K2021/7: Orjuus historiallisena ilmiönä 30p

Orjuus historiallisena ilmiönä


Tekstikatkelmat 7.A ja 7.B sekä videokatkelma 7.C käsittelevät orjuutta antiikin Roomassa.

7.1 Pohdi orjien asemaa antiikin Rooman yhteiskunnassa sekä heidän merkitystään Rooman taloudelle. Hyödynnä vastauksessasi tekstikatkelmia 7.A ja 7.B sekä videokatkelmaa 7.C. 18 p.

7.2 Erittele, mitkä seikat johtivat orjuuden lakkauttamiseen länsimaissa 1700- ja 1800-luvuilla. 12 p.

7.A Tekstikatkelma: Historian tutkijat kuvaavat antiikin lapsiorjia
”Kaiken kaikkiaan orjien joukossa oli hyvin runsaasti lapsia ja nuoria. Orjalasten oletettiin työskentelevän isäntiensä hyväksi koko ajan. Käytännössä orjalapsi kuului työvoimaan täytettyään viisi tai viimeistään seitsemän vuotta. Maatiloilla orjalasten ensimmäisiin tehtäviin kuului paimentaminen sekä eläinten, erityisesti kanojen, hoitaminen ja ruokkiminen sekä veden kantaminen. Myös viiniköynnösten leikkaaminen, hedelmien ja polttopuiden kerääminen sekä heinänteko olivat orjalapsille sopivaa työtä. Orjalapsia toimi myös käsityöläisinä: kutomassa, suutarien ja jalokiviseppien apulaisina sekä pesuloissa. Huonoin asema oli epäilemättä kaivosorjilla. Antiikin ajoilta on säilynyt muutama satunnainen maininta, joissa lapset keräsivät malmikiviä kaivoksen ahtaista käytävistä ja kuljettivat niitä – se ei ehkä ollut pahinta työtä kaivoksilla, mutta silti erittäin raskasta ja vaarallista.”

Lähde: Sari Katajala Peltomaa ja Ville Vuolanto. Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla . 2013.

7.B Tekstikatkelma: Plinius nuoremman kirje
TAUSTAA Kirje käsittelee Pliniuksen vapautettua orjaa, Zosimusta. Plinius oli korkea virkamies antiikin Roomassa.
”Plinius tervehtii Valerius Paulinusta. Olen nähnyt, miten lempeästi kohtelet palvelusväkeäsi. Sitä rehellisemmin voin tunnustaa sinulle, miten helläkätisesti minä kohtelen omaani. – – Vaikka olisin luonteeltani karkeampi ja ankarampi, minua riipaisisi vapautettuni Zosimuksen heikko terveys. Hänelle on osoitettava ystävällisyyttä entistäkin enemmän nyt kun hän sitä todella tarvitsee. Hän on rehti mies, avulias ja sivistynyt. Hänen erikoisalaansa on komedioiden esittäminen, ja siinä hän on erityisen etevä. – – Muutamia vuosia sitten, kun hän esiintyessään eläytyi osaansa hyvin voimakkaasti, hän alkoi sylkeä verta. Siksi lähetin hänet Egyptiin, mistä hän äskettäin palasi pitkän oleskelun jälkeen terveempänä. Nyt kun hän jälleen on useita päiviä peräkkäin rasittanut ääntään liikaa, vähäinen yskä on alkanut muistuttaa häntä vanhasta taudista ja hän on jälleen sylkenyt verta. Tämän vuoksi olen päättänyt lähettää hänet Forum Iulihin [nyk. Fréjus, Etelä-Ranskassa] maatilallesi. Olen kuullut sinun sanovan, että ilma on siellä terveellistä ja maito erityisen hyvää tällaisen taudin hoitamiseen. Pyydän siis sinua kirjoittamaan talonväellesi, että maatila ja talo olisivat hänelle avoinna ja että palveluskuntasi myös huolehtisi hänen kuluistaan.”

Lähde: Plinius nuorempi. Kirjeitä keisariajan Roomasta . Noin 100 jKr. Käännös: Marja Itkonen Kaila. 2019. Muokkaus: YTL.

7.C Videokatkelma: Ben-Hur
Lähde: Ben Hur (1959) Rowing of the Galley Slaves HD . Akimbofrenchfries. Youtube videopalvelu. . Julkaistu: 21.3.2013. Viitattu: 7.2.2020. Käännös: YT L. Muokkaus: YTL.

Vastaus 7.1.

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Vastaus 7.2

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.