Kerrataan oikeinkirjoitusta s. 14-15
Kirjoita muistiinpanot siistillä käsialalla äidinkielen vihkoosi. Älä kiirehdi!
|
|
|
|
Yleisnimi eli lajinimi tarkoittaa esinettä, oliota tai asiaa. Yleisnimiä ovat esimerkiksi viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat, juhlat, eläimet, kasvit, kielet, asukkaat, julkiset rakennukset ja virastot sekä historian tapahtumat ja aikakaudet.
Erisnimi nimeää yksilön erotukseksi muista vastaavaan luokkaan tai lajiin kuuluvista jäsenistä.
Erisnimiä ovat esimerkiksi ihmisten etu- ja sukunimet, eläinten nimet, maantieteelliset nimet, elokuvien, kirjojen, lehtien, radio- ja tv-ohjelmien, pelien ja taideteosten nimet, tuotteiden nimet, sekä yritysten ja seurojen nimet.
Erisnimi alkaa yleensä isolla alkukirjaimella. Jotkut erisnimet kirjoitetaan tyylisyistä pienellä alkukirjaimella, esimerkiksi aikausilehden nimi anna.
Yhdyssanojen muodostaminen on suomen kielessä yksi keskeisimmistä tavoista rakentaa uusia sanoja. Näin ollen ei ole alkuunkaan merkityksetöntä, mitkä sanat kirjoittaa yhteen, mitkä erikseen.
Yhdyssanojen perussääntö on yksinkertainen: Sanat kirjoitetaan yhteen silloin, kun ne viittaavat yhteen asiaan.
Esimerkiksi jalkapallo tarkoittaa jalkapalloa eikä jalkaa ja palloa. Samaten ruokalajeista vaikkapa uunikala ei merkitse uunia ja kalaa vaan uunissa valmistettua kalaa.
| Yhdyssanojen perussääntö: Sanat kirjoitetaan yhteen silloin, kun ne viittaavat yhteen asiaan. |
Kaksi sanaa kirjoitetaan yhteen, jos on erityistä syytä:
| Yhdyssanat muodostuvat perusosasta (esim. kakku) ja määriteosasta (esim. suklaa). Perusosa kertoo, mistä osasta on kyse ja määriteosa tarkentaa ja kuvaa tarkemmin perusosaa. (kivi + muuri = kivimuuri, jää + kiekko = jääkiekko). |
| adverbi + päin (taaksepäin, sinnepäin) |
| -inen-johdokset (kaunis väri → kauniinvärinen, kuusi kuukautta → kuusikuukautinen) |
| genetiivialkuiset substantiivit, jotka tarkoittavat eri asiaa yhteen kuin erikseen kirjoitettuina tai jotka ovat vakiintuneita käsitteitä (wieninleike, annanperunat) |
Erikseen kirjoitetaan:
| Lukusana ja substantiivi (8 päivää, 100 kiloa – kirjoitelmissa kahdeksan päivää, sata kiloa) |
| Taipumattomat adjektiivit (ensi talvena, viime vuonna) |
| Moniosaiset oppiarvot (filosofian tohtori, kasvatustieteen maisteri) |
| Kielet (suomen kieli, rutsin kieli, englannin kieli,venäjän kieli) |
Yhdysmerkkiä käytetään, jos
| Yhdyssanan osien viimeinen ja ensimmäinen vokaali on sama (raaka-aine, kuorma-auto). |
| Yhdyssanan alku- tai loppuosana on erisnimi (Liisa-täti, Angry Birds- elokuva). |
| Yhdyssanan alku- tai loppuosa on numero, kirjain tai merkki (11-vuotias, A-rappu, @-merkki). |
| Yhdyssanassa on rinnasteisia osia (suomalais-ruotsalainen sanakirja, tomaatti-sipulisalaatti) |
| Yhdyssanan alku- tai loppuosa jätetään toiston välttämiseksi kirjoittamatta (vadelma- tai mansikkahillo) |
| Yhdyssanan alkuosa on kaksi- tai useampisanainen. Näissä tapauksissa yhdysmerkin eteen jätetään väli. (Rölli ja kultainen avain -elokuva) |
Lue ja kertaa myös neljännen luokan muistiinpanot yhdyssanoista.
Lue lisää yhdyssanoista kirjoittajan ABC-kortista.
Kirjoita kommenttiin linkki omille sivuillesi, kun olet kirjoittanut muistiinpanot vihkoosi ja kopioinut ne Peda.netin OmaanTilaan äidinkielen hakemistoosi. Muistathan lukea sivun linkin. Siitä voi olla hyötyä juuri Sinulle.