Pedagoginen ja tieteellinen osaaminen

Pedagoginen osaaminen on opettajuuden kulmakivi, jonka varaan opetus ja käsitykset hyvästä osaamisesta perustuvat. Opettaja käyttää pedagogisia taitojaan oman opetuksen suunnittelun ja toteutuksen lisäksi ohjatessaan oppilaiden oppimisprosessia. (Syrjäläinen, Jyrhämä & Haverinen 2008.) Tieteellinen osaaminen käsittää muun muassa oman kasvatusajattelun kehittämisen, vahvuuksien tunnistamisen sekä oman toiminnan reflektoinnin. Harjoitteluni aikana sekä pedagoginen että tieteellinen osaaminen korostui erityisesti oppimateriaalin tuottamisessa ja oppilaiden ohjauksessa etäyhteyksien välityksellä.

Opetin harjoitteluni aikana kolmea eri oppiainetta – äidinkieltä, ympäristöoppia ja historiaa. Äidinkielessä aloitimme historian teemoja käsittelevän esseeprojektin, jossa tarkoituksena oli ensin tutustua esseen sisältöihin ja rakenteisiin, minkä jälkeen oppilaat saivat soveltaa oppimiaan taitoja kirjoittamalla jakson ”lopputyönä” oman esseen. Esseen kirjoittaminen eteni vaiheittain, jotta työmäärä pysyi kohtuullisena. Kyseessä oli luokan ensimmäinen esseeprojekti, joten haasteenani oli erityisesti realististen tavoitteiden asettaminen lopputuotokselle. Erityisen haastavaa oli vähäinen oppilastuntemus, sillä etäopetuksen vuoksi observointi jäi puuttumaan harjoittelustani lähes kokonaan.

Koin kuitenkin edukseni suomen kielen ja kirjallisuuden sivuaineopintoni, joista olen saanut paljon resursseja kielen opetuksen tueksi. Opetukseni lähtökohtana oli kielitietoinen äidinkielen opetus, jossa korostuu tekstitaitojen lisäksi kirjallinen itseilmaisu (POPS 2014). Pyrin ohjaamaan oppilaita tunnistamaan esseen kirjoittamisen vaiheita ja hahmottamaan, että tietotekstin kirjoittaminen on luetunymmärtämistä ja kirjoittamisen suunnittelua vaativa prosessi. Käytin apunani viidennen luokan äidinkielen oppikirjaa arvioidakseni oppilaiden ikätasolle sopivia tehtävänantoja ja toteutin ohjeistamisen sekä opetusvideoiden että kirjallisten tehtävänantojen avulla. Aluksi ohjeistukseni olivat joillekin oppilaille liian laajat ja sen vuoksi epäselvät, mutta kärsivällisen ohjaamisen ja keskustelun kautta pääsimme oppilaiden kanssa nopeasti yhteisymmärrykseen tehtävänannoista ja niiden riittävyydestä. Kokonaisuudessaan äidinkielen esseeprojekti oli mielestäni kuitenkin erittäin onnistunut.

Ympäristöopissa toteutimme laaja-alaisena oppimistehtävänä esitelmän Euroopan maista. Tehtävän tarkoituksena oli kerrata ja soveltaa aiemmalla ympäristöopin jaksolla käsiteltyjä aiheita. Toteutus ja ohjaus tapahtui lähinnä kirjallisesti etäyhteyksien välityksellä, sillä esitelmän teko oli oppilaille ennestään tuttua. Pyrin ohjaamaan oppilaita tehtävän aikana myös omatoimiseen tiedonhakuun ja tekijänoikeuslain kunnioittamiseen sekä tietoteknisten ja visuaalisen ilmaisun taitojen kehittämiseen (POPS 2014). Olosuhteisiin nähden esitelmän teon sujuvuus oli minulle erittäin positiivinen yllätys. Esitelmän tuttuus sekä minulle että oppilaille oli ehdottomasti etu opetuksen toteutumisessa.

Historian jaksolla aloitimme oppikirjan Antiikin Rooma -jakson käsittelemisen. Toteutin opetuksen pääasiassa opetusvideoina, joissa kävin läpi kappaleiden pääsisältöjä ja annoin oppilaille kotitehtäväksi kappaleen tehtäviä oppikirjasta. Tämä toi opetukseen mielestäni oikein paljon selkeyttä, jota erityisesti etäopetuksessa kaivataan. Tavoitteenani oli historian jaksolla sijoittaa teemat oikeaan aikakontekstiin ja luoda yhteyksiä aiemmin opittuihin asioihin. Tehtävien tarkoituksena oli kerrata kunkin teeman tärkeimpiä asioita, sillä aiheita käsiteltiin laajemmin äidinkielen esseeprojektin yhteydessä.

Harjoittelun aikana pystyin reflektoimaan ja kehittämään pedagogista osaamistani sekä kasvatusajatteluani soveltamalla opintojeni aikana omaksumaani tieteellistä tietoa haastavien tilanteiden ratkaisemiseksi. Suurin kehitysaskeleeni on pedagogisten ja didaktisten suhteiden luominen etäopetuksessa. Olen oppinut soveltamaan sujuvammin oppimaani ja muokkaamaan suunnitelmiani tilanteen vaatiessa. Osaan perustella toimintaani entistä tarkemmin ja muokata sitä tarpeen tullen. (Syrjäläinen ym. 2008; Vuorikoski & Kiilakoski 2005, 321-323.) Opetuksen tarkoituksenmukaisuus on yksi tärkeimmistä huomioista harjoitteluni aikana: opetus voi noudattaa erittäin perinteisiäkin kaavoja ja olla silti perusteltua. Erityisesti etäopetuksessa selkeys on usein ilmiölähtöisyyttä korkeampi prioriteetti.

Yhteisöllinen, eettinen ja vuorovaikutuksellinen osaaminen

Kolmannen opetusharjoitteluni aikana opettajuuden eettiset, yhteisölliset ja vuorovaikutukselliset osa-alueet näyttäytyivät etäopetuksen vuoksi aivan uudenlaisessa valossa. Koulun toimintaympäristö ja työskentelymuodot olivat poikkeustilanteen myötä varsin erilaisia verrattuna aiempiin opetuskokemuksiini. Tehokkaalle vuorovaikutukselle keskeinen oppimista tukevan ilmapiirin luominen sekä luokan toimintatapojen omaksuminen olivat minulle aluksi etäopetuksessa haastavia. Olikin ensisijaisen tärkeää pitää yhteyttä oppilaisiin henkilökohtaisesti ja sen avulla luoda turvallista keskusteluyhteyttä luokkaan. (OAJ 2010; Rasku-Puttonen 2006, 111–112.)

Sekä OAJ:n (2010) nimeämissä opettajan eettisissä toimintaperiaatteissa että opetuksen dialogiajattelussa (Vuorikoski & Kiilakoski 2005) korostuu oppilaan yksilöllisyyden merkitys oppimisprosessissa ja sen ohjaamisessa. Pyrin toteuttamaan opetusvideoita ns. ”tubettamalla”, jotta oppilaiden olisi helpompi lähestyä minua. YouTube -maailma on sekä oppilaille että minulle tuttu, joten toteutustapa tuntui luontevalta. Opetusvideoiden lisäksi olin jokaisena etäopetuspäivänäni yhteydessä oppilaisiin WhatsAppin välityksellä, jotta voisin ohjata heidän työskentelyään heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaan.

Oikeudenmukaisuus on myös yksi OAJ:n eettisistä periaatteista ja tein parhaani sen toteuttamiseksi harjoittelun aikana. Annoin jokaisesta tehtävästä oppilaille henkilökohtaista palautetta, jonka tavoitteena oli kannustaa heitä yrittämään kussakin tehtävässä parhaansa, johon myös Rasku-Puttonen (2006, 118–120) ohjaa opettajia kasvatusvuorovaikutusta käsittelevässä artikkelissaan. Kannustamisen lisäksi pyrin ohjaamaan oppimista sekä auttaa jokaista oppilasta suorittamaan tehtävät omien voimavarojensa sallimissa rajoissa. Vahvuuteni opettajana on mielestäni oppilaiden työskentelyn suuntaaminen ja oppimaan kannustaminen, johon sain tämän harjoittelun aikana erityislaatuista kokemusta. Sain myös itse oppilailta jatkuvaa palautetta omasta toiminnastani ja näin pystyin muuttamaan tarvittavia yksityiskohtia. Tämä helpotti luokan toimintatapojen omaksumista ja niihin sopeutumista erittäin paljon. Opettajan täytyy pysyä valppaana sanattomallekin palautteelle opetustilanteissa, jotta hän voi kehittää opettajuuttaan ja taitoaan ottaa huomioon erilaisten ryhmien monenlaisia tarpeita. (Vuorikoski & Kiilakoski 2006, 324–327.)

Viestintä- ja hyvinvointitaidot

Harjoitteluni aikana tärkeimmiksi opetusta jaksottaviksi ja selkeyttäviksi tekijöiksi muodostuivat viestinnän ja hyvinvoinnin taidot. Oli erityisen tärkeää, että viestintä sujui mutkattomasti ja ettei opetus kuormita oppilaita liikaa. Poikkeustilan vuoksi oli ensisijaista, ettei koulutyö aiheuta oppilaille turhaa ahdistusta tai hämmennystä, joka voisi heikentää oppimismotivaatiota ja tehtävistä suoriutumista. (Välijärvi 2017.)

Viestinnän selkeyttämiseksi käytin apunani paljon erityisesti visuaalisia apukeinoja. Pyrin luomaan normaalia opetustilannetta vastaavan moniaistisen oppimisympäristön, jossa oppilaat pääsevät näkemään, kuulemaan ja tekemään. Etäopetuksessa tämä kuitenkin jäi mielestäni hieman vaillinaiseksi, sillä reaaliaikainen ohjaus ja asioiden riittävä tarkentaminen oppilaiden tehtävien teon edetessä olivat lähes mahdottomia. Joskus korjattavaa löytyi yksittäisessä tehtävässä todella paljon, minkä vuoksi oppilas saattoi joutua tekemään tehtävän lähes kokonaan uudelleen. Normaalissa opetustilanteessa tällaiset väärinymmärrykset olisi helpompi korjata ilman lisätyötä, sillä luokassa pystyy seuraamaan oppilaan työskentelyä reaaliajassa paikan päällä. (Rasku-Puttonen 2006, 112–115.)

Jouduin harjoittelun aikana pohtimaan ja suunnittelemaan myös omaa ajankäyttöäni, sillä useat sivuainekurssien luennot ja tehtävät veivät aikaa harjoittelupäivistä. Harjoittelun ja muiden omien opintojen jaksottaminen oli ajoittain haastavaa, mutta ajan kuluessa työskentelyyn muodostui oma rutiininsa. Tämän vuoksi yritin muistuttaa myös oppilaita pitämään taukoja, ulkoilemaan ja syömään tehtävien teon lomassa, jotta aikaa jää riittävästi myös rentoutumiselle ja koulupäivästä palautumiselle. Säännöllisyys tuo opiskeluun selkeyttä, eikä tehtävien tekeminen tunnu silloin yhtä ylivoimaiselta.