Tuntisuunnitelma väreistä
-Kerrataan värisanat
-Harjoitellaan piirtämään bingoruudukko, jossa yhdeksän lokeroa
-Piirretään jokaiseen lokeroon eri väreillä esim. sydän
-Pelataan bingoa englanniksi
-Jaetaan oppilaille laput, joissa lukee englanniksi värisana.
(-Muistutetaan, että lappuja ei saa rutistaa, koska niitä tarvitaan vielä toisessakin leikissä.)
-Oppilaat etsivät parin rusettiluistelun tavoin niin, että parilla on oltava
lapussa sama väri kuin itsellä -> "Please, ask in English, WHAT COLOUR?"
-Kun oppilaat löytävät parin, he vaihtavat istumapaikkaansa luokassa parin istumapaikalle.
-Lopuksi ihmetellään, mihin kukin päätyi istumaan leikin aikana.
-Lapset esittelevät itsensä sillä nimellä, kenen paikalle he ovat päätyneet istumaan:
"My name is Paavo."
-Oppilaat säilyttävät värilaput vielä itsellään.
-Laitetaan tuolit piiriin ja leikitään väreillä hedelmäsalaattileikkiä siten,
että piirin keskelle jäänyt oppilas yrittää päästä istumaan.
Jos piirin keskellä oleva oppilas sanookin yhtäkkiä
"good morning", kaikki heräävät ja vaihtavat paikkaa.
-Pidetään tuolit piirissä, leikitään perinteistä tuolileikkiä siten,
että leikistä tippuneen oppilaan on sanottava englanniksi jokin väri, joka
hänen vaatteistansa löytyy.
(-Perinteinen värileikki, askeleiden lukumäärä ja -tapa suomeksi, väri englanniksi)
-Laulu (esim. Twinkle, twinkle little star tai Head and shoulders)