Poika ja Ilves

Poika ja Ilves elokuva-arvostelu

  • Kerro ensin yhdessä kappaleessa perustiedot elokuvasta: elokuvan nimi, ohjaaja ja ilmestymisvuosi. 
  • Esittele elokuvan aihe ja juoni lyhyesti.
  • Esittele miljöötä, eli elokuvan tapahtumapaikkoja ja -aikaa.
  • Ketkä ovat keskeisimmät henkilöt. Millaisia henkilöt ovat? Mitä valintoja päähenkilö tekee, millaisia ihmissuhteita elokuva kuvaa? Voit keskittyä enemmän johonkin tiettyyn henkilöön/henkilöihin ja kertoa hänestä/heistä enemmän. Vältä luettelomaisuutta!
  • Mistä elokuva “pohjimmiltaan” kertoo, eli tuo esille teemaaMitä elokuva kertoo ihmisistä, elämästä…?
  • Mikä elokuvassa herätti tai ei herättänyt kiinnostuksesi? Miksi? Perustele! Kerro mielipiteitäsi koko ajan, siis juonesta, henkilöistä ja heidän onnistumisestaan roolissaan, teemasta jne. Mikäli et ole esitellyt mielipiteitäsi pitkin matkaa, voit rakentaa mielipiteistäsi oman kappaleen. Adjektiivien käyttäminen on myös hyvä tapa saada omaa itseä tekstiin mukaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä