Kirjoita muistiinpanot siistillä käsialalla historian vihkoosi. Ethän kiirehdi!
|
Keskeisiä käsitteitä:
Gilgameš-eepos, kuvakirjoitus, papyrus, sumerit, dreija
Ken osaa kirjoittaa, osaa myös piirtää merkitys aukeni nykyihmisille vasta 1800-luvulla. Vaikka hieroglyfejä osataan lukea, edelleenkään ei tiedetä, miten muinaista egyptin kieltä lausuttiin. Muinaisilla egyptiläisillä oli noin 800 kuvaa, joilla oli erilaiset sana- ja äännemerkitykset. Antiikin ihmiset uskoivat, että jokaisessa kuvassa piili elämä. Tämän vuoksi kuville annettiin nimi hieroglyfi eli pyhä merkki. Hieroglyfejä käytettiin 3100 eaa. – 300 jaa., ja sen jälkeen ne unohtuivat. Niiden merkitys aukeni nykyihmisille vasta 1800-luvulla. Vaikka hieroglyfejä osataan lukea, edelleenkään ei tiedetä, miten muinaista egyptin kieltä lausuttiin.
- maailman vanhin eepos muinaisesta Mesopotamiasta.
- Vanhimmat tarinat on kerrottu suullisesti.
- Eepos on kirjoitettu muistiin n. 2100–2000 eaa.
- Teos löytyi tuhoutuneen Niniven kirjaston raunioista.
- Eepos kertoo Urukin kaupunkia hallinneen Gilgameš-nimisen sumerikuninkaan seikkailuista (2800–2600 eaa.)
- Gilgameš etsii elämän merkitystä ja tavoittelee ikuista elämää.
- Hän lienee alun perin ollut todellinen henkilö.
- Eepoksen Gilgameš oli jumalten muovaama täydellinen ihminen, jossa oli kaksi kolmasosaa jumalaa ja yksi kolmasosa ihmistä.
- Eepoksessa on myös mesopotamialainen vedenpaisumuskertomus. Joidenkin tutkijoiden mukaan tarina siirtyi muuntuneena myös Raamattuun.
Lue lisää:
Ranskalainen ratkaisi hieroglyfien arvoituksen
Muinaisen Assyrian suurvallan vaiheita
Lataa ja kuuntele Gilgamesh-eepos. MP3-muodossa
Kommentit
https://peda.net/p/JereTiihonen/o5l/historia/forum-5/8uk?session-tdid=b73d86eb-67a4-402a-a91f-8c801de4fd1a
https://peda.net/p/akseli.arkko/o5l/historia/forum-5/iee/8uk?session-tdid=364aae1e-6afc-4996-8595-a1062c1852ff
https://peda.net/p/Iisak%20Nojonen/o5l/historia/forum-5/ik/8uk?session-tdid=e02f3ebf-8dcb-48ec-8d2b-bedef0503f66
https://peda.net/p/jimiko/o5l/historia/forum-5/8?session-tdid=c27812ad-1f25-4375-b8aa-084c8c432b15
https://peda.net/p/FannyJemina/oppiaineet-5-luokka/historia/forum-5/lkk/8uk?session-tdid=e5c2d469-bb7a-46fb-b128-3df3b9147fcc
https://peda.net/p/ViiviL08/oppiaineet-5lk/historia/forum-5/mhojmho/korkeakulttuurit/8uk?session-tdid=9b32f3be-6ed7-42ec-96d9-34535973f181
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin