasta. Omissa toimintatavoissa tulee huomioida myös mahdolliset kielteiset koululiikuntakokemukset oppilaiden keskuudessa. Koululiikuntaan liittyviä kielteisiä kokemuksia ovat esimerkiksi huonommuuden kokemukset joukkuejakojen kautta, pakkoliikunta tai turhautumiset. (Valtonen 2016, 22.) Tärkeää liikuntaan innostamisen ja motivoinnin kannalta ovatkin opettajan pedagogiset toimintatavat ja eriyttäminen, sillä myös muuten positiivisesti liikuntaan suhtautuvien oppilaiden motivaatio voi kärsiä, jos toiminta ei ole tarpeeksi eriytettyä myös ylöspäin. Luokanopettajan toimintatavoissa eriyttämistä alaspäin saattaakin tulla usein mietittyä automaattisesti, sillä tärkeintä oppitunneilla on kuitenkin se, että jokainen pystyisi ylipäätään osallistumaan.

 Luokanopettajana ja liikunnanopettajana emme varmastikaan tule koskaan olemaan täysin valmiita, vaan opettajan identiteettimme kehittyy koko elämämme ajan. Opettajuuden kehitys tapahtuu paitsi koulutuksen aikana, myös kaikissa sosiaalisissa suhteissa, joita koemme (Palomäki 2009, 19). Opettajan ammatillisen kehittymisen kannalta tärkein opiskelujen aikana tapahtuva tilanne on kentällä tapahtuva harjoittelu, jossa opiskelijoiden on mahdollista kasvattaa kompetenssiään opettamiseen mutta myös auttaa realistisen kuvan muodostamista tulevasta työelämästä. (Palomäki 2009, 24-25.) Keljonkankaalla toteutettu sivuaineeseen liittyvä kouluharjoittelu varmasti auttoi meidän kaikkien opiskelijoiden liikunnan opettajuuden kehittymisessä, kun pystyimme harjoittelemaan esimerkiksi itse motivoiviksi kokemiamme sivuainesisältöjä oppilaiden kanssa. Palomäki (2009, 25) kuitenkin toteaa harjoittelujaksojen keinotekoisuuden ongelmallisuuden silloin, kun opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta luoda luottamuksellista vuorovaikutussuhdetta oppilaiden välille esimerkiksi liian lyhyen harjoittelun aikana. Sopivien opetusmenetelmien löytäminen ja eriyttämisen toteuttaminen tuntemattomien oppilasryhmien keskuudessa voi olla lähes mahdotonta. Tässä koimmekin oman ryhmämme kanssa jonkin verran ongelmia kouluyhteistyön aikana.Myös oppilaiden motivoinnin ja innostamisen kannalta opettajan oppilaantuntemus on tärkeää. Vaikka kouluyhteistyön aikana pyrimme tuomaan meitä motivoineita ja innostaneita opetustilanteita myös oppilaille, saattoi oppilaiden joukossa olla joitakin lapsia, joiden innostumista emme saavuttaneet vähäisen oppilaan tuntemuksemme takia.

 Seuraavaksi esittelemme kolme psykologista perustarvetta Liukkosen ja Jaakkolan (2013, 147-150) mukaan, joiden toteutumiseen puuttumalla opettaja pystyy vaikuttamaan motivaation syntymiseen. Koululiikunnassa oppilaiden tulisi pystyä vaikuttamaan oppitunneilla esiintyviin sisältöihin ja ratkaisuihin. Koetulla autonomian tunteella opettaja pystyy vaikuttamaan siihen, että toiminta kumpuaa oppilaista itsestään ja muovautuuko motivaatio lopulta sisäiseksi vai ulkoiseksi motivaatioksi. (Liukkonen & Jaakkola 2013, 148.) Ulkoisen motivaation ohjaama oppilas toimii ulkoisten pakotteiden, kuten rangaistusten vuoksi. Sisäisen motivaation ohjaama oppilas toimii tekemisen ilon ja myönteisten tunnekokemusten ohjaamina, puhtaasti toiminnan itsensä vuoksi ilman ulkoisia pakotteita. (Liukkonen & Jaakkola 2013, 152.)

 Oppilaan viihtyvyyteen tunneilla vaikuttaa merkittävästi sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunne. Tunnusmerkkejä sen toteutumiselle koululiikunnassa ovat yhteisistä asioista keskusteleminen, osallistuminen jaettuihin tehtäviin, yhteiset ajanvietteet myös vapaa-ajalla, arvokkuuden ja ymmärtämisen tunteen kokeminen ryhmän kesken, nauttiminen ryhmän yhteisestä toiminnasta ja kielteistä ilmapiiriä aiheuttavan toiminnan välttäminen ryhmässä. Opettaja pystyykin erityisesti omalla toiminnallaan ja esimerkillään vaikuttamaan myös oppilaiden välisiin positiivisiin suhteisiin. (Liukkonen & Jaakkola 2013, 148-149.)

 Kolmantena motivaatioon vaikuttavana asiana Liukkonen ja Jaakkola (2013, 149) mainitsevat ihmisen kokemuksen omista kyvyistään ja niiden riittävyydestä. Koettuun pätevyyteen liittyvät paitsi kokemukset omasta fyysisestä kyvykkyydestä, myös muun muassa kokemukset sosiaalisesta ja älyllisestä kyvykkyydestä. Kun oppilas liikuntatunnilla tuntee ja kokee olevansa riittävän hyvä, hän motivoituu toimintaan paremmin.

 Luomalla positiivisia ja innostavia liikuntakokemuksia koululiikunnassa liikunnanopettaja pystyy vaikuttamaan liikunnallisuuden muodostumiseen osana oppilaan persoonallisuutta (Liukkonen & Jaakkola 2013, 144). Kokemuksella ja oppilaan tuntemuksella pystymme kehittymään opettajina huomioiden kaikki oppilaat entistä paremmin. Oikeat tavat innostaa ja motivoida liikunnalliseen elämäntapaan eivät varmastikaan synny hetkessä, mutta erehdysten, kehittymisen halun ja omien asenteiden tiedostamisen avulla liikuntaa opettavana luokanopettajana pystyy oppimaan paljon oppilaista ja heidän tarpeistaan liikuntaan kasvattamisessa.