Tulevaisuuden työkaverisi?

Olen tiimityöntekijä. Koen saavani itsestäni eniten irti pallotellessani ideoita muiden kanssa.

Olen visuaalinen materiaalin tekijä.Nautin viimeistellyistä kokonaisuuksista ja pidän tärkeänä että materiaali on tuotettu ajatuksella ja testattu ennen käyttöönottoa. Esimerkiksi näillä sivuilla nähtävät kuvat ovat tekemiäni.

Olen koulutussuunnittelija ja projektien vastuuhenkilö koordinoijasta päälliköksi.
Suunnittelen, tuotan, kehitän ja koordinoin koulutuspalveluita - projektityössä olen tehnyt työurallani tehtäviä laidasta laitaan vastaten Opetushallituksessa kansallisen digitalisaation viitekehyshankkeen etenemisestä, määrärahojen käytöstä, viestinnästä sekä yhteistyöstä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. 

Olen sähköisen oppimateriaalin tekijä. Tein sähköistä oppimateriaalia jo opettajantyössäni, jota hyödynsin myös koordinaattorina. Esimerkiksi peda.net -projektin tekemisen sivut, Käsityön oppilaan portfoliosivut tai lomamatkalta tehtävä sähköinen lomapäiväkirja alasivunaan mallisivu löytyvät opettaja-aikaisilta sivuiltani. 

Olen esiintyjä ja puhuja. Koordinaattori aikoina kävimme yhdessä kollegani kanssa ITK2023 -messuilla esittelemässä rakentamaamme digiturvataitokokonaisuutta. Diat ovat nähtävissä tvt-koordinaattorin töiden sivuillani osoitteessa: https://peda.net/p/Reetta%20Jud%C3%A9n/tr/digirauhanturvaajat 
Projektipäällikön työssä olen esitellyt digitalisaation viitekehys työtä kansallisella tasolla eri yhteyksissä.

Olen koulutusten ja pajojen pitäjä. Nautin ihmisten kanssa toimimisesta ja olen pedagogi. Tavoitteeni on, että mitä enemmän saa koulutettavat toimimaan ja tekemään koulutuksen aikana, sitä enemmän koulutuksesta jää muistiin ja käytäntöön. Siksi suosin työpajamaista toimintaa ja keskustelua sekä asioiden muistiinpanoa koulutuksissa joita pidän.

Olen luova ja innovatiivinen ja resilienssini on hyvä. Olen kouluttanut ja kehittänyt itseäni viestinnän, projektinhallinnan sekä työhyvinvoinnin saralla.