Reetta

Kiva tutustua ❤️

ESITTELY:

▪️Mun nimi on Reetta Eurasto
▪️Oon 43-vuotias
▪️Oon (ärsyttävän) peruspositiivi ja sopivasti itsepäinen ja sopivasti itsenäinen
▪️Luulin olevani totaali kesäihminen, mutta pakkasen puremat punaiset posket takkatulen loimussa peittelevätkin mut tyytyväisyyteen
▪️Juttelen itselleni, pilville, valonpilkahduksille, perhosille, kukille, kaikelle olevalle
▪️Liihottelen ja leijailen mut osaan myös sukeltaa ja kaivautua
▪️Elämässä parasta on seikkailu, eksyminen ja löytyminen

Onnea on tuoda ihmisten sieluun sisäistä rauhaa ja kehomuistiin hyvää oloa. Kaikkivoipa en tietenkään ole, mutta toivon, että mun antamilla työkaluilla löytäisit rauhaa ja rakkautta susta itsestäsi ja ympäriltäsi. Mukanani kulkee myös elementtinä rauha ja myös virkattuna sammakkona Rauha. Meistä on siis saanut alkunsa Reetta ja Rauha.

Takanani on 14 vuoden mielenkiintoinen taival erityisopettajana. Niiltä ajoilta sai alkunsa hakeutumiseni lasten joogaohjauksen pariin. Halusin etsiä, löytää ja ottaa käyttöön uusia mahdollisuuksia lasten keskittymisen ja rauhoittumisen sekä tunnesäätelyn tukemiseen. Näin kävikin ja oppilaat sekä opettaja rakastuivat joogaan 🙂

No, sittenpä väsähdin...avoimiin oppimisympäristöihin, liian niukkoihin resursseihin, huonoon parisuhteeseen, elämänpaloni hukkaamiseen, ikuiseen puskemiseen ja löysin tieni yinjoogan maailmaan. Se oli paikka, missä kukaan ei odottanut multa mitään, salli levätä ja palautua itseni äärelle.

Sitten monen vuoden jälkeen saapui yksi joulukuinen päivä ja "hups" olinkin kouluttautunut joogaopettajaksi. Olin kotonani yinmaailmassa ja "hups" olinkin jättänyt työni ja vaihtanut ikään kuin vahingossa alaa.

Tällä hetkellä ohjaan toiminimelläni joogaa täällä Villähteellä ja liikuskelen pyynnöstä tarjoilemaan ”hemmottelumenuta” = palauttavaa yinjoogahetkeä rentoutuksella oikeestaan minne vaan minne kutsutaan! Ohjaan joogaa myös Harjulan kansalaisopistolla ja Fiiliksessä

Tämä tuntuu oikealta tieltä tällä hetkellä. Yinmaailmassa ei ole päämääriä, odotuksia eikä velvollisuuksia. Kaikki saa vaan olla, just niinkuin on!

Tule kokeilemaan ja kokemaan se ihana tainnutus, kun kovalevy tyhjenee hetkeksi eikä kukaan odota sulta yhtään mitään ❤️

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä