Työkokemukseni ennen valmistumistani luokanopettajaksi

Olen ollut ahkera työntekijä jo nuoresta pitäen.
Toimin vuosina 1994-1997 erilaisilla leireillä isosena sekä yövahtina, ja lukuvuonna 1996-1997 toimin tyttökerhon ohjaajana.

Kesällä 1997 olin kesätöissä Elimäen kunnankirjastossa ja kesän 1998 työskentelin Yhdysvalloissa partioleirin ohjaajana.
Kesät 1999 ja 2000 kuluivat Tykkimäen huvipuistossa ensimmäisenä vuonna huvilaitteiden ajajana ja toisena järjestyksenvalvojana.
 
Syksystä 1999 aina kevääseen 2000 olin työmarkkinatuella Huovarin päiväkodissa Tampereella samalla kasvatustiedettä opiskellen. 
Syksystä 2000 kevääseen 2001 tein sijaisuuksia päiväkodeissa ja kouluissa Lohjan alueella opiskellen samalla erityispedagogiikkaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Kesän 2001 olin moniosaajana Ciderbergin viinitilalla, jossa työhöni kuului kaikki saunan lämmittämisestä ja tarjoilusta sekä myynnistä viinisammioiden tarkkailuun ja viinin pullottamiseen. 

Syksyllä 2001 aloitin luokanopettajan opinnot Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä laitoksessa.