Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen tehtävänä on opettaa lapselle monilukutaitoa sekä vuorovaikutusosaamista kielen näkökulmasta. Suomen kielen oppimäärässä tutustutaan suomalaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Tärkeää on myös se, että oppilaat ymmärtävät suomen kielen merkityksen koulun ulkopuolisessa elämässä.

Opetussuunnitelma painottaa pitkälti Suomen kielen ja kulttuurin yhteyttä toisiinsa. Tähän kuuluu myös kiinnostus erilaisia tekstejä kohtaan niiden tulkitsemisen ja tuottamisen näkökulmasta. Opetussuunnitelmasta on tulkittavissa, että lapsi ei ilman ohjaamista tiedosta monia kielen vaikutuksia normaaliin, päivittäiseen vuorovaikutukseen. Siksi OPS painottaa pohtimaan puhuttua kieltä ja näin vahvistamaan lapsen kielitietoisuutta. Tähän liittyy myös ihmisten viestinnän erilaisuuden ymmärtäminen.

Kielitietoisuus terminä on vielä itselleni hieman abstrakti. Se vaikuttaa melko laajalta käsitteeltä, joka koostuu monista eri osista. Uskon, että termi aukeaa paremmin opintojaksomme edetessä. Opetussuunnitelman perusteella muodostaisin siitä kuitenkin käsityksen tietoisuutena siitä, millainen vaikutus kielellä on jokapäiväiseen elämäämme, ajatuksiimme ja tekstiemme sisältöihin. Se liittyy ehkä jossain määrin asenteisiimme kieltä kohtaan.

Koen, että omat valmiuteni äidinkielen opetukseen ovat vielä rutkasti kehittymistä vailla. Minun täytyy saada vielä selkeämpi kuva siitä, miten lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan erilaisia tekstejä. Haluan lukea suomen kielestä ja kirjallisuudesta enemmän, jotta voin muodostaa omia perusteltuja näkemyksiäni sen opetusta kohtaan. Haluan ymmärtää opetussuunnitelman tavoitteet vielä hieman paremmin. Sen sijaan äidinkieli on ollut minulle aina melko vahva oppiaine, ja uskon että etenkin kieliopin opettaminen ei pitäisi tuottaa suuria hankaluuksia. Toki eri ikäisten lasten kehitystason ja eriyttämisen huomioiminen vaatii vielä harjoittelua. Eriyttäminen onkin asia, joka mietityttää ehkä eniten. Opetussuunnitelmassa tavoitteena on lapsen kiinnostuksen herättäminen eri tekstilajeja kohtaan, ja koen tuon kiinnostuksen olevan melko herkkä lopahtamaan, jos oppiminen on liian vaativaa tai liian helppoa.

Olen aiemmin kyllä tiennyt, mitä termi monilukutaito tarkoittaa, mutta tekstin ansiosta sain vahvistuksen käsityksilleni termin sisällöstä. Tekstissä myös nostetaan esiin, että monilukutaidolla on tiivis yhteys ajatteluun ja tiedonhallintaan. Tällaista en olisi osannut ennen tekstin lukemista väittää, mutta toisaalta väite kuulostaa täysin uskottavalta. Lisäksi käsitteen laajentaminen monimodaalisuuteen, -mediaisuuteen, -tilanteisuuteen ja -kulttuurisuuteen oli töysin uusi asia. Jaottelu kuitenkin tuntuu järkevältä.

Luukka puhuu tekstissään ongelmasta, joka nostaa päätään monilukutaidon opettamisen vastuusta. Koulu opettaa monilukutaitoa, mutta niin tekee myös lapsen vapaa-aika monine teksteineen, vuorovaikutustilanteineen ja medioineen. Kenellä on päävastuu, ja jos ei kenelläkään, ottaako kukaan vastuuta? Mielestäni tärkeässä roolissa on opetussuunnitelman tavoitteet lapsen ja nuoren kannustamisesta lukemaan heille suunnattuja kirjallisuuden ja median tekstejä. Myös tavoitteet oppilaan myönteisen viestijäkuvan kehittämisestä ja ajatusten ilmaisemiseen rohkaisemisesta ovat tärkeitä. Jos koulussa oppilas saa kipinän tekstien lukemiseen ja tuottamiseen, kehittyy monilukutaito varmasti vapaa-ajankin tilanteissa. Lisäksi monilukutaidon kehittäminen näkyy näin myös muissa koulun oppiaineissa kuin äidinkielessä. Tästä myös Luukka puhuu kirjoituksessaan.

Yhtenä monilukutaidon haasteena lienee kokonaisuuden laajuus ja monimuotoisuus. Tutkimusta aiheeseen liittyen tehdään, mutta omaan silmääni paistavat monet eri koulukunnat, jotka ajattelevat monilukutaitoon liittyvistä asioista eri tavalla. Saatan myös ajatella näin, koska en ole perehtynyt tutkimuksiin vielä kovinkaan hyvin, enkä näin ollen ole pystynyt muodostamaan omia käsitystäni aiheista. Aiheilla tarkoitan nyt esimerkiksi lapsen kaunokirjallisuuden lukemisen yhteyttä kykyyn kirjoittaa kieliopillisesti oikeita lauseita, tai lukemaan oppimiseen herkkyyskausia.

Monilukutaidon mahdollisuus on ehdottomasti se, että voin alakoulun opettajana kehittää sitä jokaisessa oppiaineessa. Voin ottaa tiedonhaun osaksi luonnontietoa ja historiaa, jolloin itse äidinkielen tunneilla voin keskittyä vaikkapa kielioppiin. Englannin kielessä voin opettaa lapselle suomen ja englannin kielen eroja, jolloin lapsen kielitietoisuus kehittyy. Mediaa voi nykyään hyödyntää opetuksessa todella paljon. Luulisin, että monilukutaidon merkityksen tiedostamalla pystyn luomaan oppilaille virikkeitä ja intoa sen monipuoliseen oppimiseen.