OA2-harjoittelun aloittaminen 3A-luokassa on tarjonnut minulle tilaisuuden suunnata huomiota ennen kaikkea oppilaisiin ja heidän erilaisiin tapoihinsa oppia. Aiemmat harjoittelukokemukset ovat tuoneet varmuutta omaan opetukseeni, ja siksi tässä harjoittelussa olen tietoisesti pyrkinyt tarkastelemaan opetustani ennen kaikkea oppilaiden näkökulmasta: millaiset ratkaisut tukevat heidän yksilöllisiä oppimisedellytyksiään ja millaisia pedagogisia valintoja minun kannattaa tehdä, jotta jokainen oppilas voisi oppia omalla tasollaan ja omalla tavallaan. Opetustuntien jälkeen olen saanut myönteistä palautetta siitä, että olen löytänyt luokan rytmin ja pystynyt toimimaan sen mukaisesti. Olen saanut myös ihanan kannustavaa palautetta omasta toiminnastani ja siitä, kuinka omalla asenteellani, toiminnallani ja sanoillani innostan oppilaita jokaisella oppitunnilla. Minulla on taito pitää langat käsissäni varmoin ottein, mutta annan myös siimaa tarvittaessa ja pidän aina pilkkeen silmäkulmassa.

Oppilaiden erilaiset oppimisedellytykset näkyvät nopeasti arjessa, ja niiden huomioiminen lähtee mielestäni ennen kaikkea suunnittelusta. Jokaisessa ryhmässä on oppilaita, jotka tarttuvat tehtäviin välittömästi, ja toisia, jotka tarvitsevat enemmän konkreettisia esimerkkejä, mallia tai rauhoittamista. Siksi pyrin suunnittelemaan tehtävät niin, että ne ovat selkeitä, vaiheistettuja ja helposti lähestyttäviä, mutta samalla tarjoavat mahdollisuuksia eritasoiseen työskentelyyn. Harkitsen jo suunnitteluvaiheessa, miten kukin oppilas voisi onnistua ja millaisia vaihtoehtoisia tapoja tehtävän tekemiseen voisin tarjota. Tällöin oppimisesta tulee joustavampaa, ja oppilaat voivat asettua siihen oman osaamisensa tasolta. Näitä ratkaisuja pystyn myös pedagogisesti perustelemaan: opetus rakentuu käsitykselle siitä, että oppiminen on yksilöllistä ja että oppilas tarvitsee erilaisia välineitä ja tapoja, jotta hän voi rakentaa uutta ymmärrystä aiemman tiedon päälle.

Ajattelun ja vuorovaikutuksen ohjaaminen on yksi opettajan tärkeimmistä tehtävistä, ja olen pyrkinyt kiinnittämään tähän erityistä huomiota. Kun esiin nousee uusia käsitteitä tai ongelmia, yritän mallintaa ääneen omaa ajatteluprosessiani, jotta oppilaille syntyy käsitys siitä, miten asioita voi ratkaista ja jäsentää. Kysyn myös paljon avoimia kysymyksiä, jotka ohjaavat oppilaita pohtimaan ja perustelemaan eikä vain hakemaan oikeaa vastausta. Samalla rohkaisen oppilaita keskustelemaan toistensa kanssa, kuuntelemaan ja rakentamaan yhteistä ymmärrystä sen sijaan, että vuorovaikutus kulkisi aina opettajan kautta. Näissä hetkissä näkee usein, kuinka oppilaat uskaltavat ajatella ääneen ja oivaltavat asioita yhdessä.

Palautteen vastaanottaminen ja antaminen ovat olennainen osa opettajaksi kasvamista. Olen pyrkinyt suhtautumaan ohjaavan opettajan antamaan palautteeseen avoimesti ja rakentavasti, ja olen huomannut, että konkreettinen palaute auttaa minua hahmottamaan omia vahvuuksiani ja kehityskohteitani. Joskus palautteen vastaanotto vaatii myös pysähtymistä ja itsereflektiota, mutta koen sen erittäin tärkeäksi osaksi ammatillista kasvua. Oppilaille ja kollegoille antaessani palautetta mietin tarkkaan, miten sanoitan sen niin, että se tukee toisen kehittymistä eikä tunnu arvostelevalta. Palaute, joka kohdistuu prosessiin, yrittämiseen ja edistymiseen, tuntuu usein oppilaista kannustavammalta ja rakentavammalta kuin pelkkä arvio lopputuloksesta.

Yhteisopettajuus on harjoittelussa ollut luontevaa, sillä parini on avoin yhteistyölle ja annamme kumpikin tilaa suunnitella ja toteuttaa opetusta omalla tyylillä, luokan toimintakulttuuri kuitenkin pohjana. Keskustelemme oppituntien tavoitteista, pohdimme erilaisia toteutustapoja ja jaamme vastuuta tilanteen mukaan. Koen, että yhteisopettajuus perustuu ennen kaikkea avoimeen vuorovaikutukseen ja siihen, että molempien osapuolten asiantuntemusta arvostetaan.