Kuluttajansuojatehtäviä

YO-tehtäviä kuluttajansuojasta. 

  1. Tapaus: S2017/6

Lahtisen perhe rakennutti kesäasunnolleen saunan. Työn otti hoitaakseen yritys, joka sopi Lahtisten kanssa rakennuksen, saunan kalusteiden ja rakennustyön kokonaishinnaksi 20 000 euroa sekä urakan kestoksi kaksi kuukautta. Asiasta sovittiin kirjallisesti.  Töiden alettua huomattiin, että pihalla oli lisäksi tehtävä työkoneiden liikkumista varten järjestelyjä, ja niiden kustannukset yritys lupasi laskea myöhemmin tarkemmin. Sauna valmistui lopulta kuukauden myöhässä.  Lahtiset saivat yritykseltä sovitun mukaisen laskun ja sen lisäksi vielä erillisen suurehkon laskun toiselta yritykseltä, joka oli tehnyt pihan muutostyöt saunaa urakoineen yrityksen tilauksesta.

6.1 Tarkastele Lahtisten saunanrakennusprojektia kuluttajansuoja-säännösten kannalta.

  • eli mihin Lahtinen voi vedota ja minkälaiseen ratkaisuun voitaisiin päästä?

 

  1. Tapaus: K2020/6

Stina osti käytettyjä autoja myyvältä Laatu Kiesit Oy:ltä kaksi käytettyä henkilöautoa. Ensimmäisen hän osti yksityishenkilönä omaan käyttöönsä ja toisen omistamansa kuriiripalveluyrityksen nimissä käytettäväksi pakettien kuljettamiseen kaupungissa. Lyhyen ajan kuluttua molemmissa autoissa ilmeni vikoja. Stina alkoi epäillä, että niiden kilometrimittareita oli peukaloitu ja autoilla oli todellisuudessa ajettu enemmän kuin myyjä oli kauppaa tehtäessä ilmoittanut.

Mitä mahdollisuuksia Stinalla on saada hyvitystä kärsimästään vahingosta, ja mitä oikeudellisia seikkoja asiaa käsiteltäessä otetaan huomioon?

  • eli mihin Stina voi vedota ja minkälaiseen ratkaisuun voitaisiin päästä kummankin auton kohdalla?

S2017/6: Tapaus Lahtisen sauna

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.